Ranger on kova bändi – ”En tiedä, mistä sitä verta siihen roiskahti. Ei keritty selvittää, kun piti soittaa heviä.”

Anna Kivinen

Heavy metalia turbovaihteella piiskaava Ranger vannoo 1970–80-lukujen raskaan musiikin nimiin. Mikä on saanut nämä ja monet muutkin parikymppiset nuorukaiset hullaantumaan isoisien metallista? Lue Rumban 12/12 Nousussa-haastattelu tästä.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Anna Kivinen

Vuosi 2013 on ollut erinomainen vuosi kotimaiselle raskaalle rockille. Heavybuumi on kuollut, kuopattu ja lahonnutkin jo, mutta marginaalissa vauhti kiihtyy kiihtymistään. Ja mikä parasta, sitä kiihdyttävät nimenomaan nuoret tulokkaat.

Rumban 9/13 Nousussa-palstalla esitelty Speedtrap julkaisi elokuussa mahdottoman kovan, NWOBHM-johdannaisen debyyttilevyn. Enimmäkseen alle 20-vuotiaiden pitkätukkien thrash-yhtye Lost Society pääsi puolestaan esikoisalbumillaan jopa kansainväliseen valokeilaan solmittuaan diilin Nuclear Blast -levyjätin kanssa. Sitten on Lord Fistiä, Forced Killiä ja muita toistaiseksi omillaan pärjääviä hurjia bändejä.

Ja Ranger, joka on saanut osakseen jopa punastuttavaa ylistystä.

”Olen nähnyt suomalaisen heavy metalin tulevaisuuden. Se näyttää ja kuulostaa 1980-luvulta, haisee nahalle ja maistuu kerosiinille. Se on nimeltään Ranger”, kirjoitti Mervi Vuorela Rumbassa 9/13 julkaistussa Knights of Darkness -ep:n arviossa.

Kehuja tarjoaa myös Helsingin Lepakkomies-klubin ohjelmavastaava Ville Metsola. Parin vuoden ajan täydellä teholla toiminut Ranger on soittanut Lepakkomiehessä hänen laskujensa mukaan ”ainakin viisi kertaa”, ja hänellä on yhtyeestä vain hyvää sanottavaa.

”On se helvetin kova bändi. Erittäin lahjakkaita tyyppejä, laadukas meno ja fanaattinen fanikunta. Nuoret kundit tietävät aika hemmetin tarkkaan, mitä tekevät. Harvemmin tulee tuollaista kamaa kotona kuunneltua, mutta Rangeria on kiva käydä katsomassa livenä. Uskomaton energia”, Metsola sanoo.

Metsola kertoo muistavansa erityisen hyvin ensitutustumisensa yhtyeeseen. Hän oli keskustelemassa dj:n kanssa Lepakkomiehen Bleed for the Devil -iltamissa, kun entuudestaan tuntematon Ranger-rumpali Miko Sipilä ilmaantui dj-kopille kysymään bändilleen mahdollisuutta päästä ravintolaan keikalle.

”Olin että perkele, onpas tyylikästä tämä nuoriso nykyään. Kaverilla oli Bruce Dickinson -tyylinen otsatukka, patcheilla vuorattu farkkurotsi ja pillifarkut”, Metsola muistelee.

”Kysyin, mitä bändi soittaa. Silloin kaveri otti tanakan haara-asennon, tempaisi nyrkin pystyyn ja sanoi nimeä painottaen: ’Me ollaan RANGER!’ Tyypin takana oli muita nuoria, jotka huomasivat tilanteen ja alkoivat kuhista, että ’Joo, Ranger Lepikseen!’ Minä nauroin, että mitäpä tuohon lisäämään. Oli kova kannattajajoukko Lepakkomiehessä jo ennen ensimmäistäkään keikkaa klubilla.”

Rangerin kitaristi Jaakko Hietakangas naurahtaa Metsolan tarinan kuullessaan. Anekdootti summaa hyvin yhtyeen asenteen, jossa omista hommista ollaan asiaankuuluvan ylpeitä.

”Totta kai ollaan mieletön bändi ja tehdään mieletöntä musaa!” Hietakangas sanoo.

