”Koska Belle and Sebastian on tehnyt If You’re Feeling Sinisterin (1997) oikeassa ajassa ja paikassa, Girls in Peacetime Want to Dancesta tuskin tulee ehdotonta kaanonklassikkoa. Mutta väliäkö sillä, se on silti täydellinen Belle and Sebastian -albumi talvella 2015″, kirjoittaa Markus Hilden arviossaan.
Arvio on julkaistu Rumbassa 1/15.
Sisäinen sota ja ulkoinen rauha.
Belle and Sebastian
Girls in Peacetime Want to Dance
(Matador)
9.1
Aika moni Rumban lukija lienee Facebook-ryhmä Eläinvideokerhon jäsen. Lintuihmisenä kaksi ryhmästä bongaamaani suosikkivideota ovat lintuaiheisia: toisessa papukaija rakentaa itselleen pyrstöä paperista, toisessa varis laskee mäkeä katolla.
Eläimet ovat ihanan viattomia ja samalla ylpeitä itsestään. Jotain samanlaista täydellistä itsevarmuutta ja turmeltumattomuutta on Belle and Sebastianissa, joka saattaa olla maailmanhistorian paras yhtye.
Heidän diskografiansa ei tietenkään ole virheetön, mutta he ovat vuosien saatossa vaikuttaneet elämääni ehkä enemmän kuin mikään muu kokoonpano. He ovat antaneet toivoa, kirjoittaneet kauniita tarinoita ja piirtäneet mestariteoksillaan, kuten 3 6 9 Seconds of Light -ep:llä (1997), verkkokalvoille lumoavan mutta samalla realistisen maailman, jossa voi huoletta olla oma itsensä.
Indiepopin tähtien ensimmäinen studiolevy viiteen vuoteen alkaa heidän omalla standardillaan Nobody’s Empirellä. Kappale on standardi siinä mielessä, että sellainen sävellys löytyy oikeastaan jokaiselta heidän albumiltaan.
Avausraita osoittaa koko albumin suunnan: levy on kokonaisuutena ehtaa Belle and Sebastiania, mutta samalla yhtye on löytänyt sointiinsa uusia karkkivärejä. Siitä kumpuaa sen aiempaa jopa kiinnostavampi ristiriita, jossa tekstien ahdistuneisuus purkautuu musiikissa pulppuilevana ilona.
Kansikin on bändin diskografiassa poikkeuksellisen huomiota herättävä. Vihkosen kuvissa vuorottelevat itku ja nauru, sota ja rauha.
Vaikka Stuart Murdochin teksteissä vilisee aina ahdistuneita ja elämäänsä tyytymättömiä hahmoja, ne ovat olleet perinteisesti myös täynnä toivoa ja unelmia. Sitä kuvastaa myös levyn paras kappale, loppupuolelle upotettu Play for Today, joka on popsävellyksenä yhtä karvat pystyyn nostattavaa euforiaa alusta loppuun. ”Love is a guide, the endless river of the soul. But we are mean, the dried up riverbeds”. Katso ympärillesi, olet keskellä näytelmää, älä anna sen ahdistaa sinua nurkkaan.
Musiikillisesti Girls in Peacetime Want to Dancella kuuluu disko eri muodoissa: korkeaoktaaninen skandinaavinen disko (Enter Sylvia Plath), hedonistinen indiedisko (The Party Line) sekä klassinen Sarah Martinin laulama kaunokkidisko (The Book of You). Levy on täynnä lumoavaa tanssahtelumusiikkia, kuten sen nimikin lupaa.
Ja kun tanssahtelee, ottaa välillä muutaman harha-askeleen. Tällä levyllä ne ovat kummallinen indien ja itäeurooppalaisen kansanmusiikin yhdistävä, ylipitkä The Everlasting Muse sekä levyn päättävä Today (This Army’s for Peace), josta ei oikein saa otetta. Mutta harha-askeleethan ovat olemassa siksi, että onnistunut suoritus tuntuu paremmalta.
Koska Belle and Sebastian on tehnyt If You’re Feeling Sinisterin (1997) oikeassa ajassa ja paikassa, Girls in Peacetime Want to Dancesta tuskin tulee ehdotonta kaanonklassikkoa. Mutta väliäkö sillä, se on silti täydellinen Belle and Sebastian -albumi talvella 2015. Täynnä rivien väliin piilotettua elämänjanoa ja täysillä julistettua rakkautta popmusiikkiin.
Markus Hilden