Grand Pop
Jonna Tervomaa, The Latebirds, Chisu, Tuure Kilpeläinen, Ismo Alanko… Lista on pitkä ja vaikuttava. Kaikkien näiden taustalle Jussi Jaakonaho on tuonut tunnistettavan soundinsa, jossa on tasamäärin Neil Youngin rosoa ja Esa Pulliaisen melodista kuulautta. Jos ajattelee vaikka Tervomaan kanssa tehtyä ikonista Juice-coveria Rakkauden haudalla, on Jaakonahon kuusikielinen ääni siinä yhtä tärkeä kuin laulajan: siinä on intohimoa ja surua, soraa ja timantteja.
Kitaristin levyksi Ghost Riot on kaikkea muuta: tuottajana yhtä pitkän päivätyön tehneen Jaakonahon todellinen lahjakkuus näyttäisi olevan odottamattomien musiikillisten rakenteiden ja tunnelmien sovittaminen toisiinsa. Ismo Alangon kiertueilta tuttu charango ja Fender Jazzmaster soivat tunnistettavasti, mutta niiden ympärille rakentuva äänien riemastuttava multikulturalismi ulottuu Secret Saucen Marc Ribot -latinalaisviboista nimibiisin yllättäviin Miami Vice -tunnelmiin. Kokonaisuus on omintakeisen tyylikäs ja monisyinen.