Pepe Willbergin Pepe ja Saimaa hulppeasti Rumban listan kärkeen

16.05.2014

Kohuttu ja hehkutettu uutuus nappasi paalupaikan muun muassa The Black Keysin nenän edestä.

Teksti: Markus Hilden, kuva: KHY Suomen Musiikki.

Matti Mikkolan kanssa tehty ponteva Pepe ja Saimaa ponkaisi suoraan Rumban listan ykköseksi. Se on Pepe Willbergin ensimmäinen listalevy ja saattaa hyvin toistaa tempun sunnuntaina Suomen virallisella listalla. Kakkossijalla debytoi Gim Kordonin esikoisalbumi Ei ole helppoo. The Black Keysin Turn Blue joutui täten tyytymään kolmanteen sijaan, mutta sekin on bändin paras.

Metalliyhtye Downin IV Part 2 aloitti sijalta kuusi. Heidän kaksi edellistä julkaisuaan nappasivat sijat 7 ja 8. Kalle Kinoksen Hyvä ätmös debytoi seitsemäntenä.

Sitten pari uudelleenjulkaisua. The Mars Voltan läpimurtoalbumi De-Loused in the Comatorium (2003) tupsahti kahdeksanneksi ja Agnetha Fältskogin viimevuotinen A (#6, 2013) yhdeksänneksi.

Vallenfyren Splinters avasi sijalta 12, Neil Youngin A Letter Home sijalta 13. Tori Amosin uutuus Unrepentant Geraldines joutui tyytymään 14. tilaan.

Myös sijoilla 18–20 on uutuustrio, jotka ovat kaikki mukana ensimmäistä kertaa: Killer Be Killedin nimetön, Soul Valpio Bandin Tyydyty sekä Swansin To Be Kind.

Rumban Albumilista 8.5.–14.5.2014
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) PEPE WILLBERG: Pepe ja Saimaa
2. (-) GIM KORDON: Ei ole helppoo
3. (-) THE BLACK KEYS: Turn Blue
4. (2.) TUOMAS HOLOPAINEN: The Life and Times of Scrooge
5. (1.) VIIKATE: Panosvyö  
6. (-) DOWN: Down IV Part 2
7. (-) KALLE KINOS: Hyvä ätmös
8. (-) THE MARS VOLTA:  De-Loused in the Comatorium
9. (re) AGNETHA FÄLTSKOG: A
10. (4.) INSOMNIUM: Shadows of the Dying Sun
11.
(re) ERI ESITTÄJIÄ: Eurovision Song Contest Copenhagen 2014
12. (-) VALLENFYRE: Splinters
13. (-) NEIL YOUNG: A Letter Home
14. (-) TORI AMOS: Unrepentant Geraldines
15. (13.) KAIJA KOO: Kuka sen opettaa
16. (5.) KENT: Tigerdrottningen
17. (3.) BROTHER FIRETRIBE: Diamond in the Firepit
18. (-) KILLER BE KILLED: Killer Be Killed
19. (-) SOUL VALPIO BAND: Tyydyty!
20. (-) SWANS: To Be Kind

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levy-Eskot, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa