”Tällä junalla ei valitettavasti mennä Rock’n’Roll Hall of Fameen vaan pikemminkin Itämereen”, kirjoittaa Mervi Vuorela arviossaan.
Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Travis Schneider
The Hives: Lex Hives
Universal
The Hivesin viides levy tuntuu samalta kuin keittäisi kahvit jo kertaalleen käytetyistä Euroshopper-puruista. Maku on erehdyttävästi samanlainen: vesittynyt, epäaromikas ja ei-haluttava.
Äkkiseltään onkin vaikea keksiä, miksi 2000-luvun alussa parhaat päivänsä nähnyt sveduviisikko jaksaa yhä uskoa autotallirockinsa ”sanomaan”. Hattua on silti nostettava siitä, että Hives on hylännyt The Black and White Albumilla (2007) harjoittamansa poskijumpan Pharrel Williamsin kanssa ja palannut itselleen sopivamman kitaratamppauksen pariin.
Paikoin homma toimiikin kivasti. Take Back the Toys, Midnight Shifter ja Patroling Days ovat energisiä ja hyvällä tavalla hölmöjä bilebiisejä, joiden sävellykseen on käytetty aivoja.
Enemmistö Lex Hivesista on kuitenkin laimeaa ja kliinistä keskivertokamaa, joka yrittää apinoida milloin Screamin’ Jay Hawkinsia (Without the Money), milloin Jerry Lee Lewisia (1000 Answers). Tällä junalla ei valitettavasti mennä Rock’n’Roll Hall of Fameen vaan pikemminkin Itämereen.
Arvio on julkaistu Rumbassa 8/12. Kuuntele levy Spotifyssa.