Skottilainen pop-suuruus Texas teki tänä keväänä paluun julkaisukantaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun bändin uusi albumi The Conversation ilmestyi. Otso Karhu tapasi yhtyeen perustajan, basisti Johnny McElhonen ja selvitti, mitä kaikkea kuuluu jo miltei 30-vuotisen uran tehneelle bändille.
Teksti: Otso Karhu, kuva: facebook.com/texastheband
Skotlantilainen pop rock -yhtye Texas on herännyt eloon. Räväkkä laulaja Sharleen Spiteri ja kumppanit tehtailivat radiohittejä 1990-luvulla jatkuvalla syötöllä, ja jokainen silloin aalloilla ollut on varmasti kuullut kappaleet I Don’t Want a Lover, Summer Son ja Say What You Want.
Vuonna 2005 julkaistun albumin Red Book luultiin kuitenkin olleen yhtyeen viimeinen, sillä Spiteri ampaisi vuonna 2008 soolouralle, kitaristi Ally McErlaine oli menehtyä aivoaneurysmaan 2009, eikä alun perin joulukuulle 2011 suunniteltu uusi Texas-albumi ottanut tuulta alleen.
Nyt Texasin kahdeksan vuoden hiljaiselo on päättynyt. Uusi levy The Conversation julkaistiin toukokuussa, ja sen perässä on seurannut Euroopan-kiertue. Yhtyeen perustajajäsen, basisti Johnny McElhone muistutti Rumbaa skottiaksentin koukeroista ja pohdiskeli uutta albumia sekä skotlantilaisuutta. Mies vihjasi, että yhtye saattaisi rantautua myös Suomeen.
Mitä Texasille kuuluu, Johnny?
“Hyvää kuuluu. Kiirettä riittää, sillä olemme soittaneet nyt keikkoja täällä Glasgowssa. Kohta tiedossa on muun muassa Lontoo ja Pariisi. Odotan innolla Euroopan-kiertuetta, etenkin näin uuden levyn alla.”
Edellisestä albumistanne Red Book on kulunut jo kahdeksan vuotta. Mitä näiden vuosien aikana on tapahtunut?
“Tauolla moni meistä tarttui sooloprojekteihinsa. Sharleen ehti tehdä jopa kaksi sooloalbumia, hän on ollut työteliäs. The Movie Songbook oli häneltä mielenkiintoinen julkaisu, sillä se sisältää covereita elokuvamusiikista. Myös kitaristimme Ally McErlaine – sairaudestaan toivuttuaan – julkaisi levyn toisen yhtyeensä Red Sky Julyn kanssa. Itse olen ollut kiireessä joko Sharleenin apuna tai muissa musiikkihommissa. Laiskottelua tämä kahdeksan vuotta ei siis ole sisältänyt.”
Olette sanoneet, että uuden levyn myötä Texasin ympyrä sulkeutuu. Uudella levyllä palaatte vuoden 1989 debyyttialbumin ja läpimurtokappaleenne I Don’t Need a Lover tunnelmiin. Kuinka kaukana kävitte juuristanne? Jos ympyrä on nyt sulkeutunut, mitä seuraavaksi?
“Musiikkityylit ja tunnelmat vaihtelivat, mutta muistimme koko ajan keitä olemme. Seuraava askel on Euroopan-kiertue. Olemme aina tehneet hommia yhdessä ja olemme todella läheisiä, joten varmasti bändi jatkaa innokkaasti kohti seuraavia haasteita. Näkisin Texasin viiden vuoden päästä uusien albumien ja musiikin kimpussa. Musiikin tekemisestä ei kuitenkaan voi luopua, kuten tauollamme huomasimme. Toivottavasti päädymme kiertueellamme myös Suomeen, mahdollisesti loka-marraskuussa.”
Mikä on uudessa albumissanne suurin muutos edellisiin verrattuna? Miten itse kuvailisit The Conversationia?
“Uudella lätyllä on todella hyvää tavaraa. Sharleen on siinä loistovedossa – yleensä lauluääni ohenee ja heikkenee vanhetessa, mutta väitän tämän olevan Sharleenin parasta antia. Hänen äänensä on vanhentunut kuin viini. Kappaleet saatiin muutenkin äänitettyä kypsinä, sillä ehdimme soittaa niitä festivaaleilla ennen äänityksiä. Tämä hioi ja muutti kappaleita hiukan parempaan ja valmiimpaan suuntaan.”
Olet yhtyeen perustajajäsen, mutta laulajanne Sharleen Spiteri on yksin lähes kaikissa levyjenne kansissa – myös uusimmassa. Spiteri on myös selvästi eniten mediassa esillä oleva yhtyeen jäsen. Koetko koskaan jääväsi Spiterin varjoon? Entä oletko kokenut kateellisuutta häntä kohtaan urallanne?
“Ei ei en ollenkaan. Olemme ihan sopineet tästä asettelusta bändin kanssa. Yhtyeen alkuaikoina yritimme esiintyä mediassa aina kimpassa, mutta Sharleen oli siinä meistä selkeästi paras. Hän on loistava näyttelijä, ja lisäksi hauska. Lisäksi bändistä välittyy selkeämpi kuva, kun kannessa on vain Sharleen. En ole koskaan kokenut kateellisuutta Sharleenille tästä.”
Yhtyeen nimi tulee Wim Wendersin elokuvasta Paris, Texas. Lisäksi kuvasitte uuden musiikkivideonne Pariisissa. Mikä on suhteenne Pariisiin ja Wendersin elokuvaan?
“Elokuva oli suuri inspiraation lähteemme, ja tavallaan aloitimme kappaleiden kirjoittamisen siitä heränneiden ajatusten pohjalta. Myös Ry Cooderin pelkistetty musiikki elokuvassa teki vaikutuksen. Pariisi taas on ihana kaupunki, siellä on paljon hyviä ystäviämme ja upea kulttuuri. Pidän erityisesti pienistä kahviloista ja leipomoista, ne ovat sympaattisia.“
Mikä on parasta Skotlannissa?
“Luonto, taivas, maisemat. Ja tietysti Glasgow ja sen jalkapallojoukkue Glasgow Celtics. Seuraan valtavasti jalkapalloa, olenhan Briteistä, haha.”
Voittaako Celtics ensi kauden?
“Ha ha, tottakai. Selvä peli.”
Ovatko skotlantilaiset katkeria englantilaisille sortovuosista? Kuinka englantilaiset suhtautuvat skotlantilaisiin yhtyeisiin?
“Todella moni englantilaisista asuu tai on asunut pohjoisessa. En usko, että välit ovat enää niin tulehtuneet. Moni ystävämme on englantilainen, eikä tuollaisten asioiden pyörittely yleensä johda mihinkään. Ehkä myös urheilu yhdistää meitä.”
Kerro vitsi englantilaisista.
“Ha ha, en pysty. En ole ollenkaan tarpeeksi hauska. Sinun pitää kysyä Sharleeniltä. Vitsailemme enemmän toisistamme ja ystävistämme kuin toisista ihmisryhmistä. “
Mogwain, Biffy Clyron ja Franz Ferdinandin kaltaiset isot nimet tulevat Skotlannista. Mikä on skottilaisen pop-rockin tila nykypäivänä ja mihin se on menossa?
“Tilanne on hieno ja suunta on jatkuvasti ylöspäin. Jatkuvasti tulee myös uusia mielenkiintoisia yhtyeitä, jotka voivat nousta vaikka tähtiin. Itse suosittelisin skotlantilaista yhtyettä Girl Called Johnny.”
Katso alapuolelta The Conversation -levyn nimikkobiisin video.