Paleface: Helsinki – Shangri-la – Karrilla on asiaa

"Paleface lyö pöytään neljännen levynsä, josta on helppo povata samanlaista yhteiskunnallisen rapin merkkiteosta kuin Asan kahden vuoden takaisesta Loppuasukkaasta", ihastelee Oskari Onninen arviossaan.

Saara Autere

Paleface
Helsinki – Shangri-la
XO

Kun suomiräppiä on viime vuosina leimannut naiivi ja lähinnä tekijöidensä älykkyydestä kertova pahoinvointivaltiojauhanta, olen joutunut jo pidemmän aikaa huudelemaan kypsän yhteiskuntakritiikin perään.

Nyt huutoni on kuultu. Laulukielensä suomeksi vaihtanut Suomi-räpin konkari Paleface lyö pöytään neljännen levynsä, josta on helppo povata samanlaista yhteiskunnallisen rapin merkkiteosta kuin Asan kahden vuoden takaisesta Loppuasukkaasta.

Vaikka Helsinki – Shangri-lan jälkeen Paleface ja Asa putoavat molemmat samaan älykkään suomirapin lokeroon, heidän tyylinsä eroavat toisistaan täysin. Siinä missä Asa on lyyrikko runollisimmasta päästä, Palefacen selkeät lausunnot yhteiskunnasta muistuttavat enemmänkin Ismo Alangon, Samuli Putron tai Irwinin tulkintoja Suomesta.

Osansa saavat muun muassa hyvinvointivaltion alasajaminen, valvontayhteiskunta, rauhanturvaajat, media ja poliitikot – ja kaikki muukin, mikä Suomessa on vialla. Taustalla hohkaa vasemmistolainen arvomaailma.

Poliittisuudestaan huolimatta huomiot eivät sorru uhoamiseen, toisin kuin useilla miehen kollegoilla. Juuri se kertoo Palefacen kypsyydestä. Ainoa selvä ylilyönti on rinnastaa Jussi Halla-aho ja Ku Klux Klan toisiinsa nimibiisissä, mutta sitäkin voi pitää tarkoituksellisena ja aiheellisena provokaationa Hommaforumin suuntaan.

Sävellykset sekoittelevat kuplettiperinnettä ja itämaisia sävyjä hiphopiin. Riisto räppääjä -biisissä lainaillaan Warshavjanka-työväenlaulua. Saapuu elokuun yö -kappaleen romanilaulaja Hilja Grönforsin esittämä kertosäe soi kuin mikä tahansa menneiden aikojen ikivihreä.

Ainoastaan erään baari-illan anatomiaa kuvaava Syntyny rellestää ei sovi joukkoon, vaikka Timo Lassyn saksofonin vauhdittama svengi tarttuu ja tanssittaa.

Upeana finaalina kuullaan coverin cover, kun Paleface esittää osuvasti Juice Leskisen Procol Harumin Whiter Shade of Palesta Harri Marstiolle tekemän Kalpeaakin kalpeempaa -käännöksen.

Ehkä Palefacen olisi pitänyt pyrkiä politiikkaan steenykkösten, mikkoalatalojen ja karipeitsamoiden sijaan. Paitsi että hän olisi ollut turhan fiksu siihen puuhaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 12/10