Kacey Musgravesin avioeroalbumi on soundeiltaan vuoden upeinta popmusiikkia – arviossa Star-Crossed

Grammy-palkitun Musgravesin neljäs albumi on miljoonan taalan yksityiskohdilla koristeltuja kantrikertomuksia sydänsuruista, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Sophia Matinazad
Kacey Musgraves
Star-Crossed
Universal
8,5

Kacey Musgravesin neljännen albumin avaus on kuin kliseillä ladatusta romanttisesta komediasta:

”Let me set the scene / Two lovers ripped right at the seams / They woke up from the perfect dream / And then darkness came.”

Tätä siirappisuutta jatketaan rautalangalla:

”I signed the papers yesterday / You came and took your things away / And moved out of the home we made / And gave you back your name.”

Jos ei tullut vielä selväksi: Star-Crossed on avioeroalbumi.

Musgravesin edellinen albumi Golden Hour (2018) teki artistista tunnetun myös Atlantin tällä puolen, jossa popkantri on kaukana kotimaansa asemasta. Grammy-gaalassa Golden Hour palkittiin vuoden kantrialbumiksi ja vuoden albumiksi, ja me Rumbassakin valitsimme sen vuoden parhaimmistoon. Samuli Knuuti kirjoitti, että ”olemme saavuttaneet popissa aikakauden, jolloin everything goes. Kaikki käy – kunhan se on tarpeeksi hyvää”. Ja kaikkea Golden Hour myös oli: estetiikka oli ehdottomasti kantrin kaanonista, mutta kappaleissa soi kosminen disko, aikuisrock ja tusina muuta virtausta. Sanoituksiltaan se oli kuitenkin pohjimmiltaan perinteinen poplevy rakastumisesta ja rakkaudesta.

Ja sitten tuli ero, kuten yllä siteeratusta laululyriikasta käy ilmi. Huutomerkkinä noille riveille tremolo- ja fuzz-efektoitu sähkökitara mouraisee ihokarvat pystyyn nostattavasti.

Star-Crossed on täynnä tällaisia miljoonan taalan detaljeja; pieniä yksityiskohtia, jotka lypsävät halutun reaktion tai johdattelevat Musgravesin loihtimaan mielenmaisemaan. Simple Timesin vaimennettu klubijytke. If This Was a Movien psykedeelisesti aikaa venyttävä syntikka. Justifiedin juurevasti pureva sähkökitarasoundi. Angelin kyynelkanavia tökkivät jouset. Easier Saidiin säästetty ja siinäkin ekonomisesti käytetty banjo. Ja kruununa kaikelle tälle daftpunkmaisella kertosäkeellä varustetun There Is a Light -kappaleen huilusoolo, joka saa jalat spagetiksi.

Rikkaasti soiva Star-Crossed on soundeiltaan vuoden upeinta popmusiikkia. Dynamiikaltaan kappaleet ovat täydellisesti loppuun asti harkittuja. Jokaisella elementillä, viittauksella, instrumentilla ja efektillä on selkeä viestinsä välitettäväksi. Musgraves on sanonut, että hänen suosikkivälineensä studiossa on delete-nappi. Jos joku on tuntunut pakotetulta, se on varmasti jäänyt studion lattialle.

Musgraves tuntuu sulattavan kappaleisiinsa vielä edellisalbumia useampaa musiikkityyliä, diskoa on viety tummasävyisemmän synthwaven suuntaan, Shania Twainia Christina Aguileran. Sanoitustyyliltään Star-Crossed puolestaan on paluuta kantrin alkulähteille. Golden Hour oli vaaleanpunaiset lasit nenällä laulettua yleismaailmallista hattaraa, Star-Crossed buutsit visusti maaperässä kerrottuja omakohtaisia tarinoita. Surullisia, muttei missään nimessä ankeita.

Arvion alkuun nostetut introrivit ovat tekstien latteinta antia. Niiden jälkeen Musgraves tarjoaa eroaiheisia itsereflektion helmiä, kuten Breadwinnerin hykerryttävä ”I wish somebody would’ve told me the truth / Say he’s never gonna know what to do / With a woman like you”. Tai If This Was a Movie, jossa Musgraves kuvailee rakkaudentäyteisen elokuvallisen kohtauksen. Kappale loppuu koruttomuudessaan tyrmäävään toteamukseen ”But it’s not a movie”.

Tästä huolimatta albumilla on elokuvallinen loppu. Espanjaksi laulettu Gracias a la vida on chileläisen Violetta Parran 1960-luvulla kirjoittama kappale. Musgraves kuuli sen Mercedes Sosan laulamana ollessaan sienitripillä ja vaikuttui tunteesta, joka tulkinnasta välittyi: elämälle kiitos, kaikesta tästä tuskasta ja kivusta huolimatta. Musgraves tavoittaa tuon vanhan sielun tason, ja laittaa pisteen omalle prosessilleen.