Mitä enemmän vanhat jäärät halveksuvat Amaranthea, sitä enemmän muut siitä pitävät

Massive Addictive on kasa pirullisen koukuttavia kappaleita, joita ei oikein kehtaa myöntää kuuntelevansa”, kirjoittaa Juha Wakonen arviossaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 10/14.

Amaranthe: Massive Addictive
Spinefarm
3-puoli

Eurodance-metallistien biitti jumissa.

massiveaddictiveAmaranthen kiistaton ansio on rohkeus, jonka turvin yhtye uskaltaa nostaa tarttuvien pop-melodioiden, konebiittien ja raskaiden riffien kavalkadinsa aina uuteen potenssiin. Bändi tekee mitä tahtoo ja se tekee sen todella hyvin. Ja mitä enemmän me jäärät yritämme Amaranthea piikitellä, sitä enemmän muut siitä pitävät.

Ruotsalaisyhtye hioi ilmaisunsa huippuunsa viimevuotisella The Nexusilla, ja kolmoslevy tyytyykin lähinnä toistamaan hyväksi havaittua kaavaa. Se ei ole vielä mikään varsinainen ongelma, koska kukaan tuskin odotti Amaranthelta suurempaa uudistumista.

Sliipattu toteutus, häpeilemättömän tarttuvat melodiat, Elize Rydin valtavan kaunis laulu ja enää lähinnä aksenttina käytettävä mieslaulajan murina, silmukoidut samplet sekä kulmikkaat voimasoinnut ovat kaikki paikoillaan. Massive Addictive ei yllä edeltäjänsä tasolle siitä yksinkertaisesti syystä, että uutuudenviehätys on kulunut loppuun.

Jäljellä on vain kasa pirullisen koukuttavia kappaleita, joita ei oikein kehtaa myöntää kuuntelevansa.

Juha Wakonen