Hittikaruselliraadissa olivat tällä kertaa päätoimittaja Teemu Fiilin ja avustaja Anton Vanha-Majamaa.
Benjamin: Underdogs
Benjamin Peltosella on Instagramissa yli 200 000 seuraajaa. Kun kävi ilmi, että komistus tekee myös musiikkia, ei levydiiliä tarvinnut kauaa vartoa. Ensimmäinen single on laskelmoitu voimautusanthem altavastaajille. Säveltäjänä ja tuottajana toimii Joonas Angeria.
AV: Mahtavaa, että heti videon alussa tyyppi on ilman paitaa. Instagram-kuvissahan se on puolipukeissa tosi paljon. Tämän kappaleen isoin ongelma on se, että kertosäe on tosi heikko.
TF: Tähän olisi voitu ottaa joku ruotsalainen kirjoittamaan kertosäe, mutta on ehkä haluttu myydä Benjamin artistina, joka tekee itse oman musansa. Mutta onko se itseisarvo? Eihän Robinkaan tee biisejään itse (eikä myöskään Benjamin – toim.huom). Ja Robinin biisit jäävät päiviksi soimaan päähän. Tätä biisiä ei muista sen loputtua. Ja sanat ovat kamalat.
AV: Benjaminin fanilauma on nimeltään Team Misfits. Mistähän se on keksinyt, että he ovat jotain ulkopuolisia? Sehän on alusta asti ollut komea, suosittu ja kaikin puolin menestynyt kaveri. Toki kun puhutaan Instagram-julkkiksesta, niin hehän saavat minkä tahansa näyttämään tosi kivalta. Voi tehdä itsestään juuri sellaisen kuin haluaa. Ja suhtaudun muuten tosi positiivisesti siihen, että IG-julkkiksesta voi tulla popstara.
TF: Minä taas indiepiireistä tulevana vähän karsastan tätä. Jos debyyttisinglen ilmestyessä on Instagramissa miljoona seuraajaa, niin kyllä se vähän haiskahtaa.
AV: Smoukahontasin levydiilistä oli kesällä paljon keskustelua. Minulle on tosi outo ajatus, ettei voisi olla uskottava artisti, jos ei ole ensin kymmentä vuotta hinkannut treenikämpällä. Tai että se olisi todiste siitä palosta, mitä tekijällä on musaa kohtaan. Ja meille Benjaminin juttu näyttää ehkä naurettavan helpolta, mutta eihän se ole. Sillä on paljon sellaisia sometaitoja, jotka meiltä puuttuvat.
Flying Lotus: Never Catch Me feat. Kendrick Lamar
Kokeellisen konemusiikin visionääri Flying Lotus saa uutuussinglellään vieraakseen Kendrick Lamarin. Ensin mainitun viides studioalbumi julkaistaan lokakuussa, ja levyllä vierailee myös Snoop Dogg.
TF: Biisin tausta on rento ja levollinen, mutta rumpubiitti hakkaa lujaa ja Kendrick räppää nopeasti. Tässä on tosi levoton tunnelma, vaikka tausta laineilee rauhallisesti.
AV: Kendrickin räppäystyyli on tosi kaoottinen. Siinä on monta ääntä samaan aikaan läsnä ja ne vuorottelevat hirveän nopealla tahdilla. On siistiä, että Kendrickillä on isoja hittejä vyöllään, mutta se haluaa silti tehdä tällaista.
TF: Hittien jälkeen Kendrick olisi voinut lisätä swagia ja vähentää sisältöä, mutta menikin juuri päinvastoin. Onkohan tällainen jatsahtava räppi muuten tulossa takaisin?
AV: Rap on vakiinnuttanut asemansa musatyylinä niin, että nyt pystytään tekemään aika vapaasti yhteistyötä tosi erilaisten artistien kanssa. Oli kyseessä sitten Paavoharju tai Flying Lotus.
TF: Kendrick on artisti, joka soi radiossa, eivätkä sen fanit välttämättä ole tällaiseen soundiin vielä tutustuneet. Siksi toivon, että klassinen porttiteoria toimisi tässäkin.
Ariel Pink: Put Your Number in My Phone
Psykepopin rakastetuin outolintu julkaisee marraskuussa tupla-albumin nimeltään Pom Pom. Artistin nimestä on hävinnyt bändiin viittaava Haunted Graffiti -liite, mutta ei ensisingleä voi soolobiisiksi kutsua.
AV: Helppo ja simppeli, hyvä poppibiisi.
TF: Melodioissa on kuitenkin paljon kerroksia, vaikka tämä kuulostaakin helpolta. Rakastan Round and Roundia, mutta tämä taitaa olla Ariel Pinkin melodisesti parhaita biisejä. Tuosta ”talk to me” -kohdasta tulee mieleen Eurythmics, ja sovitus taas on 1960-luvun poppia.
AV: Hyvälle tuulellehan tästä tulee. En tiedä, miten paljon muuta osaan sanoa.
