Swallow the Sun ei kulje ainakaan sieltä, missä aita on matalin. Bändin uusi levy Songs from the North ei ole enempää eikä vähempää kuin tripla-albumi. Kun ottaa huomioon, että bändin laadunvalvonta on levytyshommissa tiukkaa, on levyjärkäle epäilemättä vaatinut runsaasti hikeä, verta ja kyyneleitä valmistuakseen.
Kysyimme laulaja Mikko Kotamäeltä hieman 13. marraskuuta julkaistavasta levystä sekä yleisemmin yhtyeen tilanteesta. Vielä 2000-luvun alkukymmenyksellä taitavasta death/doom-bändistä povattiin kansainvälistä menestyjää, mutta nyt musiikkitrendit ovat ajautuneet suuressa maailmassa kauemmas metallista. Vieläkö orkesteri haaveilee läpimurrosta ulkomailla? Sen onnistumisen puolesta puhuu ainakin se, että Swallow the Sun solmi hiljattain sopimuksen levy-yhtiöjätti Century Median kanssa.
Swallow the Sunin voi nähdä keikalla Unioni-festivaalilla Helsingin The Circus -klubilla 7. marraskuuta.
Ensin ilmeisin kysymys: miten ihmeessä keksitte tehdä tripla-albumin? Kuulostaa valtavalta projektilta.
”Tästä alettiin puhua muistaakseni jo edellisen levyn rundien aikana, eli meillehän tämä on jo vanha juttu. Levy kulkee eteenpäin teemalla Gloom, Beauty and Despair. Sen niminen biisi löytyy meidän tokalta levyltämme, ja se on aina kuvannut meitä aika hyvin.”
”Moni olisi varmaan jättänyt moisen projektin kokonaan väliin, mutta me emme ole tunnettuja järkevyydestämme ja meitä useimmiten kiinnostaa eniten oma napa. Musiikki tehdään ensisijaisesti itseä varten ja vasta sen jälkeen vasta muita varten.”
Kertoisitko hieman levyn tekoprosessista. Miten idea triplalevystä kaupattiin bändin kaikille jäsenille?
”Ei sitä paljon tarvinnut kaupitella kenellekään. Aika nopeasti kaikki seisoivat ajatuksen takana. Biisithän olivat myös about valmiita jo vuosi sitten, eli siinä mielessä ei ollut hätää.
Itse nauhoitus olikin sitten melko helvetillinen projekti suurin piirtein kaikille paitsi rumpalille. Se nauhoitti kolme levyä kolmessa ja puolessa päivässä. Itsellä meni noin viisi kuukautta koko hommassa. En tietenkään joka päivä nauhoitellut, mutta muutamia päiviä viikossa. Välillä täytyi pitää taukoa, kun meinasi pää levitä. Raivionkin puutarhatontut tais ruveta sen silmissä kävelemään pihalla, kun sen verran joutui tuijottamaan näyttöä. Sehän siis äänitti itse itseään.”
”Olihan tossa aivan järkyttävä määrä materiaalia. Tuskin tehdään toista samanlaista, kun jotenkin ihmeellisesti saatiin tämä valmiiksi ja elossa vielä ollaan. Ens kerralla se 8–9 biisin levyn tekeminen ei varmaankaan tunnu enää kovin haastavalta.”
Mitkä kappaleet ovat omia suosikkejasi Songs from the Northilta?
”Paljon on hyviä hetkiä. Sanotaan vaikka Lost and Catatonic, Memory of Light, Autumn Fire, Empires of Loneliness.”
(Näitä kappaleita ei ole vielä kuultavana, mutta tässä olisi juuri julkaistu Abandoned by the Light nyt ensi alkuun. – toim. huom.)
Millä mielin olet StS:n uudesta diilistä Century Median kanssa? Avaako se teille uusia ovia?
”Aika erittäin hyvällä. Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että on sellainen lafka takana, jota kiinnostaa. Oli vähän hankaluuksia tuon edellisen (Spinefarm) kanssa loppuaikoina. Ainakin sen verran se avaa ovia, että levyä pitäisi löytyä vähän helpommin ympäri maailmaa. Aiemmin se ei ollut ihan niin selvää.
Tuskin tässä rokkitähdiksi muututaan, mutta katsellaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Rundeja pyritään tekemään vanhaan malliin, jos vain mahdollista.”
Ensimmäisistä levyistänne on kulunut aikaa jo vuosikymmen tai ylikin. Miltä ne kuulostavat mielestäsi nykyään?
