Pappi: Saatana-tematiikalla leikkivä Ghost on kuin kirkon kuva, jonka päälle on sutaistu räikeät viikset

Mervi Vuorela tavoitti yhden Ghostin rivimuusikoista ja kysyi tältä yhtyeen kuvioista. Lisäksi toimittaja kysyi papin töitä tehneeltä teologi-muusikko Papilta tämän ajatuksia Luciferin kanssa flirttailevan ruotsalaisbändin sanomasta.

Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Ester Segarra / Mikko Marjakangas

Mitä yhteistä on Ghostilla, Lordilla, Gwarilla ja Slipkotilla? Kaikki ovat metallimusiikkia soittavia yhtyeitä, jotka… Noh, kyllähän te sen omin silmin näette.

Kun yhtye kätkee kasvonsa maskien ja muun tilpehöörin taakse, yleisön reaktiot noudattavat kolmea kaavaa. Osa porukasta pitää valeidentiteettiä väkisin jatkettuna hiekkalaatikkoleikkinä, jossa pikkupoikien fantasiamaailma sekoittuu pseudotaiteelliseen erikoisuudentavoitteluun. Toinen porukka näkee alter egot ylevänä toimintana, jossa yhtye siirtää valokeilan pois itsestään ja pakottaa kuulijat keskittymään itse musiikkiin. Kolmas ja suurin porukka ei ajattele koko asiaa.

Ruotsalainen Ghost on anastanut imagonsa roomalaiskatoliselta kirkolta ja kääntänyt asetelman päälaelleen, siis korvannut pyhän kolminaisuuden saatananpalvonnan tematiikalla. Yhtyeen jäsenet pukeutuvat keikoilla naamareihin, hupullisiin kaapuihin ja ylösalaisin käännettyihin risteihin sekä kutsuvat itseään nimityksellä Nameless Ghouls. Solisti Papa Emeritus II käyttää pääkallomaskia, kardinaalin kaapua ja mitraa.

Vaikka Ghost varjelee yksityisyyttään, Papa Emerituksen on huhuttu olevan death metal -bändi Repugnantista ja indiebändi Subvisionista tuttu Tobias Forge. Kun kysyn asiaa suoraan, puhelinlinjan päästä kuuluu kuiva naurahdus.

”Vaikka anonymiteetin ylläpitäminen on osoittautunut vaikeammaksi kuin kuvittelimme, salaisuus on säilynyt. Uskon sen johtuvan siitä, että moni kasvomme nähnyt on fani. He ovat suojelevia imagoamme kohtaan. Olemme silti hyväksyneet sen tosiasian, ettei anonymiteettimme kestä ikuisesti. Se tuhoutuu pala palalta joka kerta, kun saavumme uudelle keikkapaikalle ja olemme tekemisissä paikallisen crew’n, baarimikkojen ja muiden kanssa”, yhdeksi Nameless Ghouliksi esittäytyvä mies sanoo. Näitä nimettömiä ghouleja on yhtyeessä kaikkiaan viisi kappaletta.

Nimetön puhuu ärsyttävän hyvää englantia, kuten ruotsalaiset aina. Tai sitten hän ei ole ruotsalainen ollenkaan.

Hän kertoo Ghostin valinneen anonymiteetin mystisyyden takia.

”Valeasut eivät missään vaiheessa olleet keino hakea huomiota vaan yritys tuoda mystisyyttä keikoillemme. En jaksa uskoa, että monikaan on kiinnostunut oikeista persoonistamme. Vaikka kasvomme joskus paljastuisivatkin, en usko sen heittävän varjoa Ghostin musiikin tai visuaalisuuden ylle. Loppupeleissä kyse on kuitenkin vain rock-show’sta, joka kiertää kaupungista toiseen. Ihmiset ehkä tulevat keikoillemme, mutta sen jälkeen heillä on jo muuta tekemistä.”

Nimettömän haastateltavan mukaan Ghost eroaa muista maskibändeistä siinä, että heidän imagonsa tarjoaa ihmisille samastumispinnan. Tämä taas johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kristillinen kulttuuri on monelle arkipäiväisempi ilmiö kuin kaduilla tepastelevat hirviöt ja klovnit.

”Uskonnolliset maskimme heijastavat niitä elementtejä, joihin moni voi samastua joko nuoruutensa, uskonnollisen taustansa tai ympäristönsä kautta. Varsinkin katolisissa maissa elämän uskonnolliset elementit ovat yhä voimakkaasti läsnä. Vaikka kulttuurimme täällä protestantisessa pohjoisessa on nykyisin hyvin maallista, riitit ja tarve kollektiiviseen henkisyyteen eivät ole kadonneet.”

