Kai Vikkelin The Soundtrack of Our Livesin keikalla Berliinissä: ”Ebbot huutaa niin, että hänen silmistään muljahtavat talipuolet ylöspäin”

The Soundtrack of Our Lives esiintyi Berliinissä moskeijan naapurissa. Kai Vikkelin näki paikalla sielunsa silmin myös Allah-ahon ja paljon muuta epäilyttävää. (Tuo Ebbotin kuva on muuten Berliinistä, mutta muutaman vuoden takaa. Näillä liksoilla Vikkelin ei ota joka vuosi uusia kuvia.)

Teksti ja kuva: Kai Vikkelin

The Soundtrack of Our Lives
Festsaal Kreuzberg, Berliini 19.4.2011

The Soundtrack of Our Livesin keikkakunto on kuin naisen nännipihojen laajuus. Sitä ei koskaan voi varmuudella arvata etukäteen.

Viimeksi joulukuussa Tavastialla TSOOL oli vallan mainio, vaikka keikka lähti hieman tahmeasti käyntiin. Syy selvisi parin kappaleen jälkeen, kun Torbjörn ”Ebbot” Lundberg tunnusti heränneensä päiväunilta juuri ennen keikkaa eikä oikein tiennyt, oliko aamu vai ilta ja oliko keikka mennyt jo. Hurmokseen se siitä silti lopulta kääntyi.

Jokin vuosi sitten Ankkarockissa yhtye esitti myös sangen väsyneen iltapäiväkeikan. Ennen esiintymistä Ebbot kierteli bäkkärillä kyselemässä, olisiko kellään yrttilääkettä hänen krapulaansa. En tiedä, löytyikö sitä, mutta jos löytyikin, se ei vaikuttanut ainakaan positiiviseen suuntaan, sillä Ebbot keskittyi välillä enemmän imitoimaan ankkojen vaakuntaa kuin laulamaan. Huumorimies. Hieno mies. Varmasti myös kova panemaan – siitä todisteena hänen eräällä Suomen-visiitillään ansaitsemansa lisänimi ”Bedbreaker”, josta ei sen enempää.

Kottbusser Torin kupeessa sijaitsevan Festsaal Kreuzbergin vieressä on näköjään moskeija. Mitäköhän koraaninkieltäjä Petri Kaivanto tähän sanoisi? Soundtrack of Our Livesin Welcome to the Infant Freebase -levyllä on kappale nimeltä Magic Muslims. En muista, miten se menee. Montakohan pistettä Kaivanto olisi antanut sille Levyraadissa?

Itse keikkapaikassa on bordellinpunaiset seinät ja vehkeenhajuinen ilma. Lämmittelybändi on juuri lopettanut, ja totisesti se on lämmittänyt paikan. Pakenen ulos etupihan pieneen biergartenintapaiseen. Tapaan siellä Kaliza Ermasalon. Hän kertoo Zirkon-yhtyeen rumpalille, että olen Kai Vikkelin, joka kirjoitti heidän keikastaan Polyhymnia-festivaalilla. Tässä reportaasista kansainvälinen versio. Zirkon-yhtyeen rumpali on mukava herrasmies. Zirkon oli livenä hauska yhtye.

Klubin lava on pieni. Ebbot on iso. Yhtye ryhtyy hitaasti rakentamaan ensikappalettaan Universal Stalkeria, ja se kasvaa hitaasti ja sykkien kuin, öö, hitaasti ja sykkien kasvava, öö, penis. ”The only time I grow / is when you put me down.” Laulaako Ebbot oppositioon pudonneista vihreistä? Sitten siirrytäänkin klassikkoalbumi Behind the Musicin materiaaliin: Still Aging ja Nevermore. Aijai. Myöhemmin levyltä kuullaan myös Broken Imaginary Time ja tietenkin Sister Surround. Vaan vittuako näitä luettelemaan.

