Kyllä se maailmanloppu vielä tulee, senhän nyt tietää rock-sanoittajakin

Jäikö harmittamaan, ettei 21. joulukuuta tapahtunutkaan mitään mullistavaa. Ei se mitään, lyriikkablogi lohduttaa. Kyllä se tästä vielä itkuksi muuttuu.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, Kuva: Tuomas Järvelä.

Satakuusi saatanan pirua
murtaa Taivaan portit
kaksisataa infernon demonia
teurastaa enkelijoukon

Kuusikymmentä metallista petoa
puhaltaa ydintalven
kolmesataa pimeän soturia
ryntää Herran temppeliin

Viimeinen päivä taivaan,” san. Tomi Tuomaala & Timo Rautiainen
(Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Rajaton rakkaus -cds, 2000
/ coveri Barathrumin kappaleesta Last Day of Heaven)

Maailmanloppu, huvittavaa kyllä, on yksi maailman vanhimmista aiheista. Juutalais-kristillisen maailmankäsityksen mukaan aika on lineaarinen; jos maailma on syntynyt, täytyy sen myös kuolla. Maailmaloppuja on tietysti tavattoman monenlaisia, eikä kannata rajoittua ajattelemaan vain raamatullista tuhoa.

Sinitaivas ja valkoiset lampaat
taivaankantta on mietitty tarkkaan
sienipilvi, jalanjälki, säteilyvaara
jumalan ja ihmisen tienhaara
kaikki mitä sanot kääntyy itseäsi vastaan
siis paina pääsi polviin, kuuntele tarkkaan
on tämä kaikki syytäsi kyllä
damokleen miekka pääsi yllä

on meitä täällä liikaa, liikaa meitä täällä on
on meitä täällä liikaa ja ratkaisu on lohduton

Valkoista kohinaa,” san. Marko Annala
(Mokoma – 180 astetta, 2012)

Ajatus maailmanlopusta jonakin metafyysisesti ennaltamäärättynä on jopa lohdullinen. Jos loppu tulee tiettynä päivänä, minkäs sille kukaan voi – mitä nyt rukoilla ja toivoa parasta. Ihmiskunnan todelliset uhkakuvat ovat tällä hetkellä paljon karmivampia.

Energy continuously flows from being concentrated,
to becoming dispersed, spread out, wasted and useless.
New energy cannot be created and high grade energy
is being destroyed. An economy based on endless growth is
unsustainable.

The 2nd Law: Unsustainable,” san. Matt Bellamy
(Muse – The 2nd Law, 2012)

Musen albumin nimi The 2nd Law viittaa termodynamiikan toiseen pääsääntöön, jonka mukaan ”eristetyn systeemin prosessi etenee kohti suurinta todennäköisyyttä eli suuntaan jossa entropia kasvaa ja vapaa energia vähenee.” Tämä rinnastetaan sangen kekseliäästi Maapallon ja ihmiskunnan tämänhetkiseen tilanteeseen.

En ole fysiikan sen paremmin kuin taloudenkaan asiantuntija, mutta globaali talous näyttäisi perustuvan jatkuvalle kasvulle. Elämme kuitenkin planeetalla, jolla on rajatusti tilaa ja luonnonvaroja. Senpä vuoksi kipaleessa todetaankin, että ”jatkuvaan kasvuun perustuva ekonomia on kestämätöntä.” Terävää lyriikkaa ja tiukka biisi.

Kun me kaadumme tulette mukana te
jotka sormeakaan ette nostaneet
kun me kerroimme teille, on määränä tuho
ja kunnia, valta ja maailma uus

Kuoleman kulkumies,” san. A. W. Yrjänä
(CMX – Iäti, 2010)

Yksi huolestuttava trendi on sekin, että yhdessä vaiheessa ”ah niin muodikas ekohippeily” tuntuu kadottaneen lumovoimaansa. Ruohonjuurella käy kyllä kauppa, mutta samaan aikaan uusporvarillinen sukupolvi on ottanut uudelleen asiakseen käyttää turkiksia ja puhua vihreän ajattelun epätaloudellisuudesta. Kyllähän se luonnonsuojelu uhkaa meidän kaikkien kulutustottumuksia!

Viherallergia näkyy muun muassa siinä, että kun metalliyhtye Stam1na (jota voisi väittää tämän hetken anarkistisimmaksi suomalaisyhtyeeksi) julkaisi ytimekkään Viimeinen Atlantis -albuminsa vuonna 2010, veti osa faneista herneen nenään ja lakkasi kuuntelemasta ”hipeiksi” taantunutta yhtyettä. Tästä vastalauseesta huolimatta Viimeinen Atlantis on 2000-luvun tärkeimpiä albumeita.

Hukutit itsetuntoa, hukutit materialla
Hukutit pelkoa ja heikkouttasi
Kolme jos kahden hintaan saa tavaraa,
Halutaan tätä ja tätä ja tätä ja tätä ja tätä

Hukutit kuluttajana, hukutit velallisena
Hukutit luontosi ja vapautesi
Kolmea ei kahden hintaan olekaan
Lasku on tätä ja tätä ja tätä ja tätä ja tätä

Pakkolasku,” san. Antti Hyyrynen
(Stam1na – Viimeinen Atlantis, 2010)

Viimeinen Atlantis -albumilla esitetään skenaario, jossa napajäätiköt ovat sulaneet ja ihmiskunta on täten kohdannut loppunsa. Viimeinen Atlantis on se muoviroskan manner, joka kelluu tämän kaiken yllä. Tulvakertomuksessa voi tietysti kuulla raamatullisiakin kaikuja, mutta lähempänä se on Risto Isomäen kirjaa Sarasvatin hiekkaa, joka esittää juuri tämän pelottavan tulevaisuuskuvan kaikessa karmeudessaan.

When the flood calls
You have no home, you have no walls
In the thunder crash
You’re a thousand minds, within a flash
Don’t be afraid to cry at what you see
The actors gone, there’s only you and me
And if we break before the dawn, they’ll
use up what we used to be.

Here Comes the Flood,” san. Peter Gabriel
(Peter Gabriel – Peter Gabriel, 1977,
artistin itsensä mielestä parempi versio Robert Frippin albumilla Exposure, 1979)

Ekokatastrofit ovat 2000-luvun versio Kylmän sodan aikaisesta atomipommin pelosta. Nyt kun sota ei enää vaikutakaan ihmiskunnan pahimmalta uhkalta, vaikka aseita toki löytyisi tarpeeksi koko planeetan tuhoamiseen, olemme siirtyneet suuremman kaliberin uhkakuviin. Astronomisella asteella voi pelätä tietysti vaikka meteoriitin iskeytymistä Maapallolle, mutta sekin lähenee jälleen raamatullisen apokalypsin lohdullista vääjäämättömyyttä.

Kannamme (ansaittuakin) syyllisyyttä ekologisista katastrofeista. Ja vaikka itseni kaltaiset kierrättäjät kuinka turvautuvat maatuviin tiskiharjoihin, täytyy meidänkin tiedostaa, ettei ihmiskuntaa pelasteta pelkillä symbolisilla teoilla ja intohimoisilla baarikeskusteluilla. Tarvitsemme muutosvoimaa myös ruohonjuuritasoa korkeammalta.

And the men who hold high places
Must be the ones who start
To mould a new reality
Closer to the Heart

Closer to the Heart,” san. Neil Peart
(Rush – A Farewell to Kings, 1977)

Lisää luettavaa