Hole: Nobody’s Daughter – tervetuloa takaisin, Courtney!

Courtney Love on otsikoissa vaihteeksi musiikin takia. Mervi Vuorelan mukaan hän on tehnyt levyllisen itsensä näköisiä biisejä, jotka kuulostavat täysin vilpittömiltä.

Hole: Nobody’s Daughter
Universal

Stop the press! 1990-luvun mediaseksikkäin narkkariäiti Courtney Love on onnistunut siinä, missä hänen aikalaiskollegansa Billy Corgan, Chris Cornell ja Scott Weiland ovat epäonnistuneet.

Kukapa olisi uskonut, että Love pystyisi vielä 2000-luvulla kirjoittamaan levyllisen biisejä, joiden kuuntelu ei aiheuta perseklamydian kaltaisia oireita.

Nobody’s Daughter voisi yhtä hyvin olla Courtney Loven soololevy, sillä uudelleen kasatussa Holessa ei soita Eric Erlandsonia, Melissa Auf der Mauria tai muitakaan Holen vakiokasvoja. Ehkä juuri tästä syystä levy soi aiempaa akustisemmin ja viipyilevämmin.

Tunnelmat vaihtelevat Someone Else’s Bedin R.E.M.-henkisestä -kitaroinnista Letter to Godin pohdiskelevaan alt. countryyn. Toki mukana on myös aimo annos vanhaa ysäri-Holea, kuten raivostuttavan tarttuva Skinny Little Bitch -renkutus ja Malibu-hittiä muistuttava Pacific Coast Highway.

Parhaimmillaan Love on melodramaattisessa Honeyssa, jossa hän pääsee revittelemään sydämensä kyllyydestä. Mitä sitten, vaikka ääni ei kestä ja vire on milloin missäkin? Tärkeintä on, että Love on tehnyt levyllisen itsensä näköisiä biisejä, jotka kuulostavat täysin vilpittömiltä.

Tervetuloa takaisin, crazy biaaatch!

Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Universal

Arvio on julkaistu Rumbassa 6/10.