Vähän vähemmän viiltelyä – haastattelussa Gasellit-yhtyeen Hätä-Miikka

Gasellit-yhtyeen HÄTÄ-MIIKKA kirjoittaa romaania graffitikulttuurista. Nyt hän kertoo totuuden suomiräpin jäbäkulttuurista ja kaivaa esiin vanhat biiffit Paperi T:n kanssa.

18.07.2017

Kirjoitatte Pekka Salmisen eli Gasellien Päkän kanssa Sä maksat -romaania, joka ilmestyy syksyllä. Miksi?

”Se oli haave jo pitkään. Ruvettiin viisi vuotta sitten miettimään Pekan kanssa, että tehtäisiin kirja. Meillä on sen verran kokemuksia ja toimintaa, mikä ei ehkä kaikille aukea, joista kirjoittaa. Meni muutama vuosi, että uskallettiin ottaa se esiin.”

Onko kirjoittaminen ollut helppoa?

”Me tehdään se niin, että toinen skrivaa ja toinen jauhaa enemmän. Siinä on vähän sellaista, kun elokuvissa halvaantunut ukkeli puhuu ja joku näpsäkkä neiti kirjoittaa sitä kirjaa. Sitten niiden välillä on vielä jotain outoa ajatustenvaihtoa. Se on ollut yllättävän luontevaa.”

Minkä kirjan olet viimeksi lukenut?

”Ihan viimeksi luin huumorimielessä naisten hömppäkirjoja, kun olin saunomassa vanhemmilla. Hain eroottisiin kohtauksiin pientä vibaa. Se on ollut yksi huolenaihe kaveripiirissäkin, että kirja ei kerro välttämättä enää graffiteista, vaan on lemmenromaani. Ehkä. Viimeisin kirja, josta pidin oli Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia. Sen luin helmikuussa.”

Mitä ajattelet suomiräpin jäbäkulttuurista?

”Mä en osaa oikein suhtautua siihen. Olen ollut jääkiekkojengissä nuorena, niin tiedän, miten järjetöntä hommaa se on varsinkin teini-ikäisillä, jos on tuollainen sisäsiittoinen porukka. Mutta on meilläkin Gasellit-mob, johon kuuluu meidän neljän lisäksi luottokuski-merimies Guosma, joka harvemmin ajaa autoa ja Faija, meidän henkinen johdattaja, ei biologinen. Se on se meidän sisäpiiri. Ja on meilläkin suljettu Whatsapp-ryhmä, kuten varmasti monella muullakin. Siihen nähden aika moni on onnistunut vetämään herneet siitä [jäbäkulttuurista], ikään kuin ne ei itse heittäisi koskaan härskiä huumoria. Ymmärrän, että jos panoja on arvosteltu, niin se menee henkilökohtaisuuksiin. Mutta se, että jos nämä äijät on kertonut vitsejä, meni vähän yli. Tykkään itsekin kertoa vitsejä.”

Teistä on tullut suunnilleen sitä suositumpia, mitä popimpia ja iloisempia kappaleita olette tehneet. Sattumaako?

”Uudella levylläkin on viiltelyosastoa, mutta on se hyväntuulisempi, mikä on hyvä, koska lähdettiin tekemään hyväntuulisempaa levyä. Jenkit osaa tehdä sellaista, että minulla on lasi täynnä, vaimo on tässä ja se on seksikäs, sidebitch on tässä toisella puolella ja se on vielä seksikkäämpi. Nykymusiikki on vielä niin posketonta, että siellä voi sanoa jotain tuollaista. Nyt me lähdettiin haastamaan, että tuodaan positiivisia juttuja, kun meille ominaisinta kenttää on yleensä itkeminen ja itsesyyttely. Vaikka meillä on ollut elämässä hyviäkin aikoja, välillä me kaivamalla kaivetaan sitä paskaa ja lähdetään siitä, että vittu tämä kuppi on tyhjä.”

Mietittekö paljon sitä, että saisitte kappaleisiin samastuttavia hetkiä?

”Etsin aika paljon samastumispintaa. Ehkä sen takia Gasellien ja Hätä-Miikan biisit pyörivät aika paljon ihmissuhteiden ympärillä. Se on toisaalta kulunutta, ja välillä haluaa mennä sen ulkopuolelle, mutta toisaalta se on myös laulunkirjoituksen, elokuvien ja kirjallisuuden ydinainetta. Ei me silti olla mietitty sitä millään biisileirimeiningillä, että nyt joku kiva asia tähän biisiin, öö, jäätelö, kesä, hei Tinder ja jäätelö.”

