Yllättävään yhteistyöhön ryhtyneet Scott Walker ja Sunn O))) tekivät yhden syksyn parhaista levyistä

”Soused on Sunn O))):n vahvinta kädenjälkeä sitten Monoliths & Dimensionsin (2009), ja Walkerille se on eläväinen uusi suuntaviitta paikoitellen harhailleen Bish Boschin (2012) jälkeen”, ylistää Antti Piirainen arviossaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 9/14.

Scott Walker & Sunn O))): Soused
4AD

Otin vastaan uutiset Scott Walkerin ja Sunn O))):n yhteistyöstä lähes tyrmistyneellä innolla. Pian ymmärsin, että ainoa yllätys on oikeastaan Walkerin halu ylipäätään tehdä yhteistyötä jonkun muun kanssa. Kun tuon ajatuksen sisäistää, toisenkin dramaattisen laulajan, Attila Csiharin kanssa työskennellyt Sunn O))) nousee äkkiä korkealle todennäköisten tiimien listalla.

Kohtaaminen Lontoossa on todisteiden varjossa sujunut mitä parhaiten, ja sen tuloksena syntynyt Soused on kauttaaltaan voitokas työ.

Soused liikkuu kokonaisuutena alueella, missä Sunn O))):n synkkä pörinä toimii kylmänä laukaisualustana Walkerin dramatiikalle. Kummatkin suhtautuvat musiikkiinsa erittäin analyyttisesti ja filosofisesti, mutta myös hienostuneesti. Se on perimmäinen syy Sousedin onnistumiseen – ja siihen, kuinka kummatkin osaavat antaa toisilleen tilaa.

Kappaleiden keskipituus lähentelee kymmentä minuuttia. Fetish nousee levyn häiriintyneimmäksi kappaleeksi käymättä edes samoilla melutasoilla kuin muut. Rajuimmat osuudet koostuvat sekopäisesti käsitellyn syntetisaattorin hyökkäyksestä, ja sen toista puoliskoa dominoivat paljon muuta levyä korkeamman taajuuden dronet, jotka ovat myös koko projektin pelottavimpia hetkiä.

Se alleviivaa työskentelymetodista tärkeän kohdan: levy on vaikuttavimmillaan, kun kumpikin osapuoli kurottaa pois mukavuusalueeltaan. Sunn O))) ei avaa struktuureja paljoakaan, mutta sanelee useimmiten äärimmäisen hitaan tahdin.
Scott Walker saa näiden raamien sisällä vapaat kädet, ja ehkä lyhyestä työstöajastakin johtuen Sousedin vaiheet tuntuvat paljon spontaanimmilta kuin Walkerin edeltävillä, millintarkan laskelmoinnin hahmottamilla levyillä.

En oikein uskonut, että näin voisi käydä, mutta Walker ja Sunn O))) onnistuvat hiomaan levyn tunnelmasta astetta odotettua kevyemmän.

Jopa vitsikkyys pääsee pinnalle. Kummallisin hetki kuullaan heti alussa: sadomasokismivisio Brando avautuu ylevänä balladina, jonka kitaraosuudet tuovat mieleen vain ja ainoastaan Slashin. Soused sisältää siis huomattavat määrät mustaa huumoria niin huudettujen tuutulaulujen kuin dementoituneiden riimienkin muodossa.

Soused avaa kummallekin yhteistyökumppanille uusia suuntia. Elektroniset vaikutteet tuovat Sousedille oman tyylinsä, jota kumpikaan artisti ei ole ennen hyödyntänyt samoissa määrin.

Selkein esimerkki tästä on vuosituhannen vaihteessa saksalaislaulajatar Ute Lemperin erinomaiselle Punishing Kiss -levylle (2000) annettu Lullaby, joka tekee nyt paluun utuisena, äärimmäisen minimalistisena teknotyönä. Se heitetään oman onnensa nojaan ärjyvien kitaroiden keskelle.

Soused on Sunn O))):n vahvinta kädenjälkeä sitten Monoliths & Dimensionsin (2009), ja Walkerille se on eläväinen uusi suuntaviitta paikoitellen harhailleen Bish Boschin (2012) jälkeen. Lienee turha toivoa, että yhteistyö jatkuisi toisen levyn verran, mutta Soused yhdistänee artistien fanikannat vaivattomasti.

Taidan suunnata syksyiseen yöhön albumia kuuntelemaan.

Antti Piirainen