Ranskalainen saksofoniarmeija Urban Sax aiheutti hämmennystä, pahennusta ja hurmosta Porissa vuonna 1984. Yli 30 vuoden takaiset tapahtumat ovat nyt julkaistu livelevynä. Jukka Hätinen perehtyi tapaukseen.
Urban Sax
Live in Pori 1984
Ektro
8,9 / 10
Konserttialbumit koetaan usein välttämättömäksi pahaksi yhtyeen uralla. “Se pakollinen livelevy”, kuulee kriitikoiden, fanien ja joskus jopa muusikoiden suusta.
Arvaamattomia keikkaolosuhteita voisi verrata salaman purkittamiseen. Vaikka adrenaliinin- ja hientäyteinen ilta olisi niin yleisön kuin esiintyjän mielestä mennyt nappiin, nauhalle on voinut jäädä vain etäinen kaiku siitä.
Rockin historia tuntee toki tapauksia, joissa salama on saatu vangittua. MC5:n Kick Out the Jams (1969), Hawkwindin Space Ritual (1972) ja Motörheadin No Sleep ‘til Hammersmith (1981) ovat esimerkkejä eittämättä maagisista illoista, jotka jatkavat uusien sukupolvien hurmaamista levyformaatissa vuosikymmenestä toiseen.
Livelevy on toki aina myös dokumentti. Yllä mainituissa esimerkeissä dokumentin rajoja venytetään. Ne eivät enää ole tiettyyn aikaan tai paikkaan sidottuja, vaan levyt saavat vanhemmalta jälkikasvulle periytyessä uusia, myyttisiä piirteitä.
Dokumentaaristen livelevyjen julkaisijoista voisi nostaa esimerkiksi Circlen. Alati muotoaan muuttava yhtye tarjoaa ystävilleen ja tarkkailijoilleen välähdyksiä siitä, mitä matkan varrella on tapahtunut.
Jos yllä puhuttiin salaman vangitsemisesta, nyt kyse voisi olla postikortin lähettämisestä. Lukuisten livelevyjen joukkoon mahtuu täysosumia, mutta toisinaan postikorttiin on piirretty harakanvarpaita ja kissan kuva – nekin kiinnostavat vastaanottajaa, sillä on vähintäänkin hyvä tietää lähettäjän olevan elossa.
Circle sopi esimerkiksi hyvin, mutta ei ollut valittu sattumalta. Urban Saxin livelevyn on julkaissut juurikin Jussi Lehtisalon Ektro Records.
Koska Live in Pori 1984 on julkaistu yli 30 vuotta konsertin jälkeen, ei missään nimessä voida puhua ”siitä pakollisesta livelevystä”. Se ei myöskään täytä purkitetun salaman kriteerejä.
Dokumentti se sen sijaan on, ja valtavan mielenkiintoinen sellainen.
Vuonna 1984 Suomessa elettiin nousukautta Neuvostoliiton kainalossa. Punk väistyi nuorison massakulttuurina, Dingo teki läpimurtonsa ja The Smiths esiintyi Provinssirockissa.
Uuno Turhapuro armeijan leivissä oli vuoden katsotuin elokuva, ja Terminator sai ensi-iltansa. Anna-Leena Härkösen Häräntappoase ilmestyi. Razzle kuoli. Antti Tuisku syntyi.
Pikakatsaus poliittiseen tilanteeseen ei kuulosta kovin vieraalta. Presidentti Mauno Koivisto syytti mediaa mielipidejohtajia seuraavaksi sopulilaumaksi, pääministeri Kalevi Sorsa syytti mediaa poliittisen vallan siirtämisestä julkiselle sanalle.
Oppositio syytti hallitusta lapsiperheiden ja eläkeläisten taloudellisen aseman heikentämisestä. Opettajat lakkoilivat, lääkärit lakkoilivat. Kirkosta erottiin mielenosoituksena naispappeuden torjumiselle.
Pori Jazz teki taiteellisesti kunnianhimoisen päätöksen buukata Miles Davisin oheen Urban Saxin. Ranskalaisen säveltäjän Gilbert Artmanin komennusta totteleva saksofoniarmeija oli kasvanut yli 50-päiseksi Suomeen saapuessaan. Porilaiset odottivat konserttia, mutta saivat spektaakkelin.
Savukoneet puskivat usvaa, ja lukuisten saksofonien hyörivä ääni kasvoi kasvamistaan. Avaruushaalareihin ja miekkailijoiden maskeihin sonnustautuneet saksofonistit saapuivat laivoin, trukein, ambulanssein ja traktorein Keski-Porin kirkolle.
Suuri osa paikalle saapuneista ihmettelijöistä jäi pihalle ihmettelemään tapahtunutta monttu auki, kun ääriään pullistelevan kirkon ovet suljettiin Urban Saxin siirtäessä soittonsa sisätiloihin.
Pöyristynyt suntio saarnasi mikrofoniin. Saksofonien lomasta saattaa kuulla pätkiä tulistuneen hengenmiehen tulikiven katkuisesta syyllistämisestä. Suntion paasatessa epäuskoinen kirkkoherra katseli vinssien varassa roikkuvia saksofonisteja ja kerrankin kattonsa alla aplodeeraavaa yleisöä ja mietti luultavasti vain, että miksi myönsikään tähän luvan.
Näiden ihmisten joukossa oli 12-vuotias Jussi Lehtisalo, johon ilta teki lähtemättömän vaikutuksen. Jo sen takia tämä dokumentti on ansainnut julkaisunsa. Retrospektiivisesti tarkasteltuna Circlen musiikissa voi helposti kuulla vaikutteita tästä nimenomaisesta konsertista.
Levyltä ei käy ilmi kirkossa puhkutun äänen massiivisuus, mutta hillitty äänenkuva häiriötekijöineen (hurmostilassa oleva yleisö ja reunan yli työnnetty kirkonmies) antanee teokselle uusia ulottuvuuksia.
Urban Saxin saksofoni-drone on näennäisen minimalistista, mutta yksinkertaisesti hyöriviä luuppeja kuunnellessa yksityiskohtien meri alkaa lyödä laidan yli aalto aallolta.
Levyn sisäkansiin on painettu lehtileikkeitä konsertista. Osa kriitikoista haltioitui, osa halveksi. Urban Saxin musiikillista antia kuvattiin tuoreeltaan muun muassa vaatimattomaksi. Voin tavallaan allekirjoittaa sen – musiikillinen anti on vain yksi pala yhtälössä.
Tämä psykedeelisen taidemusiikin ja performanssin kohtaaminen hämmentyneen yleisön ja vielä hämmentyneemmän kirkonväen kanssa paikassa, jossa tämä kaikki koetaan synniksi, nostaa tapauksen korkeammalle jalustalle kuin Urban Saxin pelkkä musiikillinen anti.
Tämä on dokumentti hurmoksesta, jollaista evankelis-luterilaisessa Suomessa ei oltu koettu.
Jukka Hätinen