Rumba 2/13: Ismo Alangon & A.W. Yrjänän sanoitusten salat, Pyhimys, alakulttuurien keikkapaikat

14.02.2013

Huomenna on kaunis päivä, sillä onhan silloin perjantai ja 15. helmikuuta, mikä tarkoittaa sitä, että uusi Rumba ilmestyy.

Vuoden toinen Rumba kopsahtaa 15.2. lehtipisteisiin. Tällaista settiä siellä olisi muun muassa luvassa:

RUGER HAUER ja TEFLON BROTHERS rikkovat uusilla levyillään suomiräppiin piintyneitä piirteitä, toinen kokeilullisuudelle ja toinen popkoukuilla. Yhtyeitä yhdistää myös kotimaisen hiphopin 2000-luvun visionääriksi tituleerattu PYHIMYS. Mikä muu heitä erottaa ja yhdistää?

ISMO ALANKO ja CMX:n A.W. YRJÄNÄ ovat yli kahden vuosikymmenen ajan sylkeneet suustaan sekä rumia räävittömyyksiä että lausuneet kauniita säkeitä. Nyt he kertovat sanoistaan ja siitä, miksi eivät aio koskaan lopettaa niiden tuottamista.

HUOM! Lehdestä jouduttiin karsimaan pois kainalojuttu, jossa Alanko ja Yrjänä laitettiin sanoitustestiin: kummallekin annettiin aihevaihtoehdoiksi muutama sana, joista kustakin herrat saivat kirjoittaa mieleisensä tekstin. Kummankin maestron tuotokset julkaistaan Rumban nettisivuilla lähipäivinä, joten kannattaa olla kuulolla.

• Helsingin LEPAKKOMIES ja tänä vuonna toimintansa uudelleen aloittava Turun TVO elävöittävät kaupunkiensa elävän musiikin tarjontaa etenkin alakulttuurien pyhättöinä. Millainen on ollut näiden rock-klubien kehitys tähän pisteeseen ja mikä on niiden merkitys marginaalisemman musiikin alttareina?

• Entisten Op:l Bastards -muusikoiden muodostama K-X-P on julkaissut juuri toisen albuminsa. K-X-P soittaa konemusiikkia, mutta käyttää ohjelmoitujen rumpujen sijasta kahta elävää rumpalia, eikä treenaa yhtään. Miten tällainen yhtälö saadaan toimimaan?

• Kysymys & Vastaus -palstan vieraaksi astelee MINÄ JA VILLE AHONEN -yhtyeen nimikkojohtaja Ville Ahonen. Ahonen valottaa toisen albuminsa julkaisevan bändinsä sielunmaailmaa, jossa kuolema ja elämän nurjapuoli ovat aina läsnä. Haastattelussa selviää lisäksi se, miten Ahoselle kävisi tanssikilpailussa Radioheadin Thom Yorkea vastaan.

• Nousussa-palstalla esittäytyy tamperelainen NYRKKITAPPELU, jonka musiikkia on verrattu Tehosekoittimeen, vaikka bändi itse haluaisikin tuottaa ennemmin mielleyhtymiä The Stoogesin kaltaisiin meluajiin. Debyyttinsä julkaisuun valmistautuva yhtye kertoo muun muassa, miten Tampereen punkpiirit eroavat Helsingin tiiviistä puhkyhteisöstä.

• Ajankohta-osastolla pyörii kaikennäköistä muutakin porukkaa. Brittiyhtye FOALS kertoo elämästä matikkarockin jälkeen ja Solitin talliin liittynyt PAPERFANGS debyyttialbumistaan. 31-vuotias STRATOVARIUS on käynyt nuorennusleikkauksessa uusien nuorempien jäsenten myötä. Haastateltavina nähdään myös ANNA VON HAUSWOLFF, NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS sekä BARBE-Q-BARBIES. Kulissien takana -palstalla perehdytään kymmenen vuotta täyttävään FEMMAGAALAAN.

• Soitinnurkassa tavataan Stonesta ja Children of Bodomista tuttu suomimetallin kitaristiguru ROOPE LATVALA, joka kertoo jo 25 vuotta kestäneestä suhteestaan Jackson-kitaramerkin Randy Rhoads-malliin.

• Arvioissa syvennytään Minä ja Ville Ahosen kakkosalbumiin Mia. Lisäksi mukana ovat mm. Ismo Alanko, Biffy Clyro, Nick Cave & The Bad Seeds, Yo La Tengo, Leona Lewis, Dropkick Murphys, Veronica Falls, Paleface & Matre, K-X-P, Haloo Helsinki!, Tuuttimörkö, Stratovarius, Räjäyttäjät, Sammal, Jätkäjätkät ja Sokea Piste.

Lisää luettavaa