Pupujussit ovat söpöjä – haastattelussa The Expected

The Expected tuo rockin ja kitarat takaisin pop-musiikkiin.

The Expectedin toinen albumi Radio Night -levy julkaistaan tänään. Levyn tuottajana on toiminut sekä tuottajana että musiikkitoimittajana meritoitunut Pekka Laine.

Levyltä löytyvästä Nothing Action -kappaleesta julkaistiin samalla musiikkivideo, jonka on ohjannut Mikko Kananoja. Vieon näet alta.

Sitä ennen kannattaa lukea yhtyeen Janne Äyräväisen haastattelu, jossa mies kertoo, miksi The Expectediin kannattaa tutustua.

Miten kuvailisitte uutta julkaisuanne? Mitä halusitte tehdä eri tavalla kuin debyytillänne?

Neljän biisin julkaisuksi tässä on aika isoa vaihtelua tyylillisesti, vaikutteita on AOR:stä grungeen. Sekamelska tämä ei kuitenkaan ole, vaan harkitun monipuolinen setti, samaan tapaan kuin omien suosikkiemme levytkin. Tuottajamme Pekka Laine pyydettiin mukaan levyn tekoon tuomaan musaamme lisää rohkeutta, määrätietoisuutta ja omintakeisuutta. Siinä onnistuttiin hyvin ja nyt ollaan oikealla suunnalla jatkoakin ajatellen.

Keille Expectedin musiikki on erityisesti suunnattu? Keiden kannattaisi aivan ehdottomasti tarkastaa tuotantonne?

Kyllä tää on ns. musajengin musiikkia. Melodisuus yhdistettynä nyanssikkaisiin sovituksiin energisesti soitettuna, se niittaa aika hyvin meidän musiikin. Mua vähän nykyään inhottaa retroilu terminä ja käytännössäkin, mutta jos se tarkoittaa tiettyä luonteikkuutta ja orgaanisuutta vs. nykyrockin yllätyksettymyys, tasapaksuus ja übertarkkuus, kuvastaa se osaltaan meidän musaa. Jos tykkää kuunnella musaa ihan vaan taustameluna, me tuskin ollaan vastaus.

Mihin nimenne täsmälleen ottaen viittaa? Millä tavalla olette ”odotettuja”?

Röyhkeä nimi, eiks niin? Ehkä se alunperin kuvasti miten me jäsenet oltiin odotettu tätä bändiä perustettavaksi. Oltiin tunnettu pitkään ja tiedetty yhtenevistä musanäkemyksistä, mutta vasta tässä bändissä yhdistettiin voimamme. Nykyään toki merkitys on muuttunut, kun suuret fanimassat odottelevat kuumeisesti meidän seuraavaa siirtoa.

Jos teidän pitäisi nimetä universumin kolme kovinta rockbiisiä, mitkä ne olisivat?

Onneksi tuli edes yksi helppo kysymys.

David Bowie – Ashes To Ashes

Atomic Swing – In The Dust

The Everly Brothers – Crying In The Rain

Nämä tänään, vaikkapa.

Millainen ympäristö Suomi on vuonna 2015 rockyhtyeelle tehdä itseään tunnetuksi? Onko yleisön löytäminen helppoa vai vaikeaa?

Aina se on kaiketi ollut vaikeaa. Bändejä on paljon ja yritystä riittää, myöskään kiinnostavimmat jutut eivät välttämättä päädy tunnetuimmiksi. Musan jakaminen on aivan käsittämättömän helppoa, mutta saada ihmiset kuuntelemaan sitä ensimmäistäkään biisiä on haastavaa. Isolta osin juuri hurjan ylitarjonnan takia. Lisähankaluutena on nykyään se, että klubit maksavat nihkeästi keikoista, se hankaloittaa pidempiä keikkamatkoja. Mutta kyllä toimintakenttää hyville bändeille löytyy.

Populaarimusiikissa on huomio siirtynyt poispäin kitaravetoisesta musiikista kohti konepoppia ja hiphopia. Onko perinteisellä kitarapoprockilla vielä annettavaa?

Se on aaltoliikettä. Toisaalta kiinnostusta erilaisiin tyyleihin löytyy varmasti ja yhä useampi kuuntelee hyvin laajalla skaalalla musaa, kuten mekin. Ja nythän tän levyn myötä meidän lupaus on, että tuomme rockin ja kitarat takaisin pop-musiikkiin. Katsotaan miten huutoon vastataan, onko tämä kitaran kunnianpalautus popmusa-skenessä?

Lopuksi klassikkokysymys: jos olisitte eläin, mikä eläin olisitte ja miksi?

Olemme jo olleet videolla gorilla… Mutta jos olisimme eläin, olisimme pupujussi, koska ne on ihan tosi söpöjä. Kuten mekin.