Matin maailmanvalloitus vai pizzeriakiertue, fifty–sixty
”Taas on olemassa uusi todiste siitä, että Matthau Mikojan syntyi rocktähdeksi”, aloittaa Pokon tiedottaja saatteensa Mikojanin uutukaiseen liittyen. Eittämättä näin, mutta ei rocktähdeksi pelkästään synnytä, se vaatii myös julkaisuportaan kikkakolmosia.
Mania for Lifella on lukuisia ideoita, joista isommalla budjetilla olisi väännettävissä stadionluokan shittiä kaikille pandarockareille ympäri pallon. Laulu on hyvää, tekstit kohtalaisiaa ja melodiat puolustavat paikkaansa millä mantereella tahansa.
Vastapainoksi tuotannoltaan Mania for Life on hyvin kansallinen paketti. Yleissoundi on demomainen, soundiajattelu alkutekijöissään, musiikillinen stilisointi puuttuu. Ulkopuolisen nimituottajan puute on huutava, jos myyntireviiriä halutaan laajentaa globaalimarkkinoille.
Tällaisenaankin homma tietysti toimii, jos sulkee silmänsä siltä, että paketti voisi olla toimivampikin. Albumin avaavasta nimibiisistä alkaa glamralli, joka vie puutteineenkin mukanaan vähintäänkin kohtalaisesti.