Graig Finn on Jon Bon Jovi niille, jotka jaksavat keskittyä sanoihin myös kertosäkeiden ulkopuolella.
The Hold Steadya on kuvailtu kirjallisuusrockiksi sen lyriikoiden tarinallisuuden tähden. Edellisen Boys and Girls in America -albumin jokaisesta biisistä olisi helposti kuvannut jenkkinuorisosta kertovan lyhytelokuvan. Tällä kertaa teema ei ole yhtä selkeä, mutta teinit ovat kasvaneet, ja edessä olleen loistavan tulevaisuuden edessä kummittelee unelmia syövä elannonhankinta sekä arkiset vastoinkäymiset ja velvollisuudet.
Vaikka tekstit ovat kokonaisuuksia, niistä voi poimia kirjakauppojen alelaareihin päätyviä aforismeja, kuten Yeah Sapphiren säkeen ”'Cause dreams they seem to cost money but money costs some dreams”.
Yhtyeen neljäs albumi liippaa entistä lähempää E Street Bandia – vain torvet puuttuvat. Sekin pikku puute paikataan Sequestered in Memphis -biisissä, ja välillä laulaja Graig Finn kuulostaa nuorelta Bruce Springsteeniltä. Suurimman soundieron edellislevyyn tekee Navy Sheetsin fuusioprogelta kuulostava syntikkaujellus. Kitarat kulkevat edelleen Thin Lizzyn riffilinjoilla, mutta toisinaan kuulostaa siltä kuin Bon Jovi naisi Queenia.