Monsp
En tiedä, olenko koskaan arvioinut postuumisti julkaistua levyä. Sen tiedän, etten ole tehnyt sitä näin kuin nyt. Kyseessä on artisti, jonka jollain tasolla tunsin, ja jonka kanssa tunsin ajoin melko vahvaakin hengenheimolaisuutta. Lykkäsin tämän kuuntelua todella pitkään, etsien niin kutsuttua oikeaa hetkeä. Tuntuu banaalilta edes miettiä, millainen etuoikeus se tässä tilanteessa on.
Edorf suhtautui elämään tällä pallolla hämmentävän syvällä luotaimella. Hän halusi myös viimeisinä aikoinaan nimenomaan tallentaa taidetta, joka nyt on tänne jääneiden koettavissa. Siksi en halua kirjoittaa Varjojen piiristä testamenttina, vaan omaa elämäänsä jatkavana teoksena.
Tiedän että Varjojen piirin syntymiseen on panoksellaan vaikuttanut moni taho, mutta kuten he itsekin ovat kertoneet, on suuri visio kokonaisuudesta täysin Erik Ingebrigtsenin. Pyydänkin anteeksi etten tässä tekstissä huomioi muita levyn taiteilijoita. Edes Edorfin omaan panokseen on täysin turhaa bittivirtaan pian hukkuvassa sanajonossa kuvitella syventyvänsä, tai sitä lukijalle syventävänsä.
Levy on synkkä, surumielinen, mutta samaan aikaan lohdullisen ymmärtävä.
Kuuden biisin, mutta yli neljänkymmenen minuutin paketti on progressiivinen – sinfoninen jopa. Mikäli et ole aiemmin tutustunut artistin tuotantoon, on kerrottava että edellä mainitut sävyt eivät ole hänen tuotannossaan uusia.
Kymmenminuuttinen nimibiisi toistaa mantraa “kaikki tapahtuu kun aika on kypsä”.
Biisin puolivälin mahtavan, muttei itsetarkoituksellisen mahtipontisen instrumentaaliosan jälkeen kuullaan rap-säkeistö, joka mittailee elämän kipeyttä/kauneutta syvältä. Sen perään laulettu osuus saa aikaan fyysisiä reaktioita.
“En tahdo tietää miltä tuntuu kuolema / ennen kuin tiedän, miltä tuntuu elää”.
Ajassa jossa informaatio – kuten tämä arvio – ja jopa taide itsessään tulee ja menee, on tavattoman hienoa päästä tällaisen teoksen äärelle. Suosittelen siihen tutustumista kaikille, mistä ikinä lähtökohdasta tahansa.
“Koko maailma puhuu, mutta et ehdi kuuntelemaan”. Levyn viimeiset sanat jäävät soimaan, ja toivottavasti herättävät hädästä. Kiitos Edorf.