Jazzkaarissa väritetään rajojen yli – viisi elämystä tallinnalaisfestivaalilta

 

Tämänvuotinen Jazzkaar säväytti monella tavalla. Yksittäisten konserttien lisäksi puitteet tekivät vaikutuksen, sillä kuten Jazzkaar ei ole vain jazzfestivaali, myöskään ympäristö ei jätä kylmäksi. Elämys voikin iskeä yllättävältä suunnalta.

Teksti ja kuvat: Matti Komulainen

Tässä viisi poimintaa Jazzkaarin alkuviikon annista, ole hyvä.

1. Huikein esiintyjä – MiaMee

MiaMee on virolais-suomalainen kahden laulajan, kitaristin, rumpalin ja kahden konemiehen kokoonpano. Bändi esitteli tiistai-iltana Punasessa Majassa tulevan albuminsa antia samalla kun viritti aiempaan tuontantoonsa sähäkkää potkua. Lavalla huomio kohdistui soinnillisen loiston ohella ryhmän naisenergiaan. Laulaja Liina Saar ja hänen solistiparikseen sellon ja sormioiden takaa astunut Anni Elif Egecioglu näyttivät, miten moniulotteisesta vaikutepaletista muokataan energistä no-wavea.

Tuloksena oli saundien pyörremyrsky, jossa kokeellinen jazz, kahden naisen uskalias lauluakrobatia, Roxy Music -henkinen kitarointi sekä elektron isoiskuiset rytmit leikkasivat kultaisesti. Bändin jäsenten rikas työhistoria jazzista klassisen kautta ambientiin kuului iskevässä keikassa parhaalla mahdollisella tavalla.

Etenkin Anni Elif Egecioglun läsnäolo useissa eri kokeellisissa työyhteisöissä kuten Elifantree latasi esitykseen herkkää heittäytymiskykyä – sama nainen venyi sellon työstämisestä lavan toiseksi keskipisteeksi, kun settilistan tribaalitekno-osio edellytti hypnoottista mantran hokemista ja improvisoitua koreografiaa.

Shown kruunasivat Tencu-nimisen taiteilijan upeat visuaalit. Stop motion -animaatioista tunnetun osaajan taustaprojisoinnit olivat oleellisia teosten tunnelmanluojia. Hybris piti otteessa pitkään keikan jälkeenkin nostaen odotukset korkealle tulevan levyn suhteen.

Jazzkaarin kotikonsertissa saksofonisti Aleksander Paal ja basisti Heikko Remmel soittivat jazzin helmiä intiimeissä tunnelmissa.
Jazzkaarin kotikonsertissa saksofonisti Aleksander Paal ja basisti Heikko Remmel soittivat jazzin helmiä intiimeissä tunnelmissa.

2. Paikallisen musiikin nousu valokeilaan

Viro on tehnyt uuden itsenäisyytensä aikana valtavan harppauksen mitä moninaisimmissa asioissa, musiikki mukaanlukien. Tänään etelänaapurin musiikintekijöihin voi törmätä missä vain. Arvo Pärt on ollut pitkään maailmalla kaikkein eniten esitetty elävä säveltäjä. Kristjan Järven kaltaiset kapellimestarit taas rikkovat rajoja yhdistämällä klassista kaanonia vaikkapa dj-turntablismiin. Vientiä lisäävät elektroninen klubimusiikki, jazz sekä indie-, pop- ja rock-yhtyeet.

Jazzkaarissa saattoi jälleen vakuuttua tarjonnan tavattomasta monipuolisuudesta ja korkeasta tasosta. Yksinomaan maan jazzmuusikoista voisi koota maailmanluokan bigbandin ellei jokaisella olisi jo muutenkin kädet täynnä töitä.

Esimerkiksi Jazzkaarissa loppuunmyydyllä ja valtakunnan verkkoon televisioidulla keikalla uuden albuminsa Armupurjus julkaissut laulaja-pianisti Kadri Voorand vaikuttaa oman nimikkokvartettinsa lisäksi muissakin kokoonpanoissa.

Niistä folk-fuusiokvartetti Voorand-Koikson-Sooäär-Daniel veti Jazzkaarissa vahvan keikan. Estonian Voices puolestaan palkittiin keskiviikkona vuoden lauluyhtyeenä. Voorand on mukana myös Jazzkaarin alla julkaistulla, arvostetulle ECM-labelille tehdyllä albumi Mirror. Se koostuu virolaissäveltäjä Tõnu Kõrvitsin teoksista, joita tulkitsevat Voordandin ohella muun muassa norjalaissellisti Anja Lechner sekä Tallinnan kamariorkesteri kapellimestari Tõnu Kaljusten johdolla.

