Tribute to David Bowie’s Blackstar: Stargaze, Anna Calvi, Soap & Skin, Lætitia Sadier
21.8.2019
Huvilateltta, Helsinki
Popmusiikki ei ole niin pyhää, etteikö sitä voisi versioida esimerkiksi tribuuttikonserttien tapaan. Mutta miten suurten artistien itselleen säveltämät laulut voisivat välittää niiden dna:han kätkettyjä tunteita ja tarinoita jonkun toisen tulkitsemana.
Siksi päällimmäinen mielikuvani tribuuttikonserteista on ex-euroviisuedustaja laulamassa peruukki päässä Livin’ on a Prayeriä valkoisten pöytäliinojen ääressä illallistavalle yleisölle tai korttelikapakassa kaljapalkalla Money for Nothingia veivaava keskivartalolihava kvartetti.
Toisinaan paperille kirjoitettu yhtälö onnistuu siirtämään ennakkoluulot hetkeksi syrjään.
David Bowien viimeiseksi jäänyt albumi Blackstar on analysoitu ja spekuloitu popskribenttien ja -fanaatikkojen toimesta miltei puhki. Levyn kappaleisiin harvalla on kuitenkaan rahkeita tahi kanttia tarttua esittämismielessä.
Stargaze on arvostettu berliiniläinen moderni kamarimusiikkiorkesteri, joka edellisellä Suomen-vierailullaan käänsi Boards of Canadan analogisyntetisaattorien maailman jousille, puhallinsoittimille ja perkussioille. Tällä kertaa Stargazen kohteena oli Blackstar kokonaisuudessaan.
Solisteiksi oli kiinnitetty bowiemaisen liukuvasukupuolinen Anna Calvi, juuri Flow-festivaalilla esiintyneen Stereolabin jäänviileä Lætitia Sadier ja abstrakti synkistelijä Soap & Skin eli Anja Plaschg.
Kyllä, hyvältä kuulostaa.
Ja niin teki myös paikan päällä, kun konsertin introna toimineen ja Stargazen käsittelyssä kotonaan olleen Warszawan jälkeen Calvi ja Plaschg duetoivat Blackstarin nimikko- ja aloituskappaleen. Calvi lauloi kuin kuiskaten ja leikitellen Plaschgin tumman ja kumisevan äänen ympärillä.
Huvilateltan yleisö ei joko meinannut pysyä housuissaan tai tuntenut esitettävää teosta, sillä raikuvat aplodit katkaisivat kappaleen kesken.
Plaschg jäi lavalle esittämään ’Tis a Pity She Was a Whore -kappaleen. Androgyynin oloisessa itävaltalaisessa ja hänen keikarimaisissa, mutta harkituissa liikkeissään oli jotain berliinibowiemaista, vaikka presenssissä on myös ripaus asiaankuulumatonta anteeksipyytelevyyttä. Hän kuitenkin otti 1600-luvun insestitarinaa ja ensimmäistä maailmasotaa sekoittelevan laulun omakseen, vaikka Stargaze hioi kappaleen skronk-kulmia pyöreämmiksi.
Calvi palasi lauluvuoroon. Lazarus. Bowien pitkän uran pysäyttävin kappale. Kutsu syöpään kuihtuvan taiteilijan kuolinvuoteen ääreen.
Stargaze pysytteli alkuperäiselle melko uskollisena. Melankolinen saksofoni toistui upeasti vaski- ja puupuhaltimilla ja Calvi lisäsi melodraamaa rivi riviltä, korkeammalle ja kovempaa, ja tuntui todella pääseen sisälle kappaleen veretseisauttavaan maailmaan. Jotain olennaista puuttui: alkuperäisversiossa saksofonin kanssa keskustelevat Ben Monderin kitaran viillot.
Konsertin vaikuttavin esitys oli Sue (Or in a Season of Crime). Plaschg oli elementissään, kun Stargaze ajoi industrial-pulssilla kohti maailman romahduksen pauhua.
Illan alisuorittaja oli Lætitia Sadier, jonka tulkinnat Blackstarin päättävistä Dollar Days- ja I Can’t Give Everything Away -kappaleista jäivät ohuiksi, anonyymeiksi, hengettömiksi ja vain valuvat sormien lävitse.
”I’m sure you know this one”, Sadier spiikkasi ensimmäisenä encorena kuullun Ashes to Ashesin ja vaikutti olevan Huvilateltan ainoa, joka ei tuntenut. Sadier lauloi kappaletta kuin suoraan paperista ensimmäistä kertaa tavaten, eikä Stargazen sovitus taustakuoroineen tehnyt kunniaa kappaleelle.
Onneksi konsertti päättyi positiivisissa merkeissä. Anna Calvi versioi Lady Grinning Soulin vuoden 2014 Strange Weather -ep:llään pianoballadina. Nyt kuultu versio Aladdin Sanen päätösbiisistä soi koko orkesterin voimin, kasvoi mahtipontiseksi jylinäksi ja saavutti kliimaksinsa Calvin valuttaessa tunneskaalansa tyhjäksi kitarasooloon.
Vaikka Huvilateltasta tuli poistuttua konsertin päätösnumeron vuoksi karvat pystyssä, jo kotiin päästyä mielikuvani tribuuttikonserteista oli jälleen ex-euroviisuedustaja laulamassa peruukki päässä Livin’ on a Prayeriä valkoisten pöytäliinojen ääressä illallistavalle yleisölle tai korttelikapakassa kaljapalkalla Money for Nothingia veivaava keskivartalolihava kvartetti.
