Holtittomalla huviretkellä levottomuuskin on tasapainossa.
”It was no picnic in / a biblical scenery / there is no honour / to be saved.” Astrid Swan laulaa sen kuulaasti ja saa sanat kuulostamaan totuuksilta. Spartan Picnicin sanoitukset viehättävät, saavat miettimään, pohtimaan ja tutkimaan. Swan kuulostaa niitä laulaessaan vakuuttavalta, luonnolliselta ja tasapainoiselta.
Astridin ääni on yhtä lailla ja samaan aikaan holtiton ja vauhko. On helppo kuvitella mielessään pianon koskettimilla tanssivat sormet, joiden liike on yhtä villiä kuin Swanin äänenpainojen ja -korkeuksien vaihtelu. Jos ehdottoman hyvää, puhdistavaa ja hienovaraista aggressiivisuutta on olemassa, Swan taitaa sen paremmin kuin useimmat meistä.
Levyn kiinnostavaa ja kuritonta äänimaisemaa hallitsee luonnollisesti piano, joka ei kuitenkaan onneksi nouse häiritseväksi johtoteemaksi. Bändisointi tuo lisäväriä, ja yksityiskohdilla leikitellään kiitettävästi.
Spartan Picnic on moniulotteinen levy, puisto vallattomilla suihkulähteillä. Nimibiisi kulkee rytmikkäästi kuin höyryjuna ja on päättäväisyydessään albumin ehdotonta parhaimmistoa. Erityisen hienosti toimivat myös raidat For Those Who Drown, This Could Be Mother’s Milk sekä Karo Bromanin lauluosuuksilla piristetty, mahtipontinen Sea/e Life.
Suloinen Stomach lohduttaa ehkä ikäkriisiin ajautuneita, opettaa yksinkertaisia totuuksia hetkiin tarttumisen tärkeydestä. ”Be now / be here / be living.” Albumin kansivihko avautuu julisteeksi, jossa Swan poseeraa tiikerikuosisessa mekossa ase olallaan. Hänellä on karismaa, erikoista tyylitajua sekä luultavasti myös mielipiteitä ja lujaa tahtoa. Hänessä on ainesta.
Spartan Picnicistä on silti hankala muodostaa vakuuttunutta mielipidettä. Tylsä pianolevy se ei missään nimessä ole. Joko se pakenee holtittomuudellaan omaksi ottamista tai avautuu pikkuhiljaa, paljastuu yksityiskohtien loputtomaksi aarrearkuksi. Taidan hiljalleen kallistua jälkimmäisen kannalle.