Punk-arviokaksikko: veteraani Bad Religion sekä Suomen kovin Pertti Kurikan Nimipäivät

Anton Vanha-Majamaa sai arvioitavakseen sekä jenkkipunkin pappaosasto Bad Religionin 16. albumin että Pertti Kurikan Nimipäivien kaikki tähänastiset biisit yhteen niputtavan debyyttialbumin.

Kuva: Pertti Kurikan Nimipäivät

Bad Religion: True North
Epitaph

Vieläkään ei väsytä.

Bad Religionin 16. levy nojaa täysin samoihin maneereihin, joita yhtye on viljellyt läpi 2000-luvun. Mitään uutta on turha odottaa, mutta bändin tekemiseen löytyi takaisin Epitaphille siirtymisen ja Brett Gurewitzin paluun myötä niin varma ja tasainen ote, ettei ole syytä hellittää.

Bad Religionilta en uudistumista edes kaipaa. Nautin siitä, että jo avauskappaleen ensimmäinen kitarariffi kertoo, mistä bändistä on kyse. Ja siitä, että osaan hymistä Greg Graffinin runollisten, höpsösti yhteiskunnallisten lyriikoiden tahtiin, vaikka en niiden koukeroissa mukana pysyisikään.

Pidän siitä tasaisesta tamppauksesta, jota jalkani tekee koko levyn 16-kappaleisen keston ajan. Pidän hassusta Fuck Yousta ja jotain tuttua melodiaa flegmaattisesti seurailevasta Cruel Worldista. Ainut, mitä kaipaan, on Fields of Marsin tai Live Againin kaltainen eeppinen lopetus-anthem. Päätösraita Changing Tiden horinat vuorovesistä ovat toki sinänsä sopivat: tiedänhän, ettei Bad Religion sellaisista välitä.

Anton Vanha-Majamaa

Pertti Kurikan Nimipäivät: Kuus kuppia kahvia ja yks kokis
Airiston Punk-Levyt

Keskisormi osoittaa joka suuntaan.

Suomen sympaattisimman punkyhtyeen viittaa – kyllä, tällainen viitta on olemassa – on parin viime vuoden aikana soviteltu tiukasti Pertti Kurikan nimipäivien ylle. Kehitysvammaisille suunnatussa työpajassa vuoden 2009 alussa perustettu yhtye esiintyi myös viime vuoden parhaassa dokumentissa Kovasikajuttu.

Livenä yhtye on alusta asti hurmannut autenttisen poliittisella ja yhteiskunnallisella manifestollaan. Solisti Kari Aalto näyttää (kirjaimellisesti) keskisormeaan ja persettään päättäjille huutaen fraaseja kuten ”päättäjä on pettäjä, pettäjä on päättäjä / kun ei se meistä kehareista tippaakaan välitä”.

Täyspitkä formaatti ei kuitenkaan ole yhtyeelle toimivin. Se raivo, joka keikoilla ja ep-mittaisilla julkaisuilla lävähtää päin kuulijan kasvoja, vesittyy hieman 18 kappaleen pituisella maratondebyytillä. Kuus kuppia kahvia ja yks kokis on materiaaliltaan sitä itseään, siis vitun kovaa punkrockia, mutta kannesta kanteen sitä ei arvostelun jälkeen tule montaakaan kertaa kuunneltua.

Anton Vanha-Majamaa

Arviot on julkaistu Rumbassa 1/2013.