Entä onko sinulle tärkeää, että voit samastua kuulemiisi biiseihin?

”Jos joku artisti on liian kaukana itsestä, se ei välttämättä toimi samalla tavalla. Se voi olla raikastavaa, jos biisissä on matka johonkin ihan muuhun maailmaan, mutta jenkkiräppäreissäkin monesti ne, jotka tuovat omia haavoittuvaisuuksiaan esiin, jäävät soittolistoille. Ja joku Scandinavian Music Group on sellainen, että vittu kun näet sen hetken, mistä se biisi kertoo ja olet vähän laskujurrissa kesäfestareilla, niin alat kyynelehtiä, kun Terhi Kokkonen ja sen miesystävä ovat ajautuneet siinä umpikujaan.”

Suomalaisessa räpissä oli pitkään Monsp-leiri ja Rähinä-leiri. Onko enää leirityksiä?

”Silloin kun mekin alettiin tekemään, oli vahvat leirit, mutta nykyään ei ole enää niin paljon kyräilyä. Olen pitänyt meidän bändin vahvuutena sitä, että ei olla lähdetty rajaamaan, että me ollaan täällä ja pysykää te siellä, vaan ollaan tehty musiikkia kaikkien kanssa, jotka on tuntuneet sopivilta tai joista on tullut hyvä fiilis.”

Miksi nurkkakuntaisuus katosi?

”Se on osittain sitä, että hommat on tulleet isommiksi. Silloin tajuaa itsekin sen lapsellisuuden, jos on vain omassa porukassa. Vaikuttaa sekin, millaisia tyyppejä on tullut skeneen. Jengi on rentoutunut. Monilla on fiilis, ettei jäädä jumittamaan, vaan tutustutaan tyyppeihin.”

Toisaalta Suomessa on noin kaksi räppäriä, joilla on biiffejä.

”En tiedä, miten me ollaan noista biiffeistä pysytty etäällä. Erilaisia selkkauksia on ollut. Paperi T:n kanssa meillä on ollut pitkäikäisin biiffi. Silloin, kun päästiin ekoille kunnon keikoille, Ruger Hauer ja Gasellit esiintyivät Club YK:ssa. Tietenkin ennen keikkaa oli jonkin verran upotettu olutta, kun oltiin silloin villimpiä äijiä. Sitten kun tultiin takaisin lavalta, kaapit ammotti tyhjyyttään ja siellä oli paprut ja tommishockit ja pyhimykset aivan kanttuvei menossa lavalle. Monspin artistit joi meidän viinat saatana, vaikka oltiin käytännössä kaljapalkalla siellä. Nyt kun Papru on tuolla Radio Helsingin holleilla ja olen itsekin tämän haastiksen vuoksi käymässä täällä, niin kyllä se saa vähän katsella olkansa yli.”

Tästä on liki kymmenen vuotta aikaa, mutta sovintoa ei ole tehty?

”Seitsemän vuotta. Kyllä me moikataan ja ollaan tehty musiikkia sen jälkeen, mutta vaikka kasvoni näyttävät tyyniltä, en koskaan unohda tällaisia vakavia asioita, kuten takahuonetarjoiluja. Vieläkin velloo myrsky. Heinekenit hävisi saatana.”

Mikä on aliarvostetuin suomalainen räppilevy?

”On hankala sanoa, onko Jontin ja Shakan Rata-äänite kestänyt aikaa. Itselle joo, mutta jos se tulisi tänä päivänä, miten se otettaisiin vastaan? Silloin radotus oli enemmän muodissa kuin tällä hetkellä, sellainen oma Kallio-buugi. Nyt on erilainen. On tekno, gentrifikaatio ja hipit vittuun Kalliosta -buugi. Ehkä semmoinen uusi Kallio-menestyjälevy voisi tulla. Joku joogayrittäjä.”

Eikö Malarian pelko ole juuri tätä?

”No se on Kallio-breakthrough, vaikka ei joogasta puhutakaan. Ja on sekin yhtymäkohta Rata-äänitteeseen, että Henkankin levy on aika rata-äänite ja pidän myös siitä.”

Lisää luettavaa