Oliko sinulla punk-nuoruus, Martti Servo?

Kansan syvien rivien rakastama ”kevytmetallimuusikko” ja viihdetaiteilija Martti Servo julkaisi huhtikuussa kahdeksannen albuminsa Showtime. Huumorimies saapui haastateltavaksi Rumban toimistolle ja vaikuttui sen interiööristä ja näköalasta. Lue katkelma Rumban 4/13 Kysymys & vastaus -haastattelusta tästä.

Teksti: Joonas Kuisma, kuva: Live Nation

Sinulla on kannattajia kaikkien musiikkityylien piirissä. Sinua arvostetaan jopa metallin saralla. Mistä tämä johtuu?

”Aloittaessamme olimme jopa mainostoimistoväen suosikkeja. Heistä osa on edelleen mukanamme, vaikkemme ole kehittyneet sen jälkeen ollenkaan. Sitten suosiomme on levinnyt kaikkiin kansankerroksiin ja kaikkiin ikäluokkiin. Metallipiirit ovat jostain omituisesta syystä alkaneet jossain vaiheessa ilmaantua keikoille. Sloganimme mukaan olemmekin ’kevytmetalliyhtye’.”

Miksi ihmiset pitävät musiikistanne?

”Keikkamme ovat iloisia häppeninkejä. En ole koskaan nähnyt esiintyessämme masentuneita naamoja yleisössä. Lisäksi on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat mielistyneitä sanoituksiin ja löytävät niistä merkittäviä ja itseään koskettavia asioita, vaikka se saattaa kuulostaa kummalliselta.”

Napander on tehnyt 15 vuotta musiikkia. Mikä on pitkän taipaleenne salaisuus?

”Käytännössä levyt ovat aina rytmittäneet toimintaamme. Aina, kun uusi levy ilmestyy, teemme vuoden ajan keikkoja. Sen jälkeen pidämme kolmikantaneuvottelut suljettujen ovien takana ja mietimme, huvittaisiko tehdä uutta materiaalia. Näin on aina ollut. Toisaalta voi puhua läheisriippuvuudesta. Kun sama porukka on kasassa näin kauan, alkaa se muistuttaa hyvää tai huonoa avioliittoa. Homman karille ajamiselle tulee suurempi kynnys, kun kilometrejä on riittävästi takana. Toki tämä on myös eloonjäämiskamppailua ja tulonhankkimista.”

Oletko taiteilija vai viihdyttäjä? Oletko samassa genressä Yölinnun vai Jope Ruonansuun kanssa?

”Viihdyttäjä. Myös Yölintu pitää musiikkiaan varmasti viihteenä, ainakin sen perusteella mitä heitä tunnen. Toisaalta Jope Ruonansuu on mitä suurimmassa määrin komediataiteilija, mutta viihdettähän sekin on. Sanotaan, että Frank Sinatra oli kaikkien aikojen viihdyttäjä. Jos Napanderilla on edes kaksi promillea tästä viihdyttämisen tasosta ja saamme sillä viihdyttäjästipendin ja lopulliset paperit viihteen akatemiasta, niin kyllä me olemme viihdyttäjiä Frank Sinatran tiellä.”

Mitä mieltä olet ironiasta, tuosta nykypopulaarikulttuurin voimasta ja vitsauksesta?

”On totta, että ironialla on nykyään aikamoinen kuristusote kulttuurista. Moneen asiaan suhtaudutaan edelleen postmodernisti. Sitä kuristusotetta olisi hyvä helpottaa, mutta en tiedä, miten se tapahtuu. Meidän osaltamme ironia on käsitelty jo kauan sitten. Meillä on oma Ankkalinnamme, täysin itseriittoinen maailma, jossa toimia. Ketunhäntä ei ole kainalossa, vaan se pidetään näkyvästi esillä (pyörittää ilmassa kuvitteellista ketunhäntää). Jos tekemisessämme on jotain ironista, niin sitä todella osoitetaan sormella: ’Tässä sitä nyt on koko lautasellinen. Käykäähän pöytään!'”

Lauluvibratosi on suoranainen kansallisaarre. Miten se on kehittynyt?

”Se oli heti kättelyssä valmis. Olin lauleskellut erilaisia hoilauksia ennen Napanderia, mutta yhtäkkiä jokin sisäinen romani pääsi valloilleen. Aikanaan pidin The Pretenders -yhtyeen Chrissie Hynden oikein kunnon vouvvaavasta äänestä. Ääneni on saanut leslie-efektipedaalin syntymässä, ja se on jäänyt päälle. Välillä olen ollut jopa huolissani, kun vibrato on unohtunut tai kadonnut, mutta sitten se on onneksi aina tullut takaisin.”

Eläkeläisillä ja monilla muillakin humppaan taipuvaisilla bändeillä on viinan juominen keskeinen osa aktia. Napander viittaa jo nimenä viinaryyppyyn. Mikä on suhteesi väkijuomiin?

”Kohtuullinen. Iloinen ja kohtuullinen alkoholinkäyttö on mitä parhain asia ja sopii myös rentoutumiseen. Kohtuuden kanssa taiteillessaan ihminen saattaa kuitenkin olla keskellä kiikkulautaa kiikun kaakun, niukin naukin ja saattaa mennä mukkelis makkelis. Orkesterimme nimi tuli enemmän sellaisesta henkisestä tilasta. Otetaan piiskaryyppy ja pannaan menemään. Saadaan kova meininki päälle.”

Levyllä haikaillaan myös Lontoon koolingin perään. Oliko sinulla punk-nuoruus?

”Kun rakennetaan parempaa maailmaa, on hyvä laittaa kunnon koolingit, että pysyvät akustolevyt ja muut systeemit kasassa. Koko orkesterimme on punk-ajan lapsia, ja siinä on edelleen paljon punk-asennetta. Fiilis on se, että mitä törkeämpää, sen parempaa. En jaksa enää kuunnella kyseistä musiikkityyliä, mutta peukku nousee edelleen pystyyn kaikille punk-mohikaaneille tänäkin päivänä.”

Lue koko haastattelu Rumbasta 4/13.