Potentiaalia tuntuu riittävän muutenkin. Kotimaan ohella ulkomailla opiskelleita ammattilaisia tulee alalle jatkuvasti. Trump Conceptionin ja Aleksander Paal Trion kaltaiset freesit bändit hakevat inspiraationsa koko maailmasta, mikä tuulettaa paikallista skeneä. Ilmankos tämänvuotisen Jazzkaarin paristasadasta artistista yli puolet oli paikallisia.

Roberto Fonseca tarjoili kuubalaissävyjä ilolla, joka tarttui.
Roberto Fonseca tarjoili kuubalaissävyjä ilolla, joka tarttui.

3. Ilmapiiri

Jazzkaar on viritetty musiikista nautiskeluun. Varsinaiset keikat on mahdollista tsekata ilman ikäviä päällekkäisyyksiä. Lisäksi konsertit on keskitetty rautatieaseman takana sijaitsevalle Telliskiven alueelle, joten musiikkidiggari välttyy turhalta juoksemiselta.

Vetovoimaa kasvattaa palvelutarjonta. Boheemia neuvostoretroa henkivästä Telliskivestä ympäristöineen löytyy ruokaa, juomaa ja muuta kivaa joka makuun. Alueella viettävät aikaa myös paikalliset, onhan ympäröivä Kalamaja-Pelgulinn hyvin trendikäs. Esimerkiksi keskiviikkona muun muassa skeittaajat ja pingisväki viihtyivät lämpimässä illassa entisen asevarusteluteknologiakeskittymän huudeilla.

Lämmintä fiilistä ilmentävät kotikonsertitkin. Niiden ideana on tarjoilla jazzia ihmisten olohuoneissa asukkaiden jakaessa elämyksen vieraiden kanssa. Tiistaina kokoontui pieni mutta innostunut yleisö Mari-Liis Lindin ja Martin Voltrin kotiin Gonsiorin varrelle Torupilliin.

Virolaisen jazzin nuoret leijonat, saksofonisti Aleksander Paal ja tässä Jazzkaarissa vuoden muusikkona palkittu basisti Heikko Remmel tarjoilivat lempeää mainstreamia 1950- ja 1960-luvuilta. Elegantit standardit istuivat tyylikkään desing-kodin sisustukseen ja saivat innokasta vastakaikua – perheen pieninkin eli mukana ihmetellen ääniä silmät lautasina.

Al Di Meola oli tämänvuotisen Jazzkaarin isoin nimi.
Al Di Meola oli tämänvuotisen Jazzkaarin isoin nimi.

4. Kansainvälisten nimien kontrastikas kimara

Tämän vuoden Jazzkaariin sisältyi muun muassa Al Di Meolan kitarointia, Roberto Fonsecan kuubalaispolyrytmiikkaa, Becca Stevensin sympaattista nainen ja kitara -voimasoittoa, Chris Potter Quartetin jazzia sekä Lambertin ennalta hypetettyä pianismia. 17 maasta tulleita artisteja kuultiin kaikkiaan 80 konsertissa.

Jazzkaarin keskelle ajoitetun muutaman festivaalipäivän otannassa tuontinimistä toimi sähäkimmin Roberto Fonseca. Virtuoottinen pianisti-kosketinsoittaja, basisti Yandy Martinez ja rumpali Ramses Rodrigues virittivät keikasta keskinäistä valppautta testaavan leikin. Meno oli kuitenkin iloista, mikä tarttui myös kuuntelijaan.

Fonseca avarsi äänikuvaa efekteillä, joista irtosi monenlaisen pimputtelun lisäksi radion viritysääniä, naislaulajien stemmoja sekä Ibrahim Ferrerin laulua, kun koitti hänelle ja Orlando ”Cachaíto” Lópezille osoitetun tribuuttivedon aika. Myös kolmikon dynamiikantaju teki vaikutuksen. Musiikkiin mahdutettiin salamasuhaamisen rinnalle hyvin hiljaista ja vähäeleistä tyylittelyä. Ilman myötähäpeää herättänyttä laulattamista ja muuta yleisön osallistuttamista keikka olisi voinut hyvinkin haastaa MiaMeen reissun iskevimpänä esiintyjänä.

