Muusikot muistelevat Slayerin Jeff Hannemania, osa 2: Herra Ylppö ja Jarkko Martikainen

Slayer-kitaristi Jeff Hanneman menehtyi 2. toukokuuta maksan toimintahäiriöön. Pyysimme suru-uutisen kuultuamme suomalaisia muusikoita kommentoimaan asiaa. Mitä ilmeisimmin Hannemanin säveltämä Slayer-tuotanto on tehnyt vaikutuksen moniin, sillä antaumuksellisia vastauksia tuli useamman artikkelin verran.

Viime perjantaina Mokoman Tuomo Saikkonen, Amorphisin Esa Holopainen, Stonen ja Suburban Triben Janne Joutsenniemi sekä Stam1nan Pekka Olkkonen kertoivat, miten paljon Slayer on heidän elämäänsä vaikuttanut. Palaamme aiheeseen vielä sen verran, että päästämme ääneen myös vähemmän metallista koulukuntaa edustavia artisteja. Miitri Aaltonenkin heittää lyhyen kommentin väliin.

Jarkko Martikainen:

”Slayerin klassikkokolmikko Reign in Blood South of HeavenSeasons in the Abyss on stereoissani tiheimmin vieraillut metallilevynippu. Muutakin hyvää heavyä on, mutta jostain syystä nuo kolme levyä ovat minulle läheisimmät, ja siitäkin syystä oli surku lukea Jeff Hannemanin kuolleen.

Kysyit Hannemanin tuotannon suosikkilauluista. Niitä on useita. Järjestystä näille en laadi, miksipä turhaan. Mutta kaikki ovat ohittamattomia, ja jokainen kelpaa myös näytekappaleeksi luennosta ’kuinka ajattomia thrash-kappaleita valmistetaan’: South of heaven, Spill the Blood, Angel of Death, Reborn, Raining Blood, Dead Skin Mask, War Ensemble.

Ehdin nähdä kaksi Hanneman-keikkaa. Toisessa rumpalina toimi Paul Bostaph, toisessa Lombardo. Kumpikin keikka oli mieleenpainuva, klassisen polvisuojuksienkin takia.

Kitarasoolot ovat Slayerin suhteen olleet minulle esimerkki siitä, mitä melko summittaisella skaalojen koettelulla ja runsaan vibrakammen yhdistelmällä voi tehdä. Sen syvempään sooloanalyysiin en Slayerin kohdalla lähtisi.

Ajattelen asian niin, että niistä huolimatta Slayer on ollut minulle yksi parhaista, ellei paras kipakkaa metallia soittava yhtye.”

Miitri Aaltonen:

”Arvostan Hannemania kyllä. Kun otin muinoin kaverikuvaa hänestä ja ystävästäni Sauna Open Airissa, näytti hän keskisormea. Vakuuttava näky! Ei tehnyt mieli vittuilla.”

Herra Ylppö:

”Slayer on mulle metallibändien kuningas. Tää juontaa jo lapsuudesta. Isoveli osti Slayerin Reign in Blood -albumin Turun Comeback Recordsista kun olin yläasteella. Muistaakseni Spinefarmia ei vielä silloin ollut.

Speed- ja thrash metal olivat uutta. En ollut koskaan kuullut mitään sellaista, eikä näillä main ollut juuri kukaan muukaan. Broidin kanssa kuunneltiin sitä Slayerin levyä ja oltiin ihan ihmeissämme, että mitä vittua nyt tapahtuu. Kaikki meidän vanhat suosikit lensi romukoppaan. Ennen me digattiin perinteistä heviä, kuten vaikka Deep Purplea, mutta Slayer-herätyksen jälkeen kiikutin kaikki viikkorahat Comebackiin. Ostin sieltä suurin piirtein kaiken: Carcass, Cannibal Corpse, Morbid Angel, Obituary, Celtic Frost, Axegrinder, Sadus, Kreator, Death, Funebre, Bolt Thrower, Deicide, Venom, Metallica, Anthrax, Napalm Death ja Stone… Näitä bändejä oli aivan helvetisti, ja me ostettiin kaikki.

Tietysti harmittaa tieto siitä, ettei Slayer enää koskaan voi olla olemassa tässä klassisessa kokoonpanossaan. Olen nähnyt ne livenä monta kertaa, ja levyjä olen aina odottanut suurella mielenkiinnolla. Viimeisin World Painted Blood on todella hyvä.

Tool ja Slayer ovat mulle ne tärkeimmät metallibändit. Tulevalla Ihmiset-levyllä on biisi nimeltä ÄRRRRR. Se on täysin Slayerin innoittama. Tällainen oli hyvä tehdä, kun mukana on Joutsenniemi. Yksi näistä nuoruuden diggailukohteista hänkin. Biisin tempo on 205, ja tarkoitus on huutaa Hynynen ja Annala suohon, heh heh. Siis kaikella rakkaudella!

Mitä Hannemaniin tulee, niin en ole koskaan tsekannut kansista, mitkä biisit ovat hänen sävellyksiään. Mulle se bändi on kokonaisuus. Nyt kun Lombardokin on potkittu pois, on vaikea ennustaa mitä jatkossa tapahtuu. Teknisesti parempia rumpaleita varmasti löytyy, mutta täydellisyys ei kiinnosta ketään. Musiikki ei ole tekniikkaa vaan tunnetta, ja Lombardon kanssa se bändi kuulostaa oikealta. Sama varmasti pätee Hannemaniin. Ainakin sävellyskemia muuttuu. Toisaalta ne pyörittelee aina niitä samoja ääniä, että muuttuuko mikään sittenkään? Ja onko muutos hyvä vai huono? Aika näyttää.

Ne soolot on myös osa kokonaisuutta, osa yleistunnelmaa, ne tuovat mukaan kaoottisuutta ja lisäävät musiikillista väkivallan tuntua. The sword of Damocles hangs above your head.”