”Lepakkomies on hauska pikku keikkapaikka. Järjetön meininki on ollut, välillä ei ole mahtunut edes stagelle. Hikistä, pakkautunutta ja kaoottista menoa. Ja verta on ollut lavalla asti. En tiedä, mistä sitä siihen roiskahti. Ei keritty selvittää, kun piti soittaa heviä.”

Metsolan Dickinson-otsatukkakuvaus on sikäli kiteyttävä, että Motörheadin ja Slayerin jalanjäljissä kulkeva Ranger tuntuu vahvasti tuulahdukselta kolmenkymmenen vuoden takaa. Syyskuussa julkaistu Knights of Darkness on kansitaidettaan myöten kasarikamaa, ja sen sounditkin ovat kuin tuon ajan kasettiäänityksiltä.

Hietakangas karsastaa kuitenkin retro-sanan käyttämistä orkesterinsa yhteydessä. Hänen mielestään 1970–80-lukujen heavy metal oli yksinkertaisesti sitä oikeaa heavy metalia, ja Ranger vain jalostaa tyyliä eteenpäin. Hietakankaan mielestä retro on sitä, että yritetään toistaa orjallisesti vanhaa soundia, mutta Rangerin tuotanto syntyy hänen mukaansa matkimatta, luonnostaan.

”Emme yritä kuulostaa hampaat irvessä samalta kuin Metallica vuonna 1986. Emme halua olla halpa pastissi”, Hietakangas sanoo.

”Minusta Rangerilla on jotain oikeasti kiinnostavaa ja tuoretta annettavaa metallimusiikille. Meillä on vahvoja tuplalead-melodioita, hienoja riffejä ja soitto kunnossa. Arvostamme musiikissa voimaa ja koen vahvasti, että pystymme tarjoamaan yleisölle sitä, mitä itse haluamme heavyltä.”

Hietakangas jatkaa, että hänen mielestää hyvää metallia on tehty kaikilla vuosikymmenillä. Asiaa tarkemmin kysyttäessä kuitenkin huomaa, ettei kitaristi tarkoita suinkaan uudempia heavyn alalajeja: 1990-luvun hyvistä levyistä Hietakangas mainitsee Judas Priestin Painkillerin, 2000-luvun tuotoksista puolestaan Acceptin ja Motörheadin uudet tekeleet.

”Mitä niitä uudempia tyylejä sitten on? Joku metalcore? Se ei kyllä ole ihan meidän juttumme”, Hietakangas sanoo.

Mutta kyllä Hietakankaan mielestä hyviä nuorempiakin bändejä löytyy, kuten ruotsalainen Antichrist ja norjalainen Deathhammer – sekä tämä Speedtrapin, Foreseenin, Forced Killin ja kumppanien edustama kotimaan kasarivaikutteinen kellariskene.

Ranger-kitaristi ei kenties pidä retro-sanasta, mutta sitä vastaan hänellä ei ole mitään, että hänen yhtyeensä niputetaan samaan sarjaan edellä mainittujen suomalaiskollegoiden kanssa.

”Siitä vaan, jos joku saa tuollaisesta ryhmittämisestä jotain irti. Ei se ole meiltä pois”, Hietakangas sanoo.

”Speedtrapin tyypit ovat tosi hyviä kavereitamme, soitamme niiden kanssa paljon keikkoja. Jos ihmiset löytävät niputtamisen kautta uutta hyvää musaa, siis että esimerkiksi Speedtrapin kautta joku löytää meidät ja toisin päin, niin sehän on mahtavaa.”

Hietakangas ei ole pelkästään perinteisen vauhtimetallin ystävä. Hän arvostaa muitakin vanhan koulukunnan heavy-tyylejä, esimerkiksi perinteistä death metalia. Kitaristi on soittanut muun muassa Rumbassa 1/12 esitellyssä Swallowedissa.

Miten aika riittää moneen bändiin, kun Rangerilla alkaa olla vientiä?

”Tällä hetkellä Swallowed tekee albumia, mutta minä en ole sillä mukana. Soitan kuitenkin todennäköisesti yhtyeen keikoilla kitaraa. Toivottavasti saavat levynsä valmiiksi tänä vuonna, odotan sitä innolla”, Hietakangas sanoo.

”Vähän harmi, kun en päässyt sille mukaan, mutta Ranger on kuitenkin minulle se omin juttu. Ja pysyykin sellaisena, varsinkin kun bändi on lähtenyt nyt tosissaan käyntiin.”

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 12/12.