Frozenin voittokulku jatkuu Yhdysvalloissa

04.04.2014

Kahdeksalla ykkösviikollaan soundtrack on pisimpään listakärjessä viihtynyt albumi sitten Adelen 21:n. Pharrellin Happy on yhä Hot 100 -listan ykkösenä.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Walt Disney.

Frozenin myynti putosi noin neljänneksen edellisviikosta, mutta se peittosi silti selvästi Shakiran uutuusalbumin, joka debytoi kakkosena. Hopeasija on supertähden korkein noteeraus toistaiseksi ja hänellä on nyt viisi top ten -albumia, joista ostetuin on nelisen miljoonaa myynyt Laundry Service (#3, 2001).

Johnny Cashin postuumi uutuus Out Among the Stars ylsi kolmanneksi. Hänellekin se on viides top ten -merkintä ja niistä viidestä kolme on tullut 2000-luvulla. Ykkösiä Cashilla on kaksi, At San Quentin (1969) sekä American V: A Hundred Highways (2006).

Metalcore-yhtye Memphis May Firen Unconditional debytoi hienosti neljäntenä. Ennen tätä heidän parhaansa oli Challengerin (2012) 16. tila.

R&b-gospel-yhtye Mary Marystä tuttu Erica Campbell pääsi kuudenneksi sooloalbumillaan Help. Mary Maryllä on kolme top ten -lättyä, mutta heidän parhaakseen on jäänyt seitsemäs sija.

Barry Manilow’n Night Songs sisältää covereita vain pianon säestyksellä. Levy debytoi kahdeksantena. Manilow on Rod Stewartin tapaan ollut 2000-luvulla kaupallisesti paremmassa vedossa kuin vuosikymmeniin. Hänellä on tältä vuosituhannelta jo seitsemä top ten -merkintää, joista yksi ykkönen, The Greatest Songs of the Fifties (2006).

My Chemical Romancen May Death Never Stop You -kokoelma punnersi yhdeksänneksi ja on jo lopettaneen yhtyeen kolmas top ten -saavutus. Gospel-artisti Kari Joben live-levy Majestic aloitti sijalta 12. Where I Find You (2012) piipahti kymmenentenä.

Kantrilaulaja Jerrod Niemannin viides albumi High Noon pääsi 18:nneksi ja on hänen toinen top 20 -merkintänsä. Divergent-soundtrack nousi taas parhaalle sijalleen, nyt jo 16:nneksi.

Billboard 200, Top 20
1. (1.) Soundtrack – Frozen
2. (-) Shakira – Shakira.
3. (-) Johnny Cash – Out Among the Stars
4. (-) Memphis May Fire – Unconditional
5. (6.) Pharrell Williams – G I R L
6. (-) Erica Campbell – Help
7. (2.) YG – My Krazy Life
8. (-) Barry Manilow – Night Songs
9. (-) My Chemical Romance – May Death Never Stop You
10. (9.) Lorde – Pure Heroine
11. (7.) Rick Ross – Mastermind
12. (-) Kari Jobe – Majestic
13. (11.) Various Artists – NOW 49
14. (12.) Beyoncé – Beyoncé
15. (4.) Skrillex – Recess
16. (21.) Soundtrack – Divergent
17. (14.) Eric Church – The Outsiders
18. (-) Jerrod Niemann – High Noon
19. (19.) Aloe Blacc – Lift Your Spirit
20. (22.) John Legend – Love in the Future

Hot 100 -listan top ten on hyvin hiljainen. Kuudetta viikkoa hallitseva Happy ei aivan vielä yltänyt Blurred Linesin radioyleisöennätykseen, mutta tähtää siihen yhä – kenties ensi viikolla. Jostain pitäisi vielä saalistaa parhaalle päivälle kolme miljoonaa kuulijaa.

Aloe Blaccin The Man nousi taas pykälän, nyt kahdeksanneksi. DJ Snaken ja Lil Jonin Turn Down for What eteni top teniin 15–10. Se on DJ Snaken ensimmäinen ja Lil Jonin yhdeksäs top ten -merkintä. Hänen suurin hittinsä on tietenkin Usherin Yeah (#1, 2004) ja pääosassa Get Low (2003), joka ylsi kakkoseksi.

Chris Brownin ja kumppaneiden Loyal hyppäsi 31–14 ja Aviciin Hey Brother eteni 16:nneksi. Justin Timberlaken Not a Bad Thing nousi jo 20:nneksi ja Luke Bryanin Play It Again hyppäsi 53–40.

Shakiran Empire avasi sijalta 58 ja Lady Gagan G.U.Y., kolmas single Artpop-albumilta (#1, 2013), debytoi 76:ntenä perässään The Black Keysin uusi biisi Fever.

Blogissani on katsaus alkuvuoden ostetuimpiin äänitteisiin Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Hot 100, Top 20
1. (1.) Pharrell Williams – Happy
2. (2.) John Legend – All of Me
3. (3.) Katy Perry featuring Juicy J – Dark Horse
4. (4.) Jason Derülo featuring 2 Chainz – Talk Dirty
5. (5.) Idina Menzel – Let It Go
6. (6.) Bastille – Pompeii
7. (7.) Lorde – Team
8. (9.) Aloe Blacc – The Man
9. (8.) OneRepublic – Counting Stars
10. (15.) DJ Snake and Lil Jon – Turn Down for What
11. (10.) Beyoncé featuring Jay Z – Drunk in Love
12. (12.) American Authors – Best Day of My Life
13. (11.) Pitbull featuring Ke$ha – Timber
14. (31.) Chris Brown feat. Lil Wayne & French Montana – Loyal
15. (13.) Kid Ink featuring Chris Brown – Show Me
16. (19.) Avicii – Hey Brother
17. (14.) One Direction – Story of My Life
18. (16.) The Chainsmokers – #SELFIE
19. (18.) Passenger – Let Her Go
20. (27.) Justin Timberlake – Not a Bad Thing

Lisää luettavaa