Kiintoisaksi väitteen tekee se, että Ghostin debyyttilevy Opus Eponymous (2010) käynnistyy sanoilla: ”Lucifer / We are here for your praise / Our conjuration sings infernal psalms / And smear the smudge in bleeding palms”. Päällisin puolin tekstit vaikuttavat klassiselta black metal -lyriikalta, joka voisi olla lähtöisin vaikkapa Satyriconin kynästä. Sävellyksiin upotettuina tekstit saavat kuitenkin oudon ja jopa perverssin twistin. Hyvä esimerkki on singlebiisi Elizabeth, joka käynnistyy raskaana Mercyful Fate -pastissina mutta jalostuu kertosäkeen myötä harmoniseksi pop-heavyksi. Kappaleen jälkeen on vaikea sanoa, oliko yhtye tosissaan vai piirsikö se juuri pentagrammin pulpetinkanteen ärsyttääkseen opettajaa ja viihdyttääkseen luokkatovereita.

Juuri tässä epämääräisyydessä piilee Ghostin audiovisuaalisen konseptin ydin. Teatraaliseen ja provosoivaan yhtyeeseen ei voi suhtautua liian ryppyotsaisesti. Ristiriitaisesta brändistään huolimatta – tai siitä johtuen – Ghost on noussut kellaribändistä crossover-suosikiksi, joka kiertää maailmaa yhdessä Iron Maidenin, Slayerin, Mastodonin ja Alice in Chainsin kanssa. Samalla yhtye on jättänyt heavypuristit vaikean kysymyksen eteen: pitäisikö tästä digata vai ei?

Nameless Ghoul kertoo Ghostin fuusiosoundin syntyneen sattumalta.

”Olemme kotoisin ympäristöstä, jossa moni soittaa samanaikaisesti useissa eri bändeissä. Näin ollen bändien tekemiset sekoittuvat toisiinsa. Tajusin Ghostin olevan jotain erityistä siinä vaiheessa, kun saimme äärimmäisen metallin ja popimman materiaalin soimaan luontevasti yhdessä. Sen jälkeen olemme yhdistelleet kaikkea: heavyä, power popia, rockia sekä taide- ja elokuvamusiikkia.”

Nameless Ghoul kiistää Ghostin olevan vitsi, vaikka bändin kieli onkin useammin poskessa kuin keskellä suuta. Mieluummin hän kutsuu itseään ja yhtyetovereitaan viihdyttäjiksi, joiden karnevalistisen ulkokuoren alla resonoi syvempiä merkityssisältöjä. Huumorin ja vakavuuden liitto näkyy parhaiten lyriikoissa, jotka voi halutessaan tulkita joko Helloween-tyyliseksi viihteeksi tai allegoriseksi kertomukseksi ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta.

”Suurin ero meidän ja black metal -bändien lyriikoiden välillä on se, ettemme yrittää selittää omaa uskontoamme. Sen sijaan yritämme selittää uskontoja ylipäätään: sitä, kuinka ne vaikuttavat ihmiskuntaan ja kuinka ihmiset heijastavat jumalasuhdettaan muihin ihmisiin. Tekstit ovat hyvin vakavia, vaikka ne on kirjoitettu kieli poskessa.”

Ghost: Year Zero (NSFW). from Nostromo on Vimeo.

Miltä tämä kaikki mahtaa kuulostaa teologin korvaan? Kysyimme asiaa tänä vuonna debyyttilevynsä julkaisseelta Papilta, oikeastikin papin töitä tehneeltä muusikolta, joka Ghostin tavoin soittaa raskasta rockia, viljelee uskonnollista tematiikkaa ja salaa henkilöllisyytensä.

”Kuten Ghost on itse todennut, he eivät ole kirkon vastakohta vaan pikemminkin kirkon kuva, jonka päälle on sutaistu räikeät viikset”, Pappi aloittaa.

”Yhtye hyödyntää kieli poskessa erityisesti katolisen kristillisyyden symboliikkaa. Perinteisistä mustan metallin bändeistä Ghost eroaa siinä, että se ulottaa leikittelynsä koskemaan myös diabolista kuvastoa ja saatananpalvontaa. Äkkiseltään voisi ajatella, että tämä tekee yhtyeestä epäsyvällisen. Asia saattaa kuitenkin olla päinvastoin.”

Papin mielestä ihmisoikeuksiin, solidaarisuuteen ja suvaitsevaisuuteen uskovan länsimaisen ihmisen on lähes mahdotonta olla saatananpalvoja tai satanisti.

