Soundgardenista ja Audioslavesta tuttu Chris Cornell teki parhaan levynsä 16 vuoteen

”Cornellin rock-tuotannon fanien kannattaa suhtautua levyyn varauksella, kuten aiemminkin”, sanoo Kimmo K. Koskinen arviossaan.

Chris Cornell
Higher Truth
Universal
Arvasana: 6,3

Soundgarden / Audioslave –laulajan kolme tähänastista soololevyä ovat olleet keskenään varsin erityyppisiä ilmiöitä. Mies itsekin on sanonut haluavansa tehdä soolona jotakin selkeästi erilaista kuin bändiensä puitteissa, ja hyvä niin. Cornellin mieltymys beatleaaniseen retropoppiin ja akustiseen ilmaisuun nousi pinnalle jo Temple of the Dog –levyllä (1991). Singles-elokuvan soundtrackilla (1992) kuultiin mieheltä ehta soolokappale, akustinen Seasons.

Äänekkäistä bändeistään tunnettu Cornell ei ole silti suoltanut edes soololevyillään tyystin akustista hiplausta – vuoden 2009 karmivasti säksättelevää Timbaland-kollaboraatio Screamia emme edes mainitse. Higher Truth on miehen tuotannosta akustisvoittoisin. Tai no, tulihan Cornellilta 2011 Songbook-livelevy, jossa on pelkkää mies ja kitara -ilmaisua, mutta jokseenkin modernisti silattua kevyempää rockia miehen tuotanto on ollut.

Higher Truthillakin soi rock-yhtye, tärkeässä mutta selkeässä sivuroolissa. Bändin soidessa esillepano on tyylikkään hillittyä. Melodiat, akustinen kitara ja laulu ovat pääosissa, ja ihan ansaitusti. Suurin osa materiaalista onkin ehdassa laulaja-lauluntekijähengessä rimputeltua laulelmaa akustisen kitaran säestyksellä. Tuotannollisesti levy on mielekäs, sillä biisit kasvavat akustisista aluistaan jäntevämmiksi kokonaisuuksiksi ilman pompöösiä paisuttelua. Vaihtelua Higher Truthiin tuovat jouset ja piano, mutta myös elektroniset höysteet, retrosoundiset bändisoittimet ja etniset sävyt.

Cornell on mainio biisinikkari, mutta miehen melodiakulut ovat joltisenkin ennalta-arvattavia. Yllättämään ei pääse edes nimibiisin kertosäkeen mollikoukkaus; Cornellin tuotantoa kuunnelleena sitä osaa jopa odottaa. Hienoja sävellyksiä levyllä kyllä on paljon, mutta eipä niistä oikein yksikään ylitä loistavuuden kynnystä. Toimivaa ja helposti sulavaa materiaalia kyllä piisaa, eikä rasittavuuksiakaan joukossa ole.

Sanoituksissa on voimaa, ja levyn mielenkiintoisimmat puolet tuntuvatkin löytyvän sitä kautta. Omakohtaisia tuntemuksia luotaavat lyriikat ovat sujuvia mutta kohdakkoin mukavasti mieltä askarruttavia. Hienon herkkislaulu Murderer of Blue Skiesin henkinen kierrepotku ”I can’t wait to never be with you again” on suorastaan hykerryttävä. Toisaalta Cornell myös ihmettelee ihmissuhteiden ongelmallisuutta perinteisempään tapaan: “How hard can it be, to share your life with me?”

Parhaiten mieleen jäävät ilmiasultaan jäntevimmät raidat. Johtobiisi Nearly Forgot My Broken Heart, nimikappale ja Circling ovat hyviä biisejä, mutta ne antavat hiukan liian iskevän kuvan raukeahkosta levykokonaisuudesta. Higher Truth on suhteellisen kepeä, mutta perimmiltään hyvä ja yllättävän lämminhenkinen levy. Cornellin rock-tuotannon fanien kannattaa kuitenkin suhtautua siihen varauksella, kuten aiemminkin. Silti, kyseessä on paras Cornell-tuotos sitten vuoden 1999 Euphoria Morningin, jolle Higher Truth tuntuu olevan aikuistunutta mutta loogista jatkoa.

Kimmo K. Koskinen

Arvosteluasteikko:
0–1,9 p. hengenvaarallinen
2,0–4,9 p. kehno
5,0–6,9 p. keskinkertainen
7,0–8,9 p. hyvä
9,0–10 p. klassikko