TF: Ariel Pink saa kaiken kuulostamaan niin helpolta, vähän kuin Kurt Vile. Se tekee varmaan ihan älytöntä duunia noiden biisien eteen.
AV: Vaikka teksti on yksinkertainen, on ehdoton taito saada se kuulostamaan noin vaivattomalta ja runolliselta. Tulee paikoin mieleen Morrissey: vaikka tyyli on erilainen, niin kieltä käytetään samaan tapaan täysin suvereenisti ja sanat asetellaan just oikein.
TF: Ariel Pink on kiinnostava hahmo: se haluaisi olla vain LA-rokkari, joka käyttää naisia hyväkseen ja hässiskelee ympäriinsä, mutta samaan aikaan se on tosi herkkä ja outo tyyppi. Siinä ei ole sellaista indiepiireissä yleistä pidättyväisyyttä.
AV: Joo, sen oma hahmo elää tosi vahvasti mukana kaikessa, mitä se tekee. Ja haastattelut ovat aina tosi viihdyttäviä.
Arttu Wiskari: Sirpa feat. Ulpu
Persuhenkisen iskelmäpopparin kakkoslevy oli hienoinen floppi. Uutta nousua haetaan ujuttamalla käsi yhä syvemmälle Gösta Sundqvistin takapuoleen. Kaiken kestävästä rakkaudesta kertova duetto saa raatilaiset keskittymään. Kuuntelua puhkovat toistuvat ”mitä vittua?” -tuhahdukset.
TF: Pahinta on, että tässä on haluttu olla Gösta Sundqvist sekä sävellyksessä että sanoituksessa.
AV: Joo, mutta ilman pisaraakaan siitä nokkeluudesta. Tässä ei ole rivien välissä mitään. Ongelma on myös, ettei tekstissä ole minkäänlaista twistiä lopussa. Vähän olisi voitu pelastaa sillä, että kun Ulpu pääsee ääneen, niin se toisi jonkun toisen näkökulman tarinaan.
TF: Jos ajatellaan rakkaussuhteesta kertovia duettoja, niin The Human Leaguen Don’t You Want Me tekee sen täydellisesti. Siinä kertojat kumoavat toisensa. Tässä ne kertovat ihan samasta näkökulmasta ja samoilla sanoilla.
AV: En ymmärrä, millä meriiteillä tämä on Spotifyn soitetuimpien listalla. Enkä erota tätä musiikillisesti siitä edellisestä Avaimet käteen -hirvityksestä. Se oli minun mielessäni ihan samanlainen.
TF: Vaikka Tuntematon potilas– ja Mökkitie -hitit ovat täydellisen vihattavaa skeidaa, niin ymmärrän, että ne upposivat persujen äänestäjiin kaikessa Suomi-sentimentaalisuudessaan ja talvisodan hengessään. Tässä ei vain ollut samanlaista vilpittömyyttä.
AV: Tämä on myös huumoriltaan tosi Pulttibois-osastoa. Vitsit ovat helppoja ja noloja. Ja miksi biisin nimi on Sirpa? Eihän tämä kerro Sirpasta yhtään.
TF: Arttu on ehkä ajatellut, että nimi sopisi Mitä kuuluu Marja-Leena? -jatkumoon. Ehkä joku saattaisi luulla tätä Leevien biisiksi. Se olisi parasta, mitä Arttu Wiskarille voisi tapahtua.
Jessie J: Bang Bang feat. Ariana Grande & Nicki Minaj
Kolmen popparin yhteisbiisi muistuttaa ainakin siitä, kuinka Christina Aguileran, Lil’ Kimin, Myan ja Pinkin Lady Marmaladesta on kulunut jo 13 vuotta. Bang Bang löytyy brittiläisen Jessie J:n kolmannelta studioalbumilta Sweet Talker, joka ilmestyy 10. lokakuuta.
AV: Tämä on oikeasti tosi hyvä biisi, tykkään tosi paljon.
TF: Jos olisin jossain yökerhossa soittamassa sellasta r&b-poppisettiä, niin tämä biisi räjäyttäisi varmasti lattian aamuyöstä.
AV: En muista, miten se Nicki Minajin kakkoslevy menestyi, mutta uskoin silloin tosi vahvasti, että se floppaa ja häviää popkartalta. Mutta nyt Nickillä on tämän lisäksi Anaconda, joka on jo iso hitti. En minä sen räppäystä kyllä jaksa enää kuunnella.
TF: Nicki on lyyrisesti yksiulotteinen, mutta tykkään hänen äänestään. Tämä on varmaan joku fetissijuttu, mutta olen aina tykännyt Lil Kimin ja Foxy Brownin kaltaisista ronskeista naisräppäreistä. Vähän mysteeriksi jää, mitä Nicki Minaj lopulta haluaisi olla: r&b-laulaja, räppäri vai vähän molempia?
