Pearl Jamilta uusi levy – Miten Rumbassa arvioitiin bändin 20 vuoden takainen klassikko?

23.10.2013

Pearl Jamin kakkosalbumi Vs. täyttää tänä vuonna pyöreitä. Arviouusinnat-sarjassa katsotaan sen kunniaksi Seattlen suuntaan.

Teksti: Saku Schildt

Vuonna 1993 Pearl Jam oli kovassa paikassa. Menestyksekkäästä Ten-debyytistä oli kulunut jo pari vuotta, ja bändin piti näyttää, ettei se ole pelkkä pikainen tähdenlento. Eikä alusta asti antikaupallisena vastarannankiiskenä kunnostautunut yhtye tehnyt levy-yhtiön urakkaa helpoksi kieltäytyessään tekemästä videota yhdellekään levyn singleistä. Ja tuohan oli juuri sitä MTV:n kulta-aikaa, jolloin musiikkivideoilla oli valtava merkitys.

Menestys siitä kuitenkin syntyi. Vs. pysyi Billboardin kärjessä viisi viikkoa – kauemmin kuin mikään muu Pearl Jamin albumi – ja se on myynyt Yhdysvalloissa seitsenkertaisesti platinaa.

Tänä vuonna Pearl Jam julkaisi kymmenennen studiolevynsä. Sitkeästi omia tietään kulkeva yhtye on kuuleman mukaan edelleen vireessä, toivottavasti tulisi nyt vihdoin Suomeenkin. Kuuntele uusi Lightning Bolt -albumi tästä ja lue Rumbassa 20/93 julkaistu Vs.-arvio alta.

Klikkaa kuva suuremmaksi!

PearlJam_arvio

Lisää luettavaa