Ebbot ilmoittaa, että uusi levy on työn alla, ja se julkaistaan vuonna 2012. Hän kertoo, että Berliini on hänen lempikaupunkejaan koko maailmassa, ihan vilpittömästi. He tulivat juuri sateisesta ja myrskyisestä Kaliforniasta aurinkoiseen Berliiniin. Niin ne ajat muuttuvat, Ebbot sanoo. Oletteko muuten panneet merkille, että kovin moni Ebbotin teksti kertoo ajasta tai ajattomuudesta, iästä tai ikääntymisestä? Still Aging, Nevermore, Broken Imaginary Time, Century Child, Ten Years Ahead, Bigtime, So Far, For Good, Four Ages, Age of No Reply, Second Life Replay, Everything Beautiful Must Die, mitä noita nyt on.

Juice Leskinen teki Slam-yhtyeensä kanssa Ajan henki -nimisen levyn vuonna 1981. Ajan henki haiskahtaa ummehtuneelta,  mutta vakuuttelen, että turha perussuomalaisista arvoista on huolestua, kun puolueen kannalta olennaisinta ovat Soinin diastoliset ja systoliset arvot. Tuolla elämäntyylillä miehen terveen elinajan ennuste yltää hädin tuskin vaalikauden loppuun. Näkeehän sen jo naamasta ja ruhonrakenteesta. Jos on valkoinen lihantapaisia valmisteita syövä heteromies, joka ei harrasta muuta urheilua kuin raviurheilua, ei seiso ihan evoluution korkeimmilla portailla.

Haen oluen. (Beck’s maksaa 2,50 €.)

Second Life Replaysta kuullaan hieno versio. Lopun nostatuksessa Ebbot huutaa niin, että hänen silmistään muljahtavat talipuolet ylöspäin. Bigtime menee sähellykseksi, kun Mattias Bärjedillä on ongelmia lentoveensä kanssa. Toinen kitara on puolet ajasta mutella, kun kokopunaisiin pukeutunut kitarasankari yrittää saada mailaansa vireeseen. Lopulta hän luovuttaa ja vaihtaa kitaraa. Sister Surroundin alussa puolestaan jokin asia kiertää ihan vitusti. Toinen kitaristi Ian Person virnistää ja puistelee partaista päätään. Soundit ovat kautta linjan paskahkot, kuuntelee mistä kohti salia tahansa. Liekö miksaajalla jetlag.

Jälleen kerran ei voi olla ihmettelemättä, miten bändi saa pidettyä soiton kasassa, kun kapulajonglööri Fredrik Sandsten kiilaa jokaikisen fillin todella rajusti nenilleen. Silti basisti Kalle Gustafssonin viileä ilme ei värähdäkään. Pakko arvostaa myös Mattias Bärjedin snagarikaratepotkuja, jotka suuntautuvat joskus kopsauttamaan mikrofonia ja toisinaan Fredrikin ajopeltiin. Taisi olla juuri alussa mainittu Ankkarock-keikka, jolloin yksi tällainen potku repäisi Mattiaksen housunpersustaan parinkymmenen sentin palkeenkielen, ja loppukeikka mentiinkin sitten kalsonkien peittämät persposket vilkkuen.

Encorena kuullaan Jehovah Sunrise. Aijai. Helsingin-keikka taisi alkaa tällä kappaleella. Silloin teemana oli jonkinmoinen tuplasetti, jossa ensiosuus kuultiin vähän niin kuin akustisempana versiona.

Bändi poistuu taasen lavalta, mutta yleisö jatkaa taputtamista. Salivalot ehtivät jo hetkeksi syttyä. Miksaaja ja valomies eivät tee elettäkään pakatakseen tavaroitaan, joten luvassa lienee lisää.

Ebbot ja kosketinsoittaja Martin Hederos palaavatkin kohta lavalle. Suuri osa kuulijoista on ehtinyt jo lähteä. Kuulostaa siltä kuin vuorossa olisi Tonight, kuten Tavastialla joulukuussa. Vaan ei. Ebbot alkaakin laulaa Nine Inch Nailsin Hurtia, joka toki muistuttaa enemmän Johnny Cashin versiota. Fredrik liittyy seuraan ja paisuttelee crescendo-kohtia mäiskimällä malleteilla peltejä ja tomeja. Tulkinta on herkkä mutta karstainen. Vähän kuin tämäkin. Molemmat itkettävät, mutta laitimmaisella tavalla eri syistä.