Yhtye nimeltä Moi!: mahdoton googlattava, uskonto, jumalolento ja likatahra kylpyammeen reunalla

11.05.2015

Jossain päin Roihupeltoa, Helmi Levyjen studiolla on tehty musiikkia, jonka videossa kieritään matolla (katso video alempaa).

Mistä tahansa musiikista ei ole kyse, vaikka yhtye nimeltä Moi! ei varmasti useammalle soita vielä kelloja. Moi! on kuitenkin yhtye, jonka ensimmäiset julkaisut ovat aivan pätevää musiikkia. Erikoisena kääntöpuolena tässä on kuitenkin se, että eräs bändin jäsenistä on entinen kriitikko. Mitä siitä tulee kun entinen musiikkikriitikko lähtee tekemään itse musiikkia?

Moi! on myös julkaisemassa singlejään vähän erilaisella konseptilla. Mistä tässä kaikessa on kyse? Otimme asian tiimoilta yhteyttä entiseen rumbalaiseen, nykyiseen muusikonrenttuun Juhana Hurulaan.

Mikä on Moi!? 


”Moi! on se paskarinkula joka jää kylpyammeen reunoille, kun lasket veden pois. Moi! on sieluntila, jossa ihminen on täysin avoin ja vilpitön, eräällä lailla valaistunut olento, joka on luopunut kaikesta teennäisyydestä ja egosta.

Moi!:n musiikki syntyy Suuren Moi!:n laskeutuessa yllemme. Suuri Moi! on eräänlainen jumalolento, jota tekee mieli ylistää. Teoriassa fiktiivinen, kuten kaikki kaltaisensa, mutta kuitenkin käytännössä hyvin todellinen. Moi! on uskonto, johon kaikki voi uskoa, koska se opettaa, että tee sitä mitä haluat. Silloin olet onnellisimmillasi ja haluat jakaa ympärillesi hyvää.” 

Ketkä yhtyeen muodostavat?

”Ili Marttinen, basso. JP Saari, kitara. Joonas Merikanto, kitara. Ja minä, (Juhana) soittotaidoton kitara ja laulu. Mutta meno on se, että kaikki laulavat jossain vaiheessa. Välillä kitarat vaihtuvat lennossa koskettimiin ja ties mihin kilkuttimiin, mitä musiikki sitten mahtaakaan vaatia.” 

Miten erotutte muista bändeistä? 

”Olen aina hengittänyt musiikkia ja menen keikoilla eturiviin, koska se on rakkaus. Kenties se on ollut omaa laiskuuttani, etten ole koskaan opetellut soittamaan, vaikka musiikki on se taiteista ihanin. Sitten näin unen, jossa tajusin, kuinka musiikin matemaattinen formula muodostuu. Piti perustaa eka oikea bändi. Eikä mikä tahansa bändi, vaan eräänlainen utopia. On kiva tulla kylään silloin, kun kukaan ei osaa odottaa. 

Me ollaan vanhat miehet kaukaa, jotka ovat juosseet maisemia jo pitkään. Me ollaan elossa ja kaikki tapahtuu tässä än-yy-tee-nyt. Nelikymppinen on uusi kaksikymppinen.

Bändin taustat lymyävät jossain luonnontieteellis-kirjallis-kuvataiteellisessa läpiryöpätyssä musamaastossa. Kaikilla on lapsia, paitsi JP:llä, joka on bändin nuoriso. Musiikillisesti Moi!:n soundi on samaan aikaan sekä vanhaa että täysin uutta, ennen kuulematonta. Jotain sinistä ja jotain lainattua ja hyviä juhlia.
 
Suomeksi lauletaan, sen kauneudessa on hyvä venytellä. Sanoituksissa pyrimme minimalismiin ja vilpittömyyteen, joista on kitketty pois ironia, kyynisyys, sarkasmi ja mitä näitä aikaimme kiroja, sillä se kaikki tyynni on turhaa kyistä syöpäraiskaa sarkaa, joka tuhoaa hyvän ja puhtaan kylvön ja aamut on harmaita. Ja sitten välillä tekee mieli taas vähän runoilla.”

