Suomirockin uusinta aaltoa edustava Pimeys haluaa viedä kuulijansa ihmetyksen äärelle

Pimeys julkaisee huomenna toisen pitkäsoittonsa. Tällä kertaa yhtye haluaa kiihottaa, hämmentää ja "elää enemmän".

Kolmen aikaan iltapäivällä pitäisi vielä olla valoisaa talvesta huolimatta. Piiskaava sade kuitenkin läimii kaupungin kasvoja märällä villakäsineellään, ja hämärä näyttää saapuneen etuajassa.

Kuinka sopivaa, että ravintola Ilveksen lämmössä odottelee lounasannoksiaan kaksi edustajaa yhtyeestä nimeltä Pimeys.

Pimeyden laulaja-kosketinsoittaja ja toinen johtohahmo Joel Mäkinen on juuri pääsemässä vauhtiin.

”Hienossa taideteoksessa tulee eläneeksi enemmän. Aika on jotenkin sumpussa. Olet sen jälkeen ihan vitun poikki. Se on stimuloinut ajatuksiasi ja tunteitasi”, hän analysoi selittäessään yhtyeensä tulevan levyn nimeä Aika tihentyy.

”Haluan, että tuo levy on elämää tihkuva ja aikaa tihentävä kokemus”, Mäkinen jatkaa.

Ei ole mikään yllätys, että hän on Teatterikorkeakoulun oppilas. Mäkisessä on näyttelijän ammattikunnalle ominaista suureellisuutta ja draaman tajua.

Viiksineen ja pitkine hiuksineen nuorta James Tayloria muistuttava kitaristi-laulaja Pekka Nisu on bänditoveriaan rauhallisempi, mutta hänkin on selvästi innoissaan. Syytäkin on, sillä Pimeyden toinen pitkäsoitto on purkissa. Nyt ei auta kuin odotella sen tammikuista ilmestymispäivää.

Kenties syytä on myös pieneen jännitykseen. Yhtyeen vuonna 2013 julkaistu debyyttilevy Muut on jo menneet sai ilmestyessään runsaasti kehuja, ja Pimeydestä leivottiin suomirockin pelastajaa. Kriitikoiden suitsutuksesta huolimatta levy ei ollut huima kaupallinen menestys.

Suomirockin pelastajan paikalle alkaa olla muitakin halukkaita. Muun muassa Saijaa Saijaan, Tiisun ja Pöllöt-yhtyeen ympärille on rakennettu vastaavanlaisia pilvilinnoja. Tunnelma on odottava. Uutta suomalaisen rockin huippunimeä selvästi kaivataan.

Nisu ja Mäkinen eivät kuitenkaan juuri mieti heille asetettuja odotuksia. Ennen kaikkea he vaikuttavat olevan aidosti innostuneita musiikista ja sen tekemisestä.
Kummatkin ovat syvällä rockin myyttien ja tarinoiden pauloissa puhuessaan haaveillen The Whon ja Harry Nilssonin musiikista tai Eagles– ja Nick Cave -dokumenteista. Heidän jutuissaan keikat ovat kuumeisia ja kiihottavia. Keikkamuusikon työsarka on romanttista kulkurielämää.

Innostus kuuluu Aika tihentyy -albumilla, jolla klassisen poprockin, indien ja melankolisen suomirockin yhdistelmä näyttäytyy entistäkin väkevämpänä. Albumi ansaitsee nimensä yhdistelemällä rockin eri aikakausia tavalla, joka kuulostaa lopulta ajattomalta. Aika tihentyy on kunnianhimoinen mutta myös helposti lähestyttävä kokonaisuus. Monen sen kappaleen voisi kuvitella uppoavan myös Radio Suomipopia ahkerasti kuuntelevaan kansaan.

Lopuksi puhumme unelmista. Mäkinen pääsee jälleen vauhtiin:

”Haluan vielä viisikymppisenä puleerata yhtä kiinnostuneena musiikin ja taiteen parissa. Olin kiinnostunut niistä jo silloin, kun opin kävelemään ja faija pisti Phil Collinsia soimaan. Haluan tehdä tosi koukuttavia levyjä, mutta myös sellaisia, jotka hämmentävät ihmisiä. Se on hienoa, jos voi olla ihmetyksen äärellä. Mitä tapahtuu? Mihin suuntaan tämä menee? Mitä tästä tuleekaan?”

”Että säilyisi se löytämisen ilo”, hänen maltillisempi bänditoverinsa tiivistää.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 10/14.