Ihmiset, jotka toivat grimen valtavirtaan – arviossa Töölön Ketterän debyyttilevy Mylly

Myllystä alkaa suomigrimen uusi aikakausi, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Töölön Ketterä
Mylly
PME
8,9

Töölön Ketterä olisi voinut jatkaa hyväksi havaitsemallaan linjalla ja julkaista singlen kerrallaan ja soittaa keikan keikalta. Kaava on toiminut tähän saakka, tuonut duolle uusia korvapareja ja kasvattanut esiintymislavojen kokoa.

Albumi ja sen menestys ovat kuitenkin edelleen käyntikortteja, joilla auotaan ovia, joiden vartijoina ovat pamput ja päättäjät festareilla ja radioissa ja miksei lehdistössäkin, joilla on helsinkiläiskaksikon yhteenlasketun iän verran vuosirenkaita.

Mylly ei kuitenkaan ole nykyajalle tyypillinen välitilinpäätös. Siis soittolista, jolle on koottu ne aiemmat singlet ja muutama bonusraita.

Mylly on albumi sanan perinteisessä merkityksessä. Se on kunnianhimoinen hanke saada Töölön Ketterän keikkojen adrenaliinia erittävä ja crossfit-treenistä käyvä meininki ”yksiin kansiin”. Siinä on myös onnistuttu: 40-minuuttisen jälkeen olo on kuin betonimyllyssä pyörineellä.

Levyn ensimmäinen ja oikeastaan ainoa hengähdystauko on kolmesta ennakkoon julkaistusta singlestä vanhin, Valitsemaanne numeroon. Vestan laulamaa kertosäettä kuullaan kahdeksan biisin jälkeen. Sitä ennen meno on silkkaa Ketterää: ”geimin pistämistä mäsäksi” ja ”Genelecien laittamista palamaan”.

Matti 8 ei ole vielä saanut ansaitsemaansa tunnustusta räppärinä, mutta nyt voisi olla aika. Tekstit ovat braggadocio-osastoa mitä klassisimmista aiheista: omien henkselien paukkumisesta, yhtyeen ylivertaisuudesta ja kaveripiirin kovuudesta. Ei raviurheilua tai kryptistä larppausta kuten suomigrimen parissa on totuttu.

Rivit sisältävät oivaltavia ja hykerryttäviä punchlineja punchlinen perään. Piikkejä heitetään myös muiden räppäreiden suuntaan, mutta niitä bongatakseen on tunnettava kenttää. Hengästyttävää ja aggressiivista flow’ta jää kuuntelemaan monttu auki, suunvuoroa on aivan turha odottaa.

Töölön Ketterän toisen osapuolen, Handshakingin sekä Noah Kinin ja K Henkan tuottamat biitit jyräävät bassovoittoisesti ja painostavasti. Grimen perusrakennuspalikoiden lisäksi vauhtia haetaan 90-luvun ilmiöistä kuten nu metal (Anna mun elää) ja The Prodigy (Leijona). Musiikin päällekäyvyyttä alleviivaa Kassal-biisi, jossa vierailevan DJ Ibusalin flow on lakoninen kuin aina, mutta muuttuu biitin tukemana tasaisen tappavaksi puskutraktoriksi.

Grimea on tehty Suomessa aiemminkin, mutta väittelyn siitä, kuka soitti mitä, missä ja milloin voi jättää omaan arvoonsa. Töölön Ketterä on tässä ja nyt. Se tuo suomigrimen valtavirtaan ja julkaisi albumin, josta alkaa uusi aikakausi tässä verrattain nuoressa musiikkigenressä.

Hengästyttää.