Mikä on paras teksti, jonka olet kirjoittanut, Elli Haloo? Haloo Helsingin laulajatar haastateltavana

09.10.2014

Viimeistään menneenä kesänä Haloo Helsinki! nappasi festivaaleilla ne soittoajat, joissa aiempina vuosina oli totuttu näkemään PMMP tai jokin nimekäs ulkomaanvieras. Syystä, sillä yhtyeen neljäs levy Maailma on tehty meitä varten poiki holtittoman nipun radiohittejä. Niitä voi odottaa myös 3. lokakuuta julkaistulta uudelta levyltä Kiitos ei ole kirosana. Sitä tehdessään yhtyeen keulakuva Elli Haloo sanoo rohkaistuneensa kirjoittamaan aiempaa yhteiskunnallisemmin ja henkilökohtaisemmin.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 8/14.

Teksti: Oskari Onninen

Mikä on paras teksti, jonka olet kirjoittanut
?

”Se riippuu paljon siitä, pitääkö olla riimillisesti vai sisällöllisesti hyvä. Uuden levyn Teräslinnuissa olen saanut vihdoin kaivettua itsestäni yhteiskuntakritiikkiä ja omaa funtsimista. Edelliseltä levyltä Lähtövalmiina ja uudelta Kevyempi kantaa ovat päiväkirjamaisia muistoja, joihin voin palata aina. Ylipäätään olen todella ylpeä siitä, että olen rohkaistunut nyt kirjoittamaan henkilökohtaisia jutskia.”



Miten kirjoitat?

”Kun tehtiin keikkoja, yritin kirjoittaa joka puolella, mutta se oli aika haipakkaa. Samoin kun olen Helsingissä jengi soittelee, että mennään sinne, mennään tonne. Silloin jättää helposti tekstin kesken. Jossain vaiheessa, kun oli paljon ideoita, piti vain mennä mummin luo Saimaalle rauhoittumaan ja kirjoittamaan. Tykkään Saimaasta yli kaiken, järvistä ja metsistä. Se kuulostaa kliseeltä, mutta minulle se on tosi tärkeää.”



Onko sinulla ateljeekriitikkoa antamassa palautetta teksteistä?


”Ihan loppuvaiheessa katsotaan tekstejä tuottajien kanssa, mutta muuten olen itse itseni pahin kriitikko.”

Onko Haloo Helsinki! sukupolvensa ääni?


”En varsinkaan näillä viimeisillä levyillä mieltäisi meitä minkään sukupolven musiikiksi. Enemmän se on iätöntä ja ajatonta funtsimista. Ensimmäiset levyt olivat nuorisomeininkiä, mutta mekin oltiin nuoria ja aloitettiin siitä, mistä aloitettiin. Nyt siellä on paljon sellaista, mikä ei ole iästä kiinni, vaan mitä jengi miettii läpi elämänsä.”



Kuten?


”En tiedä, onko aina ollut niin julma aika kuin nyt, mutta ihmisten keskuudessa on nyt todella paljon kylmää välinpitämättömyyttä. Siitä tein uuden levyn nimibiisin.”

Kuka sitten tekee parikymppisten elämää kuvaavaa musiikkia?


”Sellaisia biletysbiisejä on tuolla paljon, niin ehkä se on sitten sitä. En osaa sanoa suoraan artisteja. Kolme–neljäkymppisten naisten sielunmaisemaan joku Samuli Putro osaa mennä niin hyvin, että olen ihmetellyt sitä pitkään.”

Miltä teidän ensimmäiset levynne kuulostavat nyt?

”Hauskoilta, tai ehkä söpöiltä ja teinimenolta. Minun ääneni on hirveä, eikä siinä ole kauheasti voimaa tai syvyyttä. Silloin oltiin teinejä ja tehtiin musiikkia niistä asioista. En kuitenkaan sanoisi, että kaikki se olisi teiniangstia niin kuin joku kriitikko joskus sanoi. On sielläkin iättömiä biisejä, mutta myös sitä, että perjantaina ovesta pihalle jee!”

Miksi kriitikot ovat alkaneet levy levyltä lämmetä musiikillenne?


”Olemme ottaneet itse vastuun biiseistä, ehkä se on se syy. Kun itsekin on kivempi seistä, niin varmaan kriitikotkin ottavat enemmän tosissaan. Toivon kuitenkin, että jengi tajuaisi, että teemme tätä oikeasti vilpittömin mielin eikä tämä ole mitään laskelmoitua vääntämistä.”

Miten suhtaudut kriitikoihin?