Oliko harkittu juttu laittaa yhtyeen nimeksi ”Moi”, mikä on miltei mahdoton googletettava? 

”
Ensin tuli nimi, eli nimi oli enne. Tai oikeastaan logo tuli ensimmäiseksi, kun minun tyttäreni semmoisen piirsi, kun opetin muksuja lukemaan. Moihan on se kaikista selkein sana, se, joka tulee joka päivä suusta – eihän tuommoista näe, paitsi lapset. Paras bändin nimi ikinä!

Halusimme nimemme välittävän samaa iloa kuin musiikkimme. Ei enää mitään misogyniapunkkia tai veljessotaräppiä, se on huonoa energiaa. Nyt elämä tuntuu hyvältä ja on onnellinen. 

Moi! on musiikkia ihmisille, ei koneille. Ei kukaan googlaa Moi!, kun kaikilla on kiire sanoo ”MOI!”. Moi!lla on nukkuvia moikkaajia kaikkialla, mutta Facebookissa kannattaa kirjoittaa ”’Moi’ ja tykkäillä menemään. Me ollaan suurta perhettä, me moilaset. Välillä tämä meinaa lipsua ihan Ankkalinnaksi tää moidän moininki.”

Olette starttaamassa erikoista musiikkivideoprojektia. Mistä siinä on kyse?

”
Päätettiin, että tehdään kahdeksan biisiä eli neljä seiskatuumaista sinkkua ja musavideot niistä kaikista. Kaksi ekaa laulua, Toteemit ja Valkeus, on nyt julkaistu. Moi! teki juuri digijulkaisudiilin supermies Asan kanssa, joten Roihis Musica pitää huolen, että biisit löytyvät kohta Spotifysta ja iTunesista kaikkialla binääriuniversumissa. Huikeaa, kun asiat vaan tapahtuu! Siunattu fiilis, kiitti jengi. 

Nyt julkaistavan Valkeus-videon ohjaajalla, kansainvälisesti juhlitulla animaatiomestarilla Tatu Pohjavirralla, oli visio japanilaisesta atomipommien jälkeen syntyneestä ekspressiivis-fyysisestä tanssista, Butoh-hyperstyle. Erikoista mimiikkaa ja kehon teatteria, joka lähenteli uskonnollista kokemusta, suosittelen kaikille. Googlaa: butoh! 

Kuvasimme sen Bermudassa, joka on ihmeellinen kommuuni tuossa Hämeentiellä, boheemissa kulttuuritalossa. Nollabudjetilla yhden iltapäivän aikana, tehdään juuri kuten ohjaaja haluaa, koska hänellä on täysi taiteellinen vapaus.”

Toisin kuin bändeissä nykyisin on yleisesti tapana, Moi!:ssa säveltävät kaikki. Tuleeko levyä työstäessä riitoja, jos esimerkiksi joku haluaa oman ideansa väkisin läpi?

”Laulan näillä ensimmäisillä biiseillä, koska ne ovat minun ensimmäiset sävellykseni, mutta kun tässä on niin komeita komeaäänisiä kolleja koolla, jotka kaikki suorastaan tursuavat hyvää musaa, niin se on vain hauskaa ja luonnollista, että kaikki pääsevät spermaamaan ja vetämään tunteella ja huolella. 

Sen lisäksi olemme päästäneet itsemme pahasta, kun sovimme, että sitten joskus aionien päästä julkaistavalle pitkäsoitollemme vedetään nämä biisit uusina versioina (+ 4 uutta biisiä, koska neljä on tämän bändin magic number.) Ei tarvitse lukita vastausta.”

Joose Keskitalo on ollut äänittämässä teitä. Onko Joosella muuta panosta projektissa? 

”Joo, Joose toimi eräänlaisena pastorina tässä pyhässä studiosakramentissa. Se toi biisien sovituksiin omia ajatuksiaan, ja me päästiin messuamaan ja huutamaan lujaa hallelujaa. Odotan innolla seuraavia yhteisiä kolttosiamme. 