”Täytyy sanoa, että enpä ole niitä vuosiin kuunnellut. Olinhan minä aika kehno laulamaan silloin, ja ehkä se Korgin X5 ei tarjonnut ihan parhaita synasoundeja parille ekalle levylle. Eteenpäin on menty, mutta kyllä minä muistelisin, että niillä levyillä biisit kuitenkin toimivat. Soitetaanhan me vanhoja biisejä vieläkin keikoilla.”
Jos vertaat itseäsi vuonna 2003 Swallow the Sunin debyyttilevyä äänittäneeseen Mikko Kotamäkeen, miten olet muuttunut muusikkona viimeisen 12 vuoden aikana?
”Nuoruuden into on ehkä muuttunut kyynisempään suuntaan. Itsevarmuutta on varmaan tullut. Mahtuuhan tuohon 12 vuoteen ehkä jotain 1000 kappaletta keikkoja, eli se lienee luonnollista. Nykyään, jos oikein hyvä päivä sattuu, osun oikeaan nuottiinkin.”
Jos musiikkikenttää tarkastelee eri medioita seuraamalla, tilanne näyttää seuraavalta: pop-, hiphop- ja konemusiikkia käsittelevät musiikkiblogit ovat täynnä juttuja 20–30-vuotiaiden tähtien (Taylor Swift, Drake, Skrillex, Justin Bieber) tekemisistä. Metalliblogeissa sen sijaan jutut koskevat edelleen Anthraxin, Slayerin, Metallican, Testamentin, Toolin ja Judas Priestin kaltaisia veteraaneja. Mikä on oma näkemyksesi metallimusiikin tulevaisuudesta?
”Se on kyllä osittain ainakin totta, että tuollaiset 12–15-vuotiaat diggarit ovat vähenemään päin. Nuoriso näyttää olevan innostunut juurikin hiphopista ynnä muusta. Se on ihan okei. Maailmaa muuttuu, ei sille mitään voi. Eihän tämäkään haastattelu taida paperilla ilmestyä?”
”Kaikki on niin eri lailla saatavilla nykyään. Kaikki siis muuttuu vähän kertakäyttöisemmäksi, kun selattavaa valikoimaa löytyy loputtomasti. En minä silti mitään naulaa arkkuun olisi lyömässä. Ihmiset, jotka kuuntelevat metallia ovat kuitenkin sieltä lojaalimmasta päästä, kun fanituksesta puhutaan. Levyjäkin vielä ostetaan, ja käsittääkseni metallivinyylit varsinkin käyvät ihan kiitettävästi kaupaksi.”
”Olihan tuossa 1990-luvullakin pieni taantuma metallilla, ja kyllä se sieltä takaisin tuli. Enkä usko, että genren tartvitsee väkisin uudistua mitenkään. Tärkeämpää olisi uudistaa koko bisnes. Mikä olisi se ratkaisu, että levy-yhtiöt pysyisivät elossa, kun musiikin suoratoisto lisääntyy vuosi vuodelta? Siis muutkin kuin isot lafkat.”
”Miten tekijöille saataisiin palautettua niille kuuluvat korvaukset musiikista? Saavatko bändit enää 10 vuoden päästä minkäänlaista budjettia levyntekoon, jos suunta on tämä? Sitä on paljon tärkeämpi miettiä kuin yrittää keksiä uudenlaista metallia nuorison viikkorahat silmissä kiiluen.”
Vanhasta liitosta puheen ollen, teillä oli muistaakseni jokunen vuosi sitten hankala yhteiskiertue Acceptin kanssa. Oletteko olleet yhteydessä tuohon saksalaisyhtyeeseen sen jälkeen?
”Ei ole ollut mitään asiaa. Mutta eiköhän tuota hymyillä jos tavataan. Ongelmahan ei ollut heidän kanssaan vaan rundimanagerin kanssa.”
Onko sinulla musiikin saralla vielä toteuttamattomia haaveita, joita haluaisit tai aiot jossain vaiheessa pistää täytäntöön?
”Ainahan se haave on, että tätä pystyisi joskus tekemään täysipäiväisesti. Tuskin tulee tapahtumaan. Mutta kun tästä bändistä joskus aika jättää, niin eiköhän me tuon kitarataiteilija Jämsenin kanssa aleta vetämään synkkää iskelmää. Rautalanka soimaan. Naamakin on jo tällä humpalla muuttumassa Simo Silmun jalanjäljissä ihan vakuuttavaksi. Ja Topihan oli ehdottomasti kovin jätkä laulamaan tässä maassa. Topin muistolle vielä joku päivä. Sellasta olen ajatellut.”