Pyhimyksen Pettymys ei ole ainakaan listapettymys: Rumban listan ykkössija!

Loppukesän uutuuskaruselli alkoi suomiräpin, walesiläisen metalcoren ja iskelmän tahdissa.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Mike Sirén.

Kahdella aiemmalla soololevyllään viidenneksi ja kolmanneksi päässyt Pyhimys räväytti nyt suoraan kärkeen uudella Pettymys-albumillaan. Muutenkin listalle tuli hieman aneemisen kesän jälkeen rutkasti eloa, kun Bullet for My Valentinen uutuus Venom debytoi kakkosena, Soulflyn Archangel neljäntenä ja Emma Salokosken Kiellettyjä asioita viidentenä. Jo ennen virallista julkaisupäivää sijalle 20 päässyt Neljänsuoran Juhlat loikkasi nyt kolmanneksi. Mainituista Soulfly merkkautti oman parhaan sijoituksensa ja Salokoski sekä Neljänsuora sivusivat niitä.

Teemu Roivaisen Sydämesi tyhjä huone (#4, 2015) palasi seitsemänneksi. Disturbedin Immortalized ilmestyi virallisesti vasta tänään, joten sen kahdeksas tila on erinomainen.

Vintage Troublen 1 Hopeful RD pääsi 12:nneksi ja tuore tangokuningatar Susanna Heikki 15:nneksi uutuudellaan Vietellen. Välissä sijalla 14 debytoi kummallinen albumi, nimittäin jo neljä vuotta sitten ilmestynyt suomalaisia hittejä sisältävä Kaikkien aikojen bileet -kokoelma.

Stadionilla viikonloppuna esiintynyt Jari Sillanpää palasi 19:nneksi hittialbumillaan Rakkaudella merkitty mies (#1, 2014). Viime viikon ykkönen Fear Factoryn Genexus ei jaksanut mukana hetkeä kauempaa.

Rumban Albumilista 13.–19.8.2015
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) PYHIMYS: Pettymys
2. (-) BULLET FOR MY VALENTINE: Venom
3. (20.) NELJÄNSUORA: Juhlat
4. (-) SOULFLY: Archangel
5. (-) EMMA SALOKOSKI: Kiellettyjä asioita
6. (6.) LAMB OF GOD: VII – Sturm und Drang
7. (re) TEEMU ROIVAINEN: Sydämesi tyhjä huone
8. (-) DISTURBED: Immortalized
9. (3.) TIMO LASSY: Love Bullet
10. (2.) PAPERI T: Malarian pelko
11. (4.) LED ZEPPELIN: Presence
12. (-) VINTAGE TROUBLE: 1 Hopeful RD
13. (7.) NIGHTWISH: Endless Forms Most Beautiful
14. (-) ERI ESITTÄJIÄ: Kaikkien aikojen bileet
15. (-) SUSANNA HEIKKI: Vietellen
16. (re) LINDEMANN: Skills in Pills
17. (12.) JUKKA POIKA: Elämäntyyli
18. (re) TAME IMPALA: Currents
19. (re) JARI SILLANPÄÄ: Rakkaudella merkitty mies
20. (9.) AIVOVUOTO & KHID: Se tuli televisiosta/Sushi Driveby

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levy-Eskot, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Swamp Music, Sävelaitta.