Henry Rollinsin spoken word -show: naispaholainen ja sata muuta anekdoottia

Henry Rollinsin spoken word -kiertue The Long March pistäytyi Helsingissä. Teemu Fiilin kävi kuuntelemassa, mistä oli oikein puhe.

Teksti: Teemu Fiilin, kuva: Live Nation

Henry Rollins
Savoy-teatteri, Helsinki
8.2.2012

Henry Rollins on hieno mutta kummallinen mies. Ei kannata ymmärtää väärin: hardcore-bändi Black Flagissa kantimensa ansainnut Rollins on varmasti yksi ainoita ihmisiä, joiden turinoita jaksaa – ja myös haluaa – kuunnella kolme tuntia ilman minuutinkaan taukoa. Hän on ulkoisesti hiukan pelottavan oloinen kaveri, tatuoitu ja raamikas rock-auktoriteetti. Puhuessaan hän on kuitenkin sydämellinen ja hauska mies, joka osaa antaa sellaisen mielikuvan, että olisi kuulijan paras kaveri.


Silti, kaikesta positiivisuudesta ja nostattavuudesta huolimatta, Rollinsista paistoi läpi 51-vuotiaan, yksin elävän miehen melankolia. Millaista elämää viettää entinen rocktähti, joka kiertää illasta toiseen yksin ympäri maailmaa puhumassa tuntemattomille ihmisille? Ainakin sellaista, joka tarjoaa loputtomat määrät uusia anekdootteja, joita kertoa seuraavina iltoina.

Ja niitä anekdootteja riitti. Hauskojen knoppien joukossa oli myös paljon asennekasvatusta. Silti Rollins ei paasaa tai yritä opettaa ketään. Hänen ajatuksensa ovat oikeamielisiä, mutta hän tietää, että yleisö ajattelee jo valmiiksi samalla tavalla.

Rollins yksinkertaisesti kertoo tarinoita, vähän kuin kaveri toiselle baarissa. Hän ei yritä väkisin naurattaa tai vitsailla, mikä erottaa Rollinsin spoken word -esityksen stand up -komediasta. Rollins on paitsi fiksu myös hyvin hauska tyyppi, joten yleisö sai hekottaa vähän väliä.


Henry Rollins on tehnyt spoken word -keikkoja jo 1980-luvun puolivälistä saakka ja elättänyt niillä itsensä pääasiallisesti jo vuosikaudet. Rollins tekee niitä keskivertovuonna yli satana iltana. Esimerkiksi tämä The Long March käsittää lähes 60 keikkaa ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Se kuului rutiinissa, millä mies puhui yleisölle. Edes pätkivä mikrofonitekniikka ei saanut Rollinsia hermostumaan, vaan hän teki aiheesta esityksessä toistuvan vitsin.

Rollins myi Savoy-teatterin hetkessä loppuun – yleisölle, joka ei varmasti paljoa Savoyn penkkejä kuluta. Pääasiassa 30–50-vuotiaista rockareista koostunut yleisö tiesi varmasti ainakin osin, mitä illalta odottaa. Rollinsin edellinen Suomen-keikka oli vuonna 2009 Pitkä kuuma kesä –festivaalilla Suvilahdessa, mutta moni on myös tutustunut myös miehen reiluun pariinkymmeneen puhelevyyn ja dvd:hen.

Siksi aiheet olivat tuttuja: Rollins jutusteli erikoisista sattumistaan ja matkoillaan tapaamistaan ihmisistä, läheisistä tuttavistaan (erityisesti miehen omassa yrityksessä työskentelevä, paholaiseksi nimitetty naisalainen sai kyytiä) sekä eri kansallisuuksien erityispiirteistä. Usein esille noussut teema oli Rollinsin kotimaa Amerikka, maan asukkaat ja erityisesti sen poliitikot ja politiikka. Rollins kokee selvästi pientä kiusaantuneisuutta kotimaansa ja erityisesti sen etelävaltioiden asukkaiden puolesta. Hän jaksaa silti tuoda esille, että sieltä tulee hyviäkin asioita. Erityisesti New Yorkista.

Rollins eksyi usein aiheesta pitkiksi ajoiksi, mutta hän muisti kuuliaisesti aina palata alkuperäiseen tarinaan. Siksi välillä tuli tunne, että show olisi ollut täysin suunnittelematon. Sitä se tuskin oli: luultavimmin Rollins oli vain niin kokenut puhuja, että osasi antaa huolettoman vaikutelman.

Karismaattinen ja hauska Henry Rollins sai yleisönsä viihtymään ja ajattelemaan niin hyvin, että aika hujahti kuin siivillä. Mitä muuta voisi toivoa tilaisuudelta, jossa istutaan kolme tuntia ahtailla penkeillä ilman juotavaa kuuntelemassa, kun punk-laulaja kertoo tarinoita?