”Populaarisaatananpalvonta onkin usein Jumalan ja Saatanan nimien vaihtamista päittäin: Jumala edustaa negatiivisia, Saatana positiivisia merkityssisältöjä. Ghostin Depth of Satan’s Eyes -biisi ilmentää tätä hyvin: Saatanan silmien loputtomasta syvyydestä haetaan viisauden lähdettä.”

Teologisesta näkökulmasta katsottuna ihmisiä yhteisen hyvän äärelle saattava saatananpalvonta on Papin mukaan hölynpölyä, Saatana-käsitteen väärinkäyttöä.

”Kauneus, totuus, hyvyys ja rakkaus ovat määreitä, jotka viittaavat Jumalaan. Saatana on ennen kaikkea sitä, kun kaikki tämä puuttuu. Saatanallinen livekokemus olisi hytistä yksin keikkapaikan pihalla, koska ei halua jakaa lempibändiään kusipäiden kanssa”, Pappi sanoo.

Käytännössä Ghostin seilaaminen uskonnollisen symboliikan, raskaan heavy metalin ja pitkälle viedyn brändäyksen ristiaallokossa tarkoittaa, että yhtyeellä on kaksi ryhmää suututettavanaan. Millaista palautetta Ghost on saanut roomalaiskatolilaisilta fundamentalisteilta tai musiikkinsa rotuhygieniaa varjelevilta true-hevareilta?

”Aloitetaanko hevareista?”, Nameless Ghoul kysyy ja huokaa syvään.

”On ironista, että meidän on sanottu myyneen sielumme, vaikka teimme jo Ghostin perustamispäivänä selväksi, että tahdomme tulla niin isoksi bändiksi kuin mahdollista. Kirjoitimme sen Myspaceenkin. Jos joku missasi tämän pointin, pahoittelen.”

Vaikka Ghostin suosio kasvaa vuosi vuodelta, yhtyeellä on vielä pitkä matka valtavirtasuosioon. Tästä on osoituksena muun muassa se, että Yhdysvaltain kaupalliset tv- ja radioasemat sekä suuret levykauppaketjut ovat kieltäytyneet koskemasta Ghostiin heidän saatanallisen imagonsa takia.

”Musiikkimme on yhä liian outoa mainstreamiin. Mutta mitä on mainstream? Avril Lavigne on mainstreamia. Mutta onko Black Sabbath mainstreamia, koska he tekevät areenakeikkoja ja heidän musiikkiaan soitetaan radiossa? Vai eikö sitä lasketa, koska Black Sabbath on vanha bändi? Musiikkiin liittyy naurettava määrä typeriä sääntöjä, jotka on luonut joukko heavyskenen työn sankareita”, Nameless Ghoul tuhahtaa ja kuulostaa hetken aikaa katkeralta.

Entäpä sitten ne katolilaiset? Onko Ghost saanut ärtynyttä postia Paavilta tai Timo Soinilta?

”Valitettavasti bändimme ei vielä ole niin tunnettu, että saisimme osaksemme julkista vihaa. Huomasimme kuitenkin muutoksen, kun soitimme Rock in Rio -festareilla Brasiliassa. Keikka televisioitiin koko Latinalaiseen Amerikkaan, ja sitä näytettiin hotellien auloissa ja baareissa. Yhtäkkiä meistä kohistiin kaikkialla – eikä vain positiivisessa mielessä. Näin äärimmäiselle bändille kaikki julkisuus on tietysti aina hyvästä, mutta silloin huomasimme, kuinka suuri merkitys televisiolla yhä on.”

Keikkalavojen lisäksi Ghost on tänä vuonna viettänyt paljon aikaa studiossa. Huhtikuussa ilmestyi yhtyeen toinen levy Infestissumam ja marraskuussa Dave Grohlin tuottama If You Have Ghost -ep, jolla Ghost versioi muun muassa Roky Ericksonia, Abbaa ja Army of Loversia.

”Monen mielestä meidän olisi pitänyt versioida Black Funeralia tai (Don’t Fear) The Reaper -biisi, mutta yritämme välttää ilmeisiä covereita. Toki rakastan (Don’t Fear) The Reaperia, mutta sen versioimisessa ei olisi ollut järkeä, koska biisi on jo täydellinen. Mielestäni hyvä cover on sellainen, jota rockari tai hevari ei ensimmäisenä valitsisi, ja joka tuo alkuperäiseen biisiin jotain uutta ja saattaa ärsyttääkin”, Nameless Ghoul sanoo.

Samalla hän taisi paljastaa Ghostin koko biisintekofilosofian.

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 12/13.