”Toivon, etteivät kriitikot heittelisi juttujaan ihan hatusta. Viime levystä muistan yhden huonon arvion, jossa sanottiin, että Huuda!-biisi tuo mieleen viisikymppisen sedän toteuttamassa itseään, koska siinä mainitaan sana ‘jami’. Eikö nuori nainen saa puhua jameista tai digata Juicea ilman, että se tuntuu laskelmoidulta?”


Miten otat vastaan negatiivista palautetta?


”Jos joku kirjoittaa, että ’tää on paskaa, jossa ei oo mitään sisältöä’, tuntuu pahalta, koska minun mielestäni sitä on. Jos joku sanoo, ettei tykkää äänestäni, niin se on fine, koska se on vain mielipide. Kuten normielämässäkin, olen aika herkkä ja sellainen leijona, että menen hetkeksi varpailleni, mutta osaan sitten olla ja ottaa sen vastaan.”

Miten suhtaudut julkisuuteen?

”Se on parasta, kun ihmiset kuuntelevat noita biisejä ja tulevat kertomaan mietteitään tai joku itselle tosi tärkeä asia jelppaa jotakuta muuta. Muuten julkisuus on aiheuttanut ahdistusta, enkä siellä oikein viihdy. Ei minulla ole tarvetta olla kertomassa kengänkokoja tai sitä, kenen kanssa seukkaan. En ole yhtään sellainen tyyppi.”

Pystyisikö julkisuutta välttelemään?


”Kyllä jengiä varmasti kiinnostaa, millaisia ihmisiä biisien takana on, mutta raja pitää vetää. Sen verran on hyvä olla esillä tai päivittää somea, että ihmiset tajuavat tulla keikoille. En ole koskaan halunnut kertoa elämästäni joka lehdessä, vaan tahdon mennä musiikki edellä. Olemme kyllä päässeet aika helpolla sen suhteen, ettemme ole joutuneet isommin paskalehtien pyöritykseen.”

Kuinka tärkeää sinulle on pitää sukunimi piilossa?


”Sukunimi on minulle suojakupla. Kyllä sen löytää etsimällä, mutta minusta on kivaa olla Elli Haloo. Sitä en kestäisi, jos joku tietäisi, missä asun. Se on todella tärkeä juttu, ja siellä minulla on ihan oma elämä.”

Millainen roolimalli haluaisit olla?


”Vilpitön ja avoin. Toivon vain, että ihmiset olisivat hyviä toisilleen. Olen ollut mielissäni siitä, että kun olen ottanut avoimesti ihmisiä vastaan, niin on välittynyt läpi, etten feikkaa, vaan minua oikeasti kiinnostaa.”

Oletko feministi?


”Moni mieltää feminismin miesvihana, vaikka se on tasa-arvon hakemista. Sen takana minäkin seison. Toisaalta en haluaisi luokittaa itseäni millään termillä tai ismillä. Luokittamisella ei ole väliä, vaan sillä, miten toimii. Jengin pitäisi toimia iästä, statuksesta ja mistään riippumatta tasa-arvoisesti ja toisiaan kunnioittaen, aina. Tuo on se arvomaailma, johon haluan luokitella itseni. Kun joissain pinnallisissa miesporukoissa naisia sanotaan käyttötavaraksi tai pidetään lähtökohtaisesti tyhmempinä ja pelkkinä tyttöystävinä, niin se on kyllä ihan järkyttävää.”

Minkä kirjan luit viimeksi?


”Olen niin adhd, että on vaikea saada kirjoja loppuun. Tykkään lukea elämänoppaita ja muita funtsimiskirjoja, kun ne voi aloittaa mistä kohdasta vain. Viimeisin kokonaan lukemani on varmaan Kata Kärkkäisen Jumalasta seuraava (2006). Se oli helvetin hyvä narsismikirja!”

Inspiroidutko self-helpistä?


”Enemmän nyökyttelen, että monessa kohdassa ajatellaan samalla tavalla kuin minä ajattelen. Siksi on kiva, että sellaisia kirjoja on. Mutta tuntuisi kököltä ottaa niistä joku lause ja tehdä siitä biisi.”

Millaisiin asioihin haluat teksteilläsi vaikuttaa?

”Toivon, että teksteistäni välittyy avomielisyys kaikkea kohtaan. Vaikka ihminen olisi kuinka sysipaska, niin siitäkin löytää jotain positiivista. Kuulutan ‘kaikki samalla viivalla’ -ajattelua. Minut on pienestä lähtien kasvatettu siihen, että jokaista pitää kunnioittaa, olivat he millaisia tahansa.”

Lisää luettavaa