”Yhtyeen näpeissä on nyt rutkasti garage-rasvaa ja surf-vahaa” – arviossa Jess and the Ancient Ones

”Hetkittäin hekumallisesta rämpyttelystä sampleineen päivineen tulee mieleen Larry and the Lefthandedin salatieteisiin ja Doorsiin hurahtanut isosisko”, hehkuttelee Kimmo K. Koskinen arviossaan.

Jess and the Ancient Ones
Second Psychedelic Coming: The Aquarius Tapes
Svart
7,5/10

jessKuopion retro-okkultistieina tunnettu Jess and the Ancient Ones dippaa pelivälineensä syvemmälle psykedelian aaltoihin ja kaivelee varpaansa tiukemmin hard rockin alkulimaan. Toista levyään on odoteltu jo tovi, mutta touhua leirissä on riittänyt, ei vähiten esikuva King Diamondin kanssa heitetyn jenkkikiertueen heruttelun tiimoilta.

Kuten levyn nimikin antaa ymmärtää, yhtye tulee toiselle kierrokselleen psykedeelisellä kierteellä. Yllätys tämä ei ole, koska vahvat viitteet suunnan tarkistamisesta retroilevasta hard rockista möyheämpään twangiin saatiin jo debyytin (2012) jälkeisillä pienjulkaisuilla. Tyylin hienosäädöstä huolimatta kovin radikaalia muutosta bändin yleissointiin tai ilmaisuun ei välttämättä huomaa, vaikka (proto)hevihommat ovat enemmän piilossa kuin debyytillä.

Täsmennetty tyyli on kieltämättä toimivampi. Yhtyeen näpeissä on nyt rutkasti garage-rasvaa ja surf-vahaa; hetkittäin hekumallisesta rämpyttelystä sampleineen päivineen tulee mieleen Larry and the Lefthandedin salatieteisiin ja Doorsiin hurahtanut isosisko. Yleissointi on luonteva ja orgaaninen, eikä occult rock –leima tunnu senkään vertaa relevantilta kuin debyytillä.

Second Psychedelic Comingin hyviin puoliin lukeutuu todella nautittava soundimaailma sekä ihastuttavan perinnetietoisena tyylittelevä soitanta. Eklektisyys ja rullaava ote lukeutuvat samoin voittajaominaisuuksiin, vahvasoundista laulaja Jessiä unohtamatta. Tämän tunnevoimainen ääni toimii parahaimmillaan erinomaisesti, ja esimerkiksi railakas avausraita Samhain pumppaa todella hienosti saaden bändin kuulostamaan mestarilliselta.

Edelleen on kuultavissa debyytiltä tuttuja heikkouksia, vaikka näkökulmasta riippuen ne voi mieltää yhtyeen tyylikeinoiksi. Mehevästi jytäävät biisit ovat hyviä, mutta eivät kauttaaltaan iske makuhermoon täydellä voimalla, joko sävellysten epämääräisyyden tai laulun yliampuvan rönsyilyn takia. Kun biisin rakenne pohjaa selkeään riffiin tai sävelkulkuun ja laulu jossakin määrin selväpiirteistä, biiseihin siunaantuu muistikuvia mahdollistava tarttumapinta. Ihan joka kipaleessa näin ei tapahdu, mutta kun niin käy, jälki on uljasta. Tästä esimerkkinä käy junnaten vaaniva The Equinox Death Trip.

Kokonaisuutena levy voittaa puolelleen intomielisyytensä ja orgaanisuutensa ansiosta. Bändin meno tempaa mukaansa, ja kun tunnelman kyytiin pääsee, ylitulkinnat tai muut pikkuhäikät eivät paljon haittaa. Sinänsä nautittava levy ei silti ole napakymppi, materiaali kun ei yksinkertaisesti kanna kautta levyn.

Second Psychedelic Coming kohentaa kuitenkin bändin kurssia mainiosti. Debyytinjälkeiset toiveet ovat joka tapauksessa yhä mielessä: kun bändin ilmaisu kohdakkoin vielä kristallisoituu ja toisaalta kun se uskaltaa päästää leijansa täysin tuulen matkaan, jälki tulee olemaan mahtavaa. Nyt tästä saadaan hyviä viitteitä mutta ei vielä täyttä paketillista huuruista mannaa.

Kimmo K. Koskinen