“Suurin osa levystä on ensiluokkaista musiikkia, jonka hienous avautuu vasta siihen todella syventyessä” – arviossa Hexvesselin When We Are Death

Tekla Valy

Vaikka Kimmo K. Koskinen tunsi olleensa mestariteoksen äärellä, Hexvesselin When We Are Death tuntuu kokonaisuutena muodostuvan vähemmäksi kuin osiensa summa.

Hexvessel
When We Are Death
Century Media
8,3 / 10

Metallilafkan julkaisuksi ja aiempia kahta Hexvessel-levyä kuulematta on yllätys, kuinka vähän heavyyn yhtye on kytköksissä. Metallia yhtyeen ilmaisusta saa etsiä suurennuslasilla, eikä siltikään moista ole löytyäkseen, satunnaista pörinäriffiä ehkä lukuunottamatta. Bändin useiden vuosikymmenten taakse kurottava estetiikka on toki muodikasta, eikä tumpuista soundeista tai kirkasotsaisesti ylilyövistä sävellys- ja sovitusratkaisuista ole tälläkään levyllä pulaa.

Psykedeliaan ja folk-rockiin pitkälti rajautuva When We Are Death on monipuolinen ja samalla hiukan hajanainenkin. Tavallaan tämä tukee yhtyeen valitsemaa monimuototyyliä, mutta ei ehkä tee kuuntelukokemuksesta niin upottavaa kuin voisi toivoa.

Levyn tunnelmat ovat vahvoja. Parhaiten toimivat melankolisen surumieliset sävelmät ja epäselvemmän osaston ilmaisu. Hyytävän tyylikäs blues-raita Green Door ja Earthin kaikuisan aavikkopölyn mieleen tuova Hunter’s Prayer ovat erinomaisia raitoja.

Etukenoisemmat, garage-painotteiset kappaleet sirkustelevine elementteineen – esimerkkinä avauskappale Transparent Eyeball taputuksineen ja villeine garage-kiippareineen – tuntuvat väkinäisiltä kansankiihokkeilta verrattuna totisempiin ja pienieleisemmin esitettyihin raitoihin. Hexvessel ei välttämättä ole garagerockin parissa niin kotonaan kuin pimeässä hiljalleen ympärille kietoutuvien savukiehkuroiden ja lakastuvien lehtien tummissa maisemissa.

Reippaampienkin biisien huuruisemmat osiot – joita niissä onneksi on mukana – kaappaavat mukaansa, joten jokaisessa kappaleessa fiilis kyllä asettuu kohdilleen. Ja ilman jopa ilkamoinniksi äityvää tunnelmaa ei tummien sävyjen syvyys olisi kokonaisuudessa likimainkaan yhtä pohjatonta.

Rauhassa kuunneltuna suurin osa levystä on ensiluokkaista musiikkia, jonka hienous avautuu vasta siihen todella syventyessä. Tässä tilassa kuunneltuna silti When I’m Deathin vekkulisti väpättävä väliosio pikemminkin häiritsee kuin riemastuttaa – semminkin kun se seuraa sydänverellä valssaavaa Cosmic Truthia, jota saa kuunnella tippa linssissä.

Energisemmässä mielentilassa moni epäkesko sovitusidea tosin on hirmu hauska ratkaisu mutta ihan balanssissa osaset eivät kokonaisuutta ajatellen ole. When We Are Death tuntuukin kokonaisuutena muodostuvan vähemmäksi kuin osiensa summa. Harmi, sillä hetkittäin levyä kuunnellessa tuntee olevansa mestariteoksen äärellä.

Kimmo K. Koskinen