AV: Ne sen kaksi ensimmäistä levyä olivat tuossa mielessä tosi kaksijakoisia.
TF: Jessie J on jäänyt minulle täysin ulkokohtaiseksi hahmoksi. Vaikka sillä on hienoja hittejä, ei sillä ole minun silmissäni oikein minkäänlaista imagoa.
AV: Minulla taas menevät ihan sekaisin nämä artistit, joilla on etunimi ja sukunimen eka kirjain. On Jessie J, Katy B, Becky G ja ties mitä. Ariana Grande on myös vähän vieras, vaikka sehän on saanut molemmat albuminsa peräkkäin Billboardin kärkeen.
TF: Sen Problem-single oli Suomessakin tosi iso Spotify-hitti, mikä on jenkkiläiselle r&b-biisille harvinaista. Tässä kappaleessa ei Granden läsnäoloa juuri huomaa.
TCT: Rammaa
Rannalle-kesähittiä seuraa vähintään yhtä energinen Rammaa, joka ajalleen tyypillisesti keksii suomen kieltä uudelleen. Poppia ja räppiä yhdistelevän yhtyeen titteli tulee muuten jäsenten nimistä: T.L., Comeetta ja Tiahu (DJ Arctic Nerd). Nettisivuilla vannotaan ”positiivisen grooven” nimeen.
AV: Eli mitäs tämä ”rammaa” nyt meinaa? Onko tämä nyt vain sitä, että räppärit keksivät sanoja päästään?
TF: Tiedotteessa lukee: ”Rammaa tarkoittaa superbailaamist, ei mitää normaalii tanssimist ja juhlimist vaa täydel fiiliksel ja tunteel bailaamist!” Tulee mieleen se Cheek-meemi, jonka kaikki ovat varmaan jo nähneet, ja kyllä tästä tulee ihan liikaa rimmaaminen mieleen.
AV: Mahtava tämä biisin irkkualku. Onko tämä nyt uusi trendi? Molly Malone’s -soundi?
TF: Kertosäkeestä tulee mieleen Eppu Normaalin Baarikärpänen. Propsit jätkille siitä, että ovat tehneet itse kaiken, mutta onhan tämä nyt ihan hirveää paskaa.
AV: Tämä on kuin Smurffiversio jostain – no, yhtä hirveästä biisistä.
TF: Vähän tässä yritetään tehdä sellaista Elokuun kaltaista hilipatihommaa. Käpylän kyläjuhlat -tunnelmaa 15-vuotiaille tytöille.
AV: Kun tämä on selvästi tehty hitiksi, ja ihan alusta asti on tiedotteissa puhuttu valtavista fanilaumoista, niin mistä tällainen ilmiö sitten saa alkunsa?
TF: Luulen, että se feimi on alusta asti rakennettua. Kun ensimmäinen single ilmestyy, annetaan ymmärtää, että niillä on paljon faneja ja suosiota jo valmiiksi. Ja jos bändi kuulostaa vähän Elokuulta eikä ole teknisesti täysin toivotonta kuraa, niin se riittää myös radioille.
AV: Eniten toivon, ettei tuo irkkusoundi ole sellainen ilmiö, joka jotenkin luikertelee tanssimusiikkiin.
Weezer: Cleopatra
College rockin suuryhtye jatkaa uuden musiikin tekemistä kriitikoista välittämättä. Lokakuussa julkaistava Everything Will Be Alright in the End on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi.
AV: En tykännyt tästä yhtään. Jännää, miten vahvasti Weezerin tuotanto jakautuu huippuihin ja ihan järjettömään paskaan. Pinkertonin (1996) uudelleenjulkaisulle annettiin Pitchforkissa täysi kymppi, Make Believe (2005) sai 0,4 pistettä.
TF: Tässäkin kappaleessa suurin osa jutuista on Weezerin hyväksi kokemia, niitä ei vain saada enää kiinnostaviksi. Hevihassuttelut, semi-egyptiläiset soolot ja ironmaidenmaiset tuplakitaraliidit on kuultu Weezerin levyillä jo kauan sitten. Bändin juttuhan on se, että liikutaan nolouden partaalla, mutta biisit ovat niin hyviä, että kaikki kääntyy neroudeksi. Tämä oli pelkästään nolo.
AV: Weezer uskoo, että hassun kitarasoolon heittäminen keskelle biisiä on yhä hyvä läppä. Bändi käyttää samoja punchlineja uudestaan ja uudestaan.
TF: Nythän Rivers Cuomon yliopistoajoista ollaan tekemässä komediasarjaa. Se voi olla hyväkin. Luulen, että Cuomo voisi pärjätä hyvin tekemällä muutakin muin Weezeriä.
AV: Toivoisin, että Cuomo uskaltaisi haastaa itseään enemmän. Weezeriin jämähtäminen voi olla tosi vaarallista hänen oman taiteilijuutensa kannalta. Tuskin on kauhean inspiroivaa olla samassa bändissä noin vahvasti kiinni.