Joensuu 1685
Joensuu 1685
Bone Voyage
Täysosumaa lähentelevä debyytti, joka särisee, ulisee ja pauhaa.
Jos pitäisi valita yksi kaupunki, jolta Joensuu 1685 ei ainakaan kuulosta, se olisi ehdottomasti Joensuu. Ilosaarirockin aikaisesta leppoisasta karjalaisesta boheemiudestaan ja nyky-suomirockin kärkibändeistään tuttu kaupunki kuulostaisi musiikkina joltain Alangon veljesten ja Stellan tuotannon välimaastolta, eikä suinkaan aidolta 1980-luvun lopun melurockilta, jota tämä vuoden kovin debyyttialbumi sisältää.
No, Joensuu 1685 ei tule Joensuusta, vaan nimi on peräisin kolmikon yhteisestä sukunimestä, eli ei bändin ole tarkoituskaan assosioitua kaupunkiin.
Kun olin nähnyt Joensuu 1685:n nimen keikkailmoituksissa, olin kuvitellut sen veivaavan jotain Happoradion makuista suomirockia. Kuinka väärässä olinkaan. On aivan valtavan hienoa, kun jokin bändi pääsee yllättämään takavasemmalta, mäjäyttämään osaamisensa ennakkoluuloja rakentelevan kriitikon kasvoille. Näin ei käy tarpeeksi usein, mutta silloin kun se tapahtuu, kuuntelee muutakin musiikkia hetken aikaa aivan uusin korvin.
Palataanpa alkuun. Joensuu 1685:n albumin aloittaa kappale nimeltä (You Shine) Brighter Than Light. Se on hieman yli kolmeminuuttinen esittely siitä, mitä on tulossa. Laulaja Mikko ääntelee kolkosti naaraalle kolmimiehisen bändin piestessä instrumenteistaan säröä pihalle.
Vaikka Brighter Than Light on suorastaan raastavan intensiivinen, se ei ole mitään verrattuna seuraavaksi tulevaan Nothingnessiin, jossa hypnoottisesti toistuva bassokuvio tasoittaa tietä ja rumpujen teho kasvaa todella vaivihkaisesti. Päällä kitara vonkuu kuin se olisi soittamassa viimeistä säveltään.
Koko kappaleessa on hieno putoamisen tunne. Kenties siinä ollaan matkalla kohti nimen mukaista tyhjyyttä, vapaassa pudotuksessa. ”Whisper in my wall of sound”, kuiskaa laulaja Mikko kolmen ja puolen minuutin kohdalla. Putoaminen jatkuu, mutta vääjäämättömän lähestyessä aika tuntuu hidastuvan ja on aikaa ajatella.
Kitaran ääni on entistä kauniimpi, kun vihdoin kuuden minuutin jälkeen saavutaan toiseen säkeistöön. Loppu kasvatetaan uuden riffin avulla mammuttimaiseksi. Sitten ääni lakkaa ja on hiljaista.
Tästä debyyttilevystä kirjoittaessaan voi toki yrittää olla viiltävän analyyttinen, mutta kuin väkisin taustalla soiva musiikki hyppää näppäimistölle ja muuttaa tekstin ahdistuneen teinin novelliksi. Mutta siitä tässä on kyse. Joensuu 1685:ssa on voimaa, joka herättää reaktioita.
Muutaman kuuntelukerran jälkeen bändin vaikuttimet on helppo kuulla. Vaikutteiden bongaaminen ei kuitenkaan aiheuta minkäänlaista vähättelevää hyvänolontunnetta. Tällä levyllä niihin suhtaudutaan kunnioittavasti ja omaa osaamista alleviivaten.
Vaikutteet ovat tuttuja noiserockin ja shoegazingin suuruuksia. The Jesus and Mary Chainin kurittoman kaunis Psychocandy soi etenkin äänivallien alle piilotetuissa melodioissa, My Bloody Valentine ja Kevin Shieldsin uninen kitaravalli puolestaan enemmän tunnelmassa.
Joensuu 1685:n levy-yhtiönä toimii Asko ja P–K Keräsen Bone Voyage, joten soihan se 22-Pistepirkkokin ainakin yhdellä biisillä. Bluesrockaava singlebiisi Sick City on myös levyn ainoa heikko kohta – ainoa syy, miksi viisi tähteä jää antamatta. Myös Sonic Youthin Daydream Nation kuuluu riffeissä ja bassokuvioissa.
Vaikutteista viis, matkimisesta ei ole kyse. Joensuu 1685 on debyyttilevy, jolla soittaa hämmentävän itsevarma ryhmä todella taiten sävellettyä ja tuotettua kaunista äänivallirockia. Kuten alussa mainitsin, tässä on ylivoimaisesti kovin ehdokas vuoden debyyttialbumiksi.
