Snoop Doggilla ja Pharrell Williamsilla on pitkä yhteinen historia. Vanhan kierrättämisen sijaan he julkaisivat levyllisen retromusiikkia afrofuturistisella soundilla.
Lue Teemu Fiilinin massiivinen Snoop-artikkeli ja -haastattelu tästä.
Snoop Dogg
Bush
(Doggystyle Records)
Arvosana: 8,0
Vuosi 2004 oli yksi Snoop Doggin rautaisimmista aikakausista. Miltei 2,5 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti myynyt R&G (Rhythm & Gangsta): The Masterpiece sisälsi hitin toisensa perään. Tuskin juuri kukaan on välttynyt kuulemasta kappaletta Drop It Like It’s Hot. Levyltä löytyivät myös Jenkeissä paljon suosiota keränneet Let’s Get Blown ja Signs.
Mikä sitten yhdistää Calvin Broadus Junioria eli Snoopia ja Signs-kappaleella Charlie Wilsonin kanssa vieraillutta Justin Timberlakea? Pharrell Williams.
Chad Hugon kanssa Williamsilla on Neptunes-tuottajaduo, joka on vastuussa useammastakin hittibiisistä. Williams on onnistunut antamaan sekä Snoopin että Timberlaken uralle uuden suunnan.
Pharrell oli Timbalandin kanssa muodonmuutoksen takana, kun Justin Timberlakesta alettiin muovata uutta popkuninkaallista poikabändivuosien jälkeen. Pharrell oli myös sen takana, että Snoop nousi toden teolla uudestaan parrasvaloihin. Kaikista kirkkaimpiin parrasvaloihin Snoopin nostivat juurikin nämä aiemmin mainitut kolme kappaletta, ja niistä jokainen on Neptunes-tuotantoa.
Vuosien kuluessa Williamsin ja Chad Hugon yhteistuotanto on ollut yhä vähenemään päin, ja useampi viime aikojen jättihitti on jo yksin Williamsin käsialaa. Ellei asiaa sitten kysytä vuonna 1984 kuolleen soul-laulajan perikunnalta.
Snoopilla ei ole enää tarvetta vastaavaan tason nostoon. Hittejä pumppaa jokaiselta levyltä, ja kuten Rumban numerossa 2/2015 sanotaan: kaikki rakastavat Snoopia. Siitä on selvänä todisteena se, että vuonna 2013 Snoopin esiintyessä Herbie Hancockin kunniaksi järjestetyssä konsertissa yltyi eräs Barack Obamakin vaimonsa Michellen kanssa huutamaan sanaa ”ho” ihan vain siksi, että Snoop pyysi tehdä niin.
Snoop on ilmiönä ainutlaatuinen. Koira voi muuntautua vaikkapa leijonaksi, jos siltä tuntuu. Juuri siksi tietoa siitä, että Snoop ja Pharrell tekevät yhdessä levyn, ei voi sivuuttaa olankohautuksella.
Eikä kannatakaan. Ensimmäinen single, Funkadelicia lyriikoissa lainaava Peaches N Cream, on yksi jykevimmistä kappaleista, mitä on rytmimusiikin saralla vuosiin julkaistu.
Seuraava single So Many Pros jatkoi samalla tasolla, ja kolmas single California Roll nosti riman vielä korkeammalle. Kolme kovaa singleä kasassa, ja kaikki näyttää oikein mainiolta. Sillä muistutuksella toki, että yksikään edellä mainitusta ei silti ole uusi Drop It Like It’s Hot.
Sen verran pienistä piireistä vielä, että So Many Pros oli alun perin Timbalandin, Timberlaken ja Williamsin yhteisbiisi. Viime vuonna työnimellä Been It kulkeneelle kappaleelle oli alettu kuvata jo musiikkivideotakin, mutta syystä tai toisesta biisiä ei ikinä julkaistu.
Paitsi nyt. Snoopin versiona.
Omalla tavallaan juuri tämä tieto tiivistää tämän levyn hyvin. Levyltä on räppäystä karsittu pois, ja vanhojen temppujen kierrättämiseen sijaan sillä kuullaan miltei pelkästään vain Snoopin laulua. Suurimman osan räpistä tuovat levyllä vierailevat räppärit: Kendrick Lamar, Rick Ross ja T.I.
Vaikka konsepti on Snoopille jälleen uusi, kuulostaa se silti juuri niin Snoopilta kuin voi.
Samalla levy kuulostaa niin Pharrelilta kuin voi. Pharrell kuuluu niiden harvojen tuottajien joukkoon, jonka kädenjäljen kuulee kappaleessa ilman, että päälle tarvitsee liimata yhtäkään asian esille tuovaa adlibsia.
Jos Kendrick Lamarin uusin oli ”suvereeni rap-taikatemppu”, on tämä levy suvereeni Snoop-temppu. Ei mitään täydellistä, mutta yllättävän nautinnollinen kokemus.
Toki mukana on jokunen karmaiseva huti. Jokaisen uraa ei Pharrellkaan pysty enää nostamaan kulta-aikojen tasolle, ja Gwen Stefani on ehdottomasti esimerkki siitä. Tuskin ketään harmittaisi, mikäli Run Away olisi jätetty pois.
Ympyrä olisi sulkeutunut tyylillä, jos Snoopin albumille sataprosenttisesti soveltuva, Pharrellin soololta löytyvä Timberlake-yhteiskappale Brand New olisi päätynytkin tälle levylle.
Aavistuksen utopistisesta toiveesta huolimatta ollaan levyllä uskollisia vanhoille kuvioille. Useammasta kappaleesta löytyy Snoopin pitkäaikainen yhteistyökumppani Charlie Wilson. Pharrellin kanssa yhteistyötä tekevä T.I. on myös päätynyt vierailemaan levylle, ja maksaa Kendrick Lamarkin tässä Snoopin vierailun omalla levyllään takaisin. Lamarin tähdittämä päätösraita olikin ennakkoon yksi odotetuimmista kappaleista.
Vaikka tässä Snoopia onkin nyt kehuttu, ovat edellä mainitut vierailijoiden tähdittämät kappaleet juuri niitä parhaimpia (Run Awayta lukuun ottamatta). California Roll voisi vähemmällä rumpukoneella ja autotunen riisumisella löytyä biisillä vierailevan Stevie Wonderin kulta-aikojen tuotannosta. T.I.:n tähdittämä Edibles muodostaa So Many Prosin ja Peaches N Creamin kanssa timantinkovan keskikohdan levylle.
Levyn päättää I’m Ya Dogg, jossa yllättävän toimivan versen heittävä Rick Ross jää täysin Kendrick Lamarin jalkoihin.
Mitä oletettavammin Snoop tulee vielä takomaan muutaman julkaisun lisää, mutta tämä voisi olla albumi, jolla Snoop päättäisi mittavan uransa tyylikkäästi. Muutamasta kauneusvirheestä huolimatta Snoopin ja Pharrellin yhteistuotanto paukkuu niin laadukkaasti, että kymmenenen kappaletta Snoopin savuisassa maailmassa tuntuu menevän hetkessä.