Suurimmat massat kokosi vuorostaan Al Di Meola. Muodikkaan koneellisen EDM-trendin vastapainoksi ADM edusti käsityön korkeinta astetta yli tuhannelle Nordea Kontserdimajan kuuntelijalle.

Flamenco-pohjainen kitarointi kattoi sisällöllisesti maestron koko uran. Kanssasoittajat, sardinialainen kakkoskitaristi Peo Alfonsi ja unkarilainen rumpali-lyömäsoittaja Peter Kaszas, latasivat ulosantiin puhtia ja ryhtiä mutta kaikkineen kokonaisuudesta jäi sittenkin vaisuhko vaikutelma.

Amerikkalaistrubaduuri Becca Stevens näytti puolestaan Punasessa Majassa, miten omat soitteet nivotaan vaikkapa Frank Oceanin ja Joni Mitchellin covereihin. Kombinaatio toimi niin hyvin, että naisen levyjen sainaustilaisuuteen muodostui pieni jono keikan jälkeen.

Lambertin mies, piano ja kaksi puhaltajaa -konsepti sen sijaan pelkistyi arvoitukseksi. Oliko etnohenkisen naamarin takaa pudotettu itseironinen talkshow ja kansan nauratus sittenkin kaiken ydin, ja oliko musiikki vain pakollista kuorrutusta? Niin, ja onko ”Lambert” itsessään jonkinlainen taideprojekti, jolla mitataan yleisön vastaanottokyvyn ja kritiikittömyyden suhdetta siitä, miten pitkälle vedätyksen voi viedä? Musiikillisesti kun esitys typistyi Steinway & Sonsilla tehdyiksi sormiharjoitelmiksi sekä nilkuttaviksi letkautuksiksi miehen perhesuhteista.

Kääntäen vastaava vaikutelma syntyi myös arvostetun Chris Potter Quartetin keikasta. Jänne ulottui freen pudotuksesta melodisiin kaariin mutta kun kaikkea tarjoiltiin tolkuttoman paljon ja aina samalla kaavalla kunkin pelimannin saadessa rajattomasti tilaa sooloilleen, ylimittainen konsertti alkoi tuntua piinalta. Vaikka Potterin keikka tarjosi mahdollisuuden kuulla uutta, vielä levyttämätöntä ja nimeämätöntä materiaalia, lopputulos oli lähinnä pakahtunut, kun kuuntelija uuvutettiin loputtoman tuntuisella työprosessin esittelyllä.

Pop-up-jazzia Kino Sõprusin edustalla. Anna Regina Kalk, kitara, Martti Laas, basso, Tobias Tammearu, saksofoni ja Karl Helmeste, cajon, ottivat kaupunkitilan haltuun.
Pop-up-jazzia Kino Sõprusin edustalla. Anna Regina Kalk, kitara, Martti Laas, basso, Tobias Tammearu, saksofoni ja Karl Helmeste, cajon, ottivat kaupunkitilan haltuun.

5. Itse Tallinna

Rääveli tarjoaa ihanteelliset puitteet festivaalille. Konserttien ohella ohjelmaan sisältyy kaikkea Jazz Talk -tilaisuuksista elokuviin. Kaupunkitila otetaan haltuun myös yllättävillä pop-up-keikoilla. Musisoijiin saattaa törmätä niin kirjakaupassa kuin kaupungin kaduilla. Keskiviikkona ohikulkijat seisahtuivat nauttimaan auringosta ja jazzista Kino Sõprusin edustalle vanhassakaupungissa nuorista soittajista kootun kvartetin tutkiessa standardeja.

Kaikkiaan kymmenpäiväistä Jazzkaaria tekee 250 ihmistä, joista pienen osan työpanos kattaa myös koko vuoden kestävät valmistelut. Puurtamisen tuloksena tapahtuma levittyy Tallinnan lisäksi ympäri Viroa. Konsertteja järjestetäänkin Rakverestä Tarttoon, Viljandista Haapsaluun ja Narvasta Kuressaareen.

Kotimaisten nimien ohella tämän vuoden musiikkilähettiläinä pitkin Viroa toimivat muun muassa Becca Stevens, norjalainen basisti-ihme Steinar Raknes sekä italialais-ranskalainen duo Maria Laura Baccarini ja Régis Huby. Jazzkaarin puitteissa aktiviteetteja kertyi peräti 140 – huikea saavutus millä tahansa mittarilla.