Kriitikko kuunteli CMX:n uutuuden, tarttui lapioon ja heittää nyt lunta tupaan

”On kuin CMX olisi yrittänyt ängetä kaikki tehokeinonsa väkisin levylle. Lopputulos on rakenteellisesti hapuileva ja tuotannollisesti lähinnä ähkyn aiheuttava”, kirjoittaa Akseli Hiltunen arviossaan.

Teksti: Akseli Hiltunen, kuva: Marek Sabogal

CMX: Seitsentahokas
Ratas Music Group

Ähkyn partaalla.

CMX jatkaa perinteitään julkaisemalla kokeilevampaa musiikkia sävellyksellisesti kepeämmän levyn (Iäti, 2010) perään. Yhtyeen 14. studioalbumin tuottajana toimii jälleen Rake Eskolin, joten levyn äänimaailma on sitä tuttua 2000-luvun CMX:ää.

Rumpalin vaihtumisesta huolimatta kappaleiden sävellykset ja sovitukset rakentuvat hyvinkin tutuista CMX-elementeistä. Tällä kertaa yhtye tuntuu kuitenkin menevän metsään ja pahasti.

On kuin CMX olisi yrittänyt ängetä kaikki tehokeinonsa väkisin levylle. Lopputulos on rakenteellisesti hapuileva ja tuotannollisesti lähinnä ähkyn aiheuttava. Myös Yrjänän lyriikat kuulostavat valjuilta yleiseen linjaan verrattuna. Levyn ainoa mieleenpainuva kappale on Rikkisuudeltu, joka sekin kuulostaa Juha Tapion pöytälaatikosta lainatulta.

CMX on pitkän uransa aikana tehnyt muutaman rakastetun kotimaisen klassikkolevyn, mutta Seitsentahokasta tuskin tullaan muistamaan sellaisena edes kovimmissa fanipiireissä.

Kuuntele levy Spotifyssa.