Popeda
30-vuotinen sota 1977–2007
Poko
Mikä tekee Popedasta niin erinomaisen jytäkoneen? Syitä on useita. Ensinnäkään Popeda ei ole pelkästään Suomen The Rolling Stones. Se on samanaikaisesti myös Suomen Status Quo, E-Street Band ja Motörhead. Popedalla on läjäpäin kovia riffejä, ja tulkitsijana Pate Mustajärvi painii aivan eri sarjassa kuin siiderimukiinsa itkeskelevät suomipop-runkkarit.
Hienointa Popedassa on silti yhtyeen puberteettinen viattomuus. Tällä en luonnollisestikaan viittaa sen jäsenten yksityiselämään, sillä kaikkihan me tiedämme, millaisia elämän tunkiossa kypsytettyjä syntisäkkejä koko joukkio on.
Popedan viattomuus perustuu siihen seikkaan, ettei Popeda pyri olemaan rock. Popeda todella on rock.
Tästä syystä Popedalle ei ole vieläkään siunaantunut uskottavaa manttelinperijää, sillä mikä kovan luokan yhtye muka tämän päivän Suomessa rustaa umpitunnelissa käsittämättömät sanoituksensa, räiskii vuosittain ulos levyn, jossa (useimmiten) on vitun hieno kansi ja nippu kovia riffejä, ja – mikä tärkeintä – rockaa yleisön kuuroksi viitenä iltana viikossa?
Ei mikään. Estradiverhon takaa löytyy aina vähintään yksi askokallonen kauhistelemassa lippatukan väärää kulmaa ja palestiinahuivin repsotusta.
Ajattelin alun perin antaa 30-vuotiselle sodalle viisi tähteä vilkaisematta edes biisilistaa, mutta muutin myöhemmin mieleni. Arvosana pysyi silti samana – vaikka kokoelmalle on eksynytkin muutama paska biisi.
Mutta ei rock’n’rollin tarvitse olla täydellistä, päinvastoin. Popeda on uransa aikana julkaissut kokoelmat mukana lukien kaksikymmentäviisi levyä, joten olisi ihmeellistä, jos yhtään hutia ei olisi osunut joukkoon. Osumatarkkuus Popedalla on ollut silti aina kohdallaan verrattuna vaikkapa R.E.M.-yhtyeeseen, joka ei lähes yhtä pitkän uransa aikana ole tehnyt yhtäkään hyvää kappaletta.
30-vuotinen sota pitää sisällään lähinnä samaa materiaalia kuin aikaisemmatkin Popeda-kokoelmat, mutta mukaan on eksynyt tuoreempaakin rytkettä, kuten toissavuotisen Häkää!-albumin Lynyrd Skynyrd -henkinen Mauno and the Boys ja ennen julkaisematon Aino.
Keskeisin syy tämän kuudennen Popeda-kokoelman hankkimiselle on kuitenkin sen mukana seuraava Husulan Casinolla 1986 kuvattu live-dvd. Tapani ”Arwo” Mikkosen saman vuoden helmikuussa sattuneesta surullisesta kaatumisesta huolimatta Popedan taistelujoukot ovat taltioinnilla timanttisessa iskussa.
Vaikka Popeda eittämättä eli kultakautensa juuri Mikkosen aikana, niin taistelu jatkukoon, sillä kuten Voltaire sanoi, ”Jumala ei ole suurten pataljoonien puolella, vaan niiden, jotka ampuvat parhaiten.”
Perttu Häkkinen
Kirjoittaja on Pate Mustajärven kanssa esiintyneen Imatran Voima -yhtyeen jäsen.
Lisää Perttu Häkkisen Rumbaan kirjoittamia artikkeleita löytyy täältä.
