Jericho Fuzz Kalliosta – sirkus ylittää Pitkäsillan

27.06.2010

Mistä on kalliolainen rock tehty? Mitä tapahtuu, kun kalliolainen yhtye ylittää Pitkäsillan Helsingin keskustan puolelle? Kuka on Kallion suurin rocktähti? Nalle Österman kävi katsastamassa Jericho Fuzzin keikan Wallu Valpion pyörittämällä Helatorstai-klubilla Kampin Narinkkatorin Henry’s Pubissa.

Teksti: Nalle Österman

Jericho Fuzz
17.6.2010 Helsinki, Henry’s Pub

Istun metrossa.

Korkkaan oluen.

Matkalla Kalliosta keskustaan.

Aki Kaurismäen elokuvassa Calamari Union viisitoista Frankia yrittää päästä Kalliosta Eiraan. Useimmat eivät pääse perille.

Minä en ole matkalla Eiraan.

Minä luultavasti pääsen perille.

Olen matkalla tapaamaan Rumban toimituspäällikköä Janne Flinkkilää yhteisen kaljoittelun merkeissä.

Haukkaan palan juusto-kinkku kolmioleipää ja hörppään pullon suusta kaimani olutta.

Se oli ennen porilaista olutta.

Vaan ei ole enää.

Suodatettiinkohan Olli Lindholmin ja Pertti Neumannin virtsaa koskaan Porin olueksi?

Nykyään Porin olut pannaan Keravalla.

Suodatettiinkohan koskaan Stonen basisti-laulajan Janne Joutsenniemen virtsaa punaiseksi olueksi?

Entisen Porin oluen etiketissä lukee oluen olevan ”TÄYTTÄ OLUTTA”.

Se on paskapuhetta.

Sen mainossloganin voisi vaihtaa muotoon ”MELKEIN TÄYTTÄ OLUTTA NYKYÄÄN. HILATTIIN TUOTANTOKUSTANNUKSIA ALEMMAKSI JA SIIRRETTIIN TUOTANTO KERAVALLE, KOSKA EIHÄN KUKAAN HUOMAA EROA KUITENKAAN.”

Paitsi Nalle Österman.

Tämä olut ei kutkuta makuhermoja enää samalla tavalla kuin ennen.

Maku on vesittynyt.

Tätä olutta on ilmiselvästi jatkettu punaisella oluella.

Haukkaan kolmioleivästä taas palasen.

Kalliossa on monia hienoja asioita.

Kuten Sörnäisten metroasemalla sijaitseva Rautakirjan kioski.

Sen elintarvikehyllyltä voi tehdä hyviä löytöjä.

Puoleen hintaan.

Useimmilla kaupoilla se alennusprosentti on nykyään 30 %.

Eläköön markkinatalous, eläköön köyhyys.

Nyt mutustan Primula-leipomon neljän euron käsityötä, jonka olen saanut lunastaa kahdella eurolla.

Jääpähän illallisesta jäljelle enemmän rahaa olennaiseen.

Hahhah.

Siinäpä taas erittäin hauska juoma-aiheinen suomalaiskansallinen viittaus dokaamiseen, kuten jokaisessa hauskassa suomalaisessa rokkijutussa kuuluu olla.

Vielä kun saadaan saunakin mukaan, niin tunnelma on kuin tamperelaisen musiikkilehden sivuilla konsanaan!

Sauna ja kossu, vittu miten lyömätön yhdistelmä!

Lippu juhannussalkoon!

Ja sitten Alkoon!

Oranssi matkustusvälineeni pysähtyy Kampissa.

Lipitän keskiolutta julkisesti.

Minä kontulalainen suomenruotsalainen törkimys.

Kukaan ei keskeytä toimenpidettä.

Odotan millä hetkellä hyvänsä vartijoiden hyökkäävän kulman takaa pippurisumuttimien kanssa, lyövän minut rautoihin ja tyrmään.

Näinhän tapahtui viitisen vuotta sitten Ruisrockissa neljän turvamiehen toimesta Himin keikan jälkeen.

Olitko Sinä siellä?

Mikset möisi paljastuskuvaa Seiskaan?

Toiveajattelua.

Ainoastaan tähdistä julkaistaan kuvia Seiskan sivuilla.

Nyt olen Kampin kakkoskerroksessa.

JA SIELTÄ NE VARTIJAT SAAPUVAT, SIELTÄ NE VARTIJAT SAAPUVAT!

Ohhoh!

Heillä on kiire.

”OLEN SYNTINEN ISO RIKOLLINEN, VIEKÄÄ MINUT TYRMÄÄN, VIEKÄÄ MINUT TYRMÄÄN”, rukoilen mielessäni.

Toiveajattelua.

Saan juoda kaljani rauhassa.

Mikä pettymys.

Tavastian kupeessa sijaitsevassa ravintola Ilveksessä on hyvät ruuat.

Niin hyvät, että ne laittavat joskus pään pyörälle. Niin pyörälle, että sattaa jäädä lasku maksamatta.

Kuten kymmenisen vuotta sitten Hybrid Childrenin basistin Palen kanssa.

Nyt aion vain katsoa kuin Rumban Flinkkilä syö.

Itse aion keskittyä olennaiseen.

Nappaan silmälasipäiseltä mieheltä pari upporasvassa paistettua rasvatikkua.

Hyvää.

Vieressä Tavastian puolella lavan aikoo täyttää eräs brasilialais-amerikkalainen etninen mättöheviyhtye.

Se on nähty joskus ennenkin.

Onneksi entisen linja-autoaseman tiloissa sijaitseva Henry’s Pub tarjoaa torstaisin myös ohjelmaa.

Se kiinnostaa huomattavasti enemmän.

Ja ilmaista viinaa.

JA ILMAISTA VIINAA.

Sanoinko, että ilmasta viinaan on myös tarjolla?

Ki-tois!

Henry’s Pubin torstaiklubin nimi on Helatorstai-klubi. Sitä isännöi entinen tv-tähti ja julkkis Wallu ”Valdemar” Valpio.

Wallulla on hieno ote tähän hommaan.

Hän houkuttelee liudan puolialkoholisoituneita rokkareita paikalle muutamalla drinkkilipulla, joita loppasuut imailevat ensin tauluun suuret säästöt mielessään.

Kultaisia, kusenkeltaisia ja harmaita kulauksia.

Sen älkeen loppasuut kaivavat kuvetta ja alkavat itse maksaa janonsa.

Omalla rahalla.

Kovalla rahalla.

Aivan kuten Hybrid Childrenin Jasse.

Jasse ottaa kultaisen kulauksen.

Aivan kuten Nalle Österman.

Menen tähän retkuun joka kerta.

Ja joka kerta se on yhtä hauskaa.

Hyvä Wallu!

Ki-tois!

Helatorstai-klubi on operoinut Henry’s Pubin tiloissa yli kaksi vuotta.

Ilmaisella viinalla ja ilmaisella ohjelmatarjonnalla.

Muistaakseni.

Olen juonut niin paljon Wallun tarjoamaa ilmaista viinaa, että en oