Maistuuko teille päihteet, Enter Shikarin Rou Reynolds?

Otso Karhu haastatteli Rock the Beachiin saapuvan Enter Shikari -yhtyeen laulajaa Rou Reynoldsia. Kävi ilmi, että yhtye on soittanut niinkin hohdokkailla keikkapaikoilla kuin bingohallissa, fitness-keskuksessa ja koripallokentällä.

Teksti: Otso Karhu, kuva: Shirlaine Forrest

Brittien post-hardcoresuosikki Enter Shikari on tien päällä viime vuonna ilmestyneen kolmannen albuminsa vanavedessä. Neljättä albumia enteilevä single The Paddington Frisk julkaistiin 4. huhtikuuta, ja kappaleen videon näet alempaa.

Euroopan festarilavojen lisäksi yhtyeellä riittää hommia pienemmissä paikoissa. Laulaja Rou Reynolds kertoi Rumballe bändin kevätkuulumisia ja avasi käsityksiään musiikista ja yhteiskuntarakenteista.

Miten Enter Shikarilla pyyhkii, Rou Reynolds?

“Loistava on meno, kesä lähestyy ja elämä maistuu. Uuden albumin promoamiskiertuekin on ollut upea. Reittimme varrella on ollut vähemmän vaikkapa Manchesterin kaltaisia isoja kaupunkeja, ja olemme kiertäneet paljon pienissä taajamissa ja pikkukylissä.“

Mitä eroa on soittaa pienemmissä kylissä isoihin verrattuna?

“Pienillä paikkakunnilla ei tietenkään ole niin valtava musiikkitarjonta, joten siellä ollaan yleensä erittäin kiinnostuneita artistista. Kaikki ovat olleet kohteliaita ja mukavia pienemmissä tapahtumissa. Yleensä pienessä kylässä ei myöskään ole isoja lavoja, joten olemme soittaneet muun muassa bingohallissa, fitness-keskuksessa ja koripallokentällä.“

Fitness-keskuksessa? Tuliko juostua matolla?

“Keikka riittää liikunnaksi, haha. Toki paikka oli keikkaa varten järjestelty, vaikka oman äänentoiston jouduimmekin sinne tuomaan.”

Julkaisitte viime vuonna kolmannen albuminne A Flash Flood of Colour. Mitä albumin nimi tarkoittaa? Entäpä massiivinen, ylösalaisin käännetty kolmio levyn kannessa?

“Nimi kuvastaa tietysti levyn musiikkia. Se kertoo niistä ideoiden, musiikin ja tunteiden kirjosta, mitä yhtyeellämme on, kun neljältä jäseneltä tulee paljon erilaisia ajatuksia. Lisäksi halusin nimeen ’ison soundin’. Kolmio taas viittaa yhteiskunnan hierarkiseen rakenteeseen. Nykyään moderni yhteiskunta kuvataan pyramidina, jonka huipulla on vauras vähemmistö ja pohjakerroksessa köyhä enemmistö. Tätä kritisoimme, eli väärin päin oleva kolmio kuvastaa systeemiä, joka on kipattu ylösalaisin.”

Onko vielä tietoa, milloin voimme odottaa uutta albumia?

“Vaikea sanoa, sillä emme ole varmoja vielä mistään. Pari kappaletta julkaistaan varmaan tänä vuonna, ja vuoden lopussa pitäisi olla tiedossa uuden levyn julkaisun ajankohta. Uusi single The Paddington Frisk tuli juuri ulos, kannattaa kurkata.”

Enter Shikari sekoittaa elektronista musiikkia hardcoreen ja metalliin. Yritättekö kerätä kuuntelijoita kaikista musiikkityyleistä, vai onko tämä vain tapanne tehdä musiikkia?

“Hah, omaa tyyliä tämä on. Olemme onnekkaita, että tulemme Hertfordshiresta [itäinen osa Englantia], jossa altistuimme nuorena monelle todella erilaiselle musiikin lajille. Oli drum ‘n’ bassia ja metalcorea. Nautimme monenlaisesta musiikista, joten emme halunneet rajoittaa sävellyksiämme genrerajojen vuoksi. No limits, ei rajoja.”

Rikotteko rajoja myös bändin ulkopuolella?

“Kaiketi tiivistämme tärkeimmät rajojen rikkomiset yhtyeeseen. Bändi on kuitenkin kantaa ottava sekä musiikiltaan että lyriikoiltaan, ja yrittää hävittää turhia rajoja sitä kautta.”

Moinen tyylilajisekoittelu kertoo laajasta musiikkimausta. Onko mikään genre pääosin hirveää kuraa?

“En voi sietää modernia R’n’B:tä, se on kauheaa. Siinä ei ole juurikaan merkkejä vanhasta R’n’B:stä – kun kaikki hyvä on karsittu pois, jää jäljelle sielutonta roskaa. Vaikea kuitenkaan sanoa hirveintä artistia. Yritän nykyään parhaani mukaan ohittaa kaiken modernin RnB:n.”

Oletteko enemmän metallia elektrovivahteilla vai toisin päin? Oletteko enemmän Slipknot vai Prodigy?

“Kumpaakin, luulisin. Aloitimme oikeastaan punkyhtyeenä, joten punk on varmaan energiamme ja ajatuksemme ydin. Punkista kaikki alkoi.”

Käyttämänne elektroniset soundit vaativat varmasti paljon laitteistoa. Kuinka monta laitetta sinulla on kiertueilla vain elektronista soundia varten?

“Öö, paljonkohan niitä on… [luettelee mielessään]. Ainakin seitsemää kannan mukana. Studiossa homma lähtee tietysti käsistä, sillä kaikki kompressorit ja efektit nostavat luvun varmaan sataan.”

Musiikissanne käytettäviä soundeja voi kuulla myös reiveissä. Brittiläiset tunnetusti käyttävät paljon huumeita reiveissä ja elektronisen musiikin juhlissa. Maistuvatko päihteet?

“En voi tietenkään puhua koko bändin puolesta, mutta itse en niitä tarvitse. Musiikki on minulle kaikki kaikessa, joten se myös antaa kaiken tarvitsemani adrenaliinin. Siihen ei lisäbuustia tarvita.”

Enter Shikari soittaa Downloadin ja Rock Am Ringin kokoisilla jättifestareilla. Yritä kuvailla sitä tunnetta, jonka koet lavalla satojen tuhansien ihmisten edessä.

“Se onkin todella vaikeaa selittää. Suurimmaksi osaksi aivoni keskittyvät yhteen minuuttiin kerrallaan, lyriikoihin tai soittamiseen. Jokaisella keikalla on silti hyvä pysähtyä hetkeksi, ja katsoa, mitä ihmettä sitä on tekemässä. Ihmismeren näkeminen tuo päähän heti kysymyksen: ‘Herranjumala. Mitä minä oikein teen täällä?’”

Esiinnytte Helsingissä Rock the Beach -festivaaleilla kesäkuussa. Jos perustaisit itse festivaalit, mitkä kolme bändiä olisivat mukana kattauksessa?

“Olemmekin käyneet Suomessa aiemmin. Siellä on kaunista ja maisemat ovat upeita. Festareilleni kokoonpanoon kuuluisi tietysti Prodigy, eihän siitä voi olla pitämättä. Toiseksi mathcorebändi The Dillinger Escape Plan. Nuo kaksi ovat kuitenkin melko raskaita ja to the face, joten kolmanneksi jotain astetta kevyempää. Radiohead, sanoisin. Melkoiset festarit.”

Enter Shikari Rock the Beach -festivaaleilla lauantaina 29.6. Rumba on festivaalin yhteistökumppani.