Enemmän kuin grime-artisti – haastattelussa Sonny

Töölön Ketterän perheeseen kuuluva mc julkaisi kolmannen soolosinglen ja tekee töitä breikkaamisen eteen.

15.03.2017

”Olisin ajanut parran, jos olisin tiennyt että joudun kuvattavaksi”, Sonny toteaa vakavalla naamalla hakiessaan asentoa kameran linssin ja harmaan fondin välissä.

Töölön Ketterän keikoilta tuttu, rinta rottingilla räppäävä Duracell-pupu loistaa poissaolollaan. Kuvausstudiossa poseeraaminen ilman taustatukea ei ole nuorelle miehelle vielä yhtä luontevaa kuin lavalle pääsy.

Sonny on ollut osa Töölön Ketterää sen alusta asti, mutta ei ole varsinainen jäsen. Hän tuli kuvioihin, kun Matti8:n ja Handshakingin muodostamalla grime-duolla oli debyytti-ep:n materiaali loppusuoralla. Sen julkaisemisesta oli kiinnostunut JVG:n pyörittämä levymerkki PME. Sonny ei halunnut, että hänet kirjoitetaan sisään jo valmiisiin kappaleisiin, vaan kolmikko päätti yksissä tuumin hänen olevan vierailija – hypemies, tuplaaja, mc lyhenteen varsinaisessa merkityksessä: master of ceremonies.

Matti8:a kokeneempi Sonny toi varmuutta Töölön Ketterän esiintymisiin. Hän oli se, joka jaksoi sykkiä kunnes vaativampikin yleisö oli mukana, ja se, joka piti puhetta yllä ennen kuin edes meinasi tulla hiljainen hetki. Sonny lupasi olla mukana vaikka kaikilla Töölön Ketterän keikoilla.

Vain pari soolosingleä myöhemmin Sonnyn soolokiireet ovat aiheuttaneet päällekäisyyksiä, eikä häntä ole nähty kaikilla Ketterä-vedoilla. Yhtyeen faneilla ei ole syytä huoleen, kaksikko ei ole varsinaisesti tarvinnut sparrausta aikoihin. Matti8:n teknisestä sylkemisestä aina kuulunut itsevarmuus nyt myös näkyy – kiitos kilometrien ja läpikäytyjen keikkapaikkojen.

”Ketterästä on päällimmäisenä jäänyt käteen silmäpussit, kestokrapula ja kipeä alaselkä”, Sonny naurahtaa. Jos valokuvatessa hieman vaivaannutti, kahvikupin ääreen päästyään hän rentoutuu täysin ja suu käy ja käy ja käy.

”Vakavasti otettuna: parhaat ystävät ja perhe. Sitä nämä jätkät minulle merkkaa.”

Painotetaan nyt vielä uudemman kerran: Töölön Ketterän tai Sonnyn faneilla ei ole syytä huoleen. Tämä perhe pitää yhtä. Töölön Ketterän keikoilla tullaan näkemään jatkossakin Sonny, aina kun aikataulut täsmäävät. Sonnyn soolokeikoilla vierailee Töölön Ketterä mahdollisuuksien puitteissa.

Perhesuhteeseen kuuluu toki myös veljellinen kisailu ja nokittelu. PME on uskottava ja arvostettu talli, mutta Sonnyn solmiessa sopimuksen M-Eazyn kanssa, hänen taustajoukkoihinsa luetaan myös monikansallinen Universal. Muun muassa näistä suhteista kuittaillaan puolin ja toisin.

”Minulla kun on Universalin lakeijat käytössä 24/7, niin ei kuulemma tarvitse tehdä itse enää mitään”, Sonny tarjoaa esimerkkiä naureskellen.

Ainakin musiikki on pitänyt tehdä edelleen itse. Se on myös päällimmäinen syy siihen, miksi huipputuottaja MGI:n eli Henri Lanzin johtama M-Eazy valikoitui Sonnyn levymerkiksi. Oppikirjaesimerkkinä räppiin kuuluvasta mahtailusta voisi pitää Sonnyn taannoista YleX:n haastattelua, jossa hän ilmoitti lähes kaikkien levy-yhtiöiden olleen hänestä kiinnostuneita.

”Totta se on. Muilla vaan tuntui olleen joku käsitys siitä, millainen Sonny on, mihin suuntaan Sonnya viedään. Että tehdään seuraavassa biisissä sinusta rokkari. Henkan kanssa synkkasi heti ja hän kuunteli minun visioitani eikä yrittänyt tarjota jotain muottia – pidetään tulevaisuus avoimena.”

Kahden ensimmäisen singlen, 345 ja Huppu pääs, jälkeen luvassa on jonkin sortin ”näpäytys” kuulijoille, ainakin sille kriittisimmälle skenejengille. Edellä mainitut kappaleet soivat allekirjoittaneen korviin suht perinteisenä grimena. Tänään julkaistu Meininkei-single vie laulettuine ja erittäin tarttuvine kertosäkeineen ajatukset 90-luvun melodisen housen ja UK garagen suuntaan.

”Tiedän, että tästä tulee paskaa niskaan”, Sonny virnuilee. ”Vaikka kuinka grimea rakastankin, en halua että minut lokeroidaan vain grime-artistiksi. Luulen, että esimerkiksi Tippa-T kärsii siitä, että hänet on leimattu niin vahvasti trap-artistiksi, vaikka voisi tehdä paljon muutakin. Minulla on grime-biisejä valmiina, mutta juuri tuon takia en halunnut julkaista kolmatta sellaista putkeen. Haluan ujuttaa tätä melodisempaa kamaa mukaan.”

Grimen lisäksi Sonny rakastaa brittisoundia yleisesti. Räppäämisen lisäksi hän rakastaa laulamista, eikä pidä mahdottomana, että julkaisisi tulevaisuudessa myös Craig David -henkistä materiaalia. Taustat pysyvät kuitenkin elektronisina, vaikka musiikkiluokan kasvatilla ”pysyy foni edelleen hyppysissä”.

Suomigrime ei ole lähtenyt lentoon ainakaan siinä mittakaavassa mitä hypepuheista olisi voinut odottaa. Töölön Ketterä ja Horse Attack Sqwad ovat vakiinnuttaneet nimensä, mutta Skeptan maailmanlaajuisen Shutdown-suosion vanavedessä moni mukaan hypänneistä – niin artisteistä kuin yleisöstä – on etsinyt kiinnostuksen kohteita jo muualta.

Sonny ei peittele haluaan breikata isommin. Hän myös tiedostaa, että siihen tarvitaan muutakin kuin aidointa grimea. Esimerkiksi kappaleita kuten Meininkei, joka voi laittaa saludot väärään kurkkuun 345-biisin jatko-osaa odottaneille. Uuden singlen sanoma on myös niin universaali kuin suomeksi lauletun kappaleen voi olla – kukapa hauskanpitoa vihaisi.

”Tässä vaiheessa haluan enemmänkin välittää tunnetta kuin tekstiä. Haluan, että tämä on se pohjafiilis, josta se kaikki ammentaa. Tuon pikkuhiljaa mukaan omia mielipiteitä, mutta vielä ei ole aika ajaa jotain vahvaa agendaa. En tässäkään suhteessa halua lokeroitua.”

Pidetään ensin hyvät bileet ja katsotaan sen jälkeen mihin suuntaan mennään. Vaikka näin kirjoitettuna Sonnyn visio kuulostaisikin kepeältä, töitä breikkaamisen eteen tehdään tosissaan, single singleltä ja keikka keikalta. Hän antaa havainnollistavan esimerkin, johon liittyy myös aiemmin mainittu ”perhe”.

”Me ollaan puhuttu tästä muikkuverkkomallina”, Sonny sanoo, painaa molemmat kämmenensä pöytään ja levittää sormensa.

”Tarkoitus olisi esiintyä ensi kesänä jokaisella merkittävällä festivaalilla. Joko Sonny, Töölön Ketterä tai molemmat. Kaikki hyötyvät.”

Biisit on kunnossa, suunnitelmat on kunnossa, taustajoukot on kunnossa, mutta tärkein on kuitenkin vielä käsittelemättä. Miten Huppu pääs -biisistä tuttu ja Meininkei-singlenkin aloittava ”sana” kirjoitetaan?

”Krr-lä-kä-tä-kä.”

Lisää luettavaa