Vastine kohtuuttomiin odotuksiin – levyarviossa Billie Eilishin Happier Than Ever

Billie Eilish on kakkosalbumillaan uhmakas ja itsevarma, mutta yksinäinen.

Billie Eilish.
Kelia Anne MacCluskey
Billie Eilish
Happier Than Ever
Universal
8,3

”I’m getting older / I think I’m aging well”, avaa Billie Eilish toisen albuminsa. Hän oli 17-vuotias julkaistessaan debyyttialbuminsa, popmusiikkia ainakin tässä kokoluokassa radikaaleimmin 2010-luvulla uudistaneen When We All Fall Asleep, Where Do We Go? -levyn (2019). Hymyilyä vältellyt, liian suuriin vaatteisiin pukeutunut nuori oli kaukana siitä millaiseksi poptähdet olemme tottuneet mieltämään. Musiikilliset referenssitkin löytyivät jostain naamatatuoitujen itsemurhakandidaattien suunnalta ja se laulaminen, se oli ennemminkin lakonista kuiskailua.

Pihtiputaan mummokin kuunteli Billie Eilishiä. Hän sai suurin piirtein kaikki Grammyt. Ja teki tunnarin siihen Bondiin, jota ei koskaan julkaistu. Hirveästi asioita nuoren ihmisen käsiteltäväksi.

Päiväkirjamaisen raaka valokuvakirja Billie Eilish (Like, 2021) oli hänen exit plan yllä luetellusta. Kirjan sivuilla hänen nähtiin hymyilevän. Tekevän ”normaaleita” juttuja. Aiemmin visusti yksityisyyttään varjellut globaali tähti antoi kertaheitolla sen mitä hänestä oli janottu, ja sanoitti sen vieläpä kohtalaisen merkityksettömillä anekdootinpuolikkailla. Hetkinen, tykkäsimmekö sittenkin siitä privaatista Billie Eilishistä enemmän? Kirja päättyy koronan keskeyttämään kiertueeseen.

Tämän pöydänputsauksen kanssa samanaikaisesti Billie Eilish poseerasi Voguen kannessa. Hän oli pukeutunut enemmän siihen tyyliin, mitä olemme poptähdiltä tottuneet näkemään. Se harmitti niitä, jotka eivät tuosta asiasta olleet vielä päässeet harmistumaan. Billie Eilish puhui Voguen sivuilla kokemastaan kaksinaismoralismista ja niistä kohtuuttomista odotuksista, mitä muut ovat hänelle asettaneet. Näitä asioita käsitellään Happier Than Ever -albumilla, suorimmin levyn puolivälin Not My Responsibility -monologissa: ”The body I was born with… Is it not what you wanted?”

Billie Eilish kuulostaa varttuneen useamman kuin kaksi vuotta edellislevyltä. Äänessä on nuorekas ja moderni vanha sielu. Rivistä riippuen kyynisyyden kovettama, ironian penetroima tai brutaalin rehellinen. Hän paljastaa heikkouksiaan ja epävarmuuksiaan suoraan vasta levyn loppupuolella, jonne myös singlet painottuvat. Sitä ennen kaapin paikka osoitetaan esimerkiksi näin: ”I didn’t change my number / I changed who I reply to”. En ole päättänyt, meneekö itsevarmuus jopa ilkeilyn puolelle, mutta yksinkertaisuudessaan äärimmäisen voimakasta tekstiä tämä on.

Tämä uhmakkuus peittää alleensa koko ajan rinnalla kulkevan yksinäisyyden, joka on osaksi koronan aiheuttamaa, osaksi julkisuuden varjopuolia. Billie Eilish on yksin isossa talossa paparazzeilta suojassa, lueskelee mitä hänestä kirjoitellaan ja laittaa lähelle pyrkivät allekirjoittamaan vaitiolosopimuksen. Rivit, kuten ”I can barely go outside, I think I hate it here”, pitävät huolen, että tunnelmassa on jatkuvasti musta reunus.

Musiikillisesti Happier Than Ever on debyyttiä melodisempi ja kevyempi. Ylipituuden veitsenterällä taiteilevalta levyltä löytyy kuitenkin skaalaa aina singlenä julkaistun Your Powerin akustis-eteerisestä tunnelmoinnista eroanthem-nimikkobiisin särörock-paisutteluun ja I Didn’t Change My Numberin psykedeelisestä jurnutuksesta Oxytocinin kokeelliseen klubimusiikkiin. Kaksi viimeksi mainittua ovat samanaikaisesti sellaisia, jotka löytäisivät paikkansa myös debyyttialbumilta, mutta ovat soundia jollaista Billie Eilishiltä ei olla aiemmin kuultu. Happier Than Ever osoittaa, että Billie Eilishin maailmaan mahtuu sekä Olivia Rodrigo että Grimes, mutta maailma on Billie Eilishin, siitä ei ole epäilystä.