Mitä kotimaisen rockin kummajainen Circle teki Helsingin Kiasmassa?

Circle, Mika Taanila ja Erkki Kurenniemi liittyvät kaikki toisiinsa ja luovat omat sääntönsä. Jukka Hätinen katsoi Kiasmassa Circlen konsertin ja vaelteli Taanilan sekä Kurenniemen näyttelyissä tuntikausia.

Teksti ja kuva: Jukka Hätinen

Mika Taanila: Aikakoneita, Erkki Kurenniemi: Kohti vuotta 2048, Pneuma: Circle
Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
22.11.2013

Rakkauteni Circlen musiikkia ja filosofiaa kohtaan vaikeuttaa yhtyeestä uskottavasti kirjoittamiseen. Lähes jokaisella on kuitenkin mustavalkoinen mielipide bändistä, joten lienee se ja sama kuinka kriittisesti tekstiä tuotan.

Viime aikojen Circle-keikat ovat kulkeneet lähes samalla kaavalla. Homoeroottinen sirkus Mika Rättö tirehtöörinään, jonka musikaalinen matka alkaa Circlen heavy-näkemyksestä, polveilee avantgardistiseen sekoiluun, jatkaa kulkuaan glamilla kiillotettuun aikuisrockiin ja huipentuu vapaapudotukseen psykedeelisen lakipisteen saavutettuaan.

Silti sekstetti onnistuu yllättämään lähes aina. Vaikka settilista on näennäisesti sama kuin viime keikalla, sen varrelta löytyy aina jotain uutta ja oivaltavaa. Jotain muuta.

Pohjustuksen tekee turhaksi se seikka, että Circle soitti Kiasman teatterissa jotain aivan muuta. Mika Taanilan SSEENNSSEESS-teokseen sävelletty musiikki olisi varmasti miellyttänyt myös niitä, jotka ovat loikanneet Circlen kelkasta NWOFHM-kauden alettua.

Circle varasti huomion Taanilan videoprojisoinneilta, vaikka yritti antaa tilaa pukeutumalla pastelliin ja jättämällä teatraaliset eleet minimiin. Videoiden värimaailma istui esitykseen, mutta tapahtumien verkkainen kulku siirsi huomion yhtyeeseen.

Taanilan panosta illan antiin ei missään nimessä sovi vähätellä. Onhan hänen ansiotaan, että Circle Kiasman lavalla on, soittamassa varta vasten tähän sävellettyä musiikkia.

Krautrockhenkisen, toistoon perustuvan vähäeleisen hypnoosiin vaivuttamisen Circle osaa. Sieltä ei herätetty sormia napsauttamalla vaan ämpärillisellä jäävettä. Se tuli rumpali Tomi Leppäsen vimmaisen symbaalitakomisen muodossa.

Raivoisasti helisevien peltien ja täyden hiljaisuuden kontrastilla leikittelyn voisi halutessaan ja pilke silmäkulmassa tulkita tribuutiksi Taanilan lisäksi toisen Kiasmassa esillä olevan, Erkki Kurenniemen, On – Off -sävellykselle.

kiasma-circle

Circlen johtaja ja basisti Jussi Lehtisalon 1990-luvun alkupuolen suosikkibändeihin lukeutuvalle Loopille tehtiin kunniaa suoremmin kuin vuosikausiin. Raskaasti lonksuvassa ja luonnollisesti toistuvassa riffissä soi trancerockin aliarvostetun mestarin perintö. Viitteitä spacerockin historiastakin oli kuultavissa.

Circle soitti Kiasmassa osana Pneuma-festivaalia, joka täydentää museossa meneillään olevien Mika Taanilan ja Erkki Kurenniemen näyttelyiden ohjelmaa. Taanilan Aikakoneita ja Kurenniemen Kohti vuotta 2048 ovat auki 2. maaliskuuta asti.

Runsaasti videotaidetta sisältävien näyttelyiden läpi kahlaamiseen on syytä varata aikaa. Itse sain hukattua Kiasman neljännen ja viidennen kerroksen uumenissa kolme tuntia.

Circlen musiikkia sisältävä Taanilan Six Day Run -lyhytelokuva on kiehtova kuvaus äärimmäisyyksiin menosta ja henkisyyden tavoittelusta. Näyttely on kauttaaltaan mielenkiintoisesti ja mielikuvituksellisesti ripustettu, katonrajassa juoksevine filmeineen ja raiteilla kulkevine projektoreineen.

Marraskuun alussa mediataiteen valtionpalkinnon pokanneen Taanilan näyttelyn pysäyttävin teos on kuitenkin Maailman sähköisin kunta. Epäonnisen Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentamista seuraava ja sen vaikutuksesta lähialueisiin esittelevä kuvaus pyörii kolmella massiivisella ruudulla. Hieman liian lähellä olevat penkit ja jylhä teollinen äänimaisema tukevat installaation vaikuttavuutta.

Erkki Kurenniemen kerros saa haltioitumaan ja haukkomaan henkeä. Suomalaisen elektronisen musiikin uranuurtajiin lukeutuvan Kurenniemen itse rakentamia DIMI-soittimia on ilo päästä ihastelemaan lähietäisyydeltä, joitain jopa kokeilemaan. Sähköisen musiikin historian siipien konkreettista havinaa, piipitystä ja ujellusta aina 1960-luvulta lähtien.

Lisäksi Kohti vuotta 2048 esittelee runsaasti Kurenniemen henkilökohtaisten arkistojen sisältöä: päiväkirjoja, muistiinpanoja, kotivideoita, kuvia. Ensin dokumenttien paljouden voi mieltää pikkupoikamaiseen innostukseen, mutta pian ymmärtää sen saavan pakkoneuroottisia piirteitä.

Katsoessa Taanilan ohjaamaa dokumenttia Kurenniemestä alkaa Kiasman sisällä oleva ympyrä sulkeutua. Kurenniemi on todellinen eksentrinen erikoismies, jonka ajatuksenjuoksua ja aivoituksia on pakko sekä arvostaa että pelätä. Samalla murretaan varmasti edelleenkin monen ennakkoluuloja siitä, mitä museossa sopii esitellä.