Olemme äänittäneet biisit sillä meiningillä, jota olen itse aina arvostanut: koko bändi on kerääntynyt puoliympyrään yhden konkkamikrofonin ääreen, ja se kaikki taika tapahtuu siinä hetkessä silloin, kun ollaan yhdessä elossa. Se hetki, kun kelanauhuri naksahtaa päälle ja Joose sanoo ’pyörii’. Tyhjyys alkaa täyttyä.”

Miten hän yleensäkään päätyi tehtävään? 


”Tutustuin Jooseen toimittajana toimiessani, ja ystävystyimme. Arvostan suuresti hänen osaamistaan. Siinä vasta eri kelpo ihmisnero! Kun sitten perustin tämän bändin ja aloimme luoda soundiamme, ryhdyin ajattelemaan mahdollisia äänittäjiä, joilla olisi ymmärrys moiseen musiikilliseen ilmaisuun. Joose tuli heti ekana mieleen. Olin ääriotettu, kun Joose kuuli demotuksia ja oli että joo, hyvältä kuulostaa, tehdään tää.”

Olet Rumban vanha toimittaja, eli samalla siis musiikkikriitikko. Joskus musiikkikriitikoista puhutaan, että he ovat epäonnistuneita muusikoita. Onko tässä nyt toisin päin, oletko epäonnistunut musiikkikriitikko?

”
Haha, joo. Tein toimittajan hommia sen seitsemäntoista vuotta, eikä siitä elannoksi juuri missään vaiheessa ollut, eli siinä mielessä olen todellakin epäonnistunut. Toisaalta pääsin messiin uskomattomiin juttuihin ja tapasin hämmästyttäviä ihmisiä. Rumba on ollut minun kirjoittajakouluni, ja sillä on aina erityispaikka sydämessäni. 

En ole koskaan avautunut tästä kenellekään, mutta menin ensiksi kirjoittamaan Sueen, koska ajattelin ettei tällainen räkänokka kuitenkaan kylmiltään pääsisi legendaarisen Rumban avustajakaartiin. (Sori ja kiitti, päätoimittajat Kimmo Nurminen & Mikko Aaltonen! ex-toim. huom.). Mitä taasen tulee musiikkiin ja kriitikkouteen, niin musaa olisi joka tapauksessa, mutta musiikkikritiikkiä ei voisi olla ilman musiikkia. Parhaimmillaan musiikkikritiikki jalostaa musiikkia, pitämällä yllä sen ylväitä eetoksia ja uskomalla taiteen tahrattomuuteen. Voisihan kulttuurikritiikistä pahaakin puhua, mutta miksi? Ei sillä helppoa ole muutenkaan.”

Kuinka monta tähteä antaisit omalle levyllesi?

”
Montako tähteä on taivaalla? Saako kuun ja auringon mukaan?”

Jos pysytään vähän vielä musiikkikriitikon taustassa, niin mitä levyjä olet fiilistellyt viime aikoina?


”Kendrick Lamarin uutukainen To Pimp a Butterfly -albumi lyö ällikällä lättyyn kerta toisensa jälkeen. Vuosituhannen merkittävin mustan musiikin julkaisu Janelle Monáen The ArchAndroid (2010) -albumin ohella. Kendrick Lamar on aikamme Tupac, Robert Nesta Marley, Marvin Gaye, Malcolm ja Martin, X ja King, Comptonin pataherttajätkä at his primest. Toivottavasti kukaan ei ammu sitä. 

Keväisin menen johonkin tilaan, jossa taas joku Pixies tuntuu pirun hyvältä. Nobody’s Franker than Black. ’Morfiinia huutaa potilaat!'” 

Kuuluvatko ne kappaleissa?

”Pete Wallin viimeinen haastattelu, se soitti Intiasta, Radio Cityn kuumaan kesäkuun perjantai-iltapäivään, Norpan show’hun. Se vouhkasi ensiksi jostain suuresta salaisuudesta, joka tulee mullistamaan kaikki meidän päivittäiset ongelmamme, että siinä ’EY-neuvottelutkin unohtuu’. Vikat sanat, jotka Walli sanoi, kuuluivat seuraavasti: ’Kaikki biisit on yhtä ja samaa, kaikki biisit on tulessa tehty’.”

Päivitetty 15:45: Helmi Levyjen osoite korjattu.

 
  

Lisää luettavaa