Madonnan Like a Virgin ei vakuuttanut Rumban kriitikkoa: ”Neitsykäisen ääni tuo mieleen lähinnä Minni Hiiren”

24.09.2013

Arviouusinnoissa kurotetaan vaihteeksi popin puolelle. Virve Valli tarkasti Madonnan jättimenestyksen Rumbassa 17/84.

Kuva: Sire

Matkaamme jälleen aikakoneella vuosikymmeniä taaksepäin ja kurkistamme, millaisen vaikutuksen nykyään kuuluisa albumi teki kriitikkoon ilmestymisensä aikoihin. Rumban perustajajoukkoon kuulunut ja 1990-luvulla lehden päätoimittajana toiminut Virve Valli ei syttynyt Madonnan maineikkaalle, nykyään yli 20 miljoonaa kappaletta myyneelle Like a Virginille, josta kehkeytyi yksi 1980-luvun popin merkkipaalu. Nykyasteikolla tuo –1 olisi suunnilleen kaksi ja puoli tähteä eli ”keskinkertainen”.

Tämä ei tietenkään ollut mitenkään kummallista marginaalilehdessä, joka suhtautui hattaramaiseen listapoppiin jokseenkin varautuneesti. Vaan mistä lie johtunut arvion alussa oleva virhe, että levy olisi Madonnan debyyttialbumi. Olisiko vuotta aikaisemmin julkaistu Madonna jäänyt Suomessa vähälle huomiolle.

Madonnavirgin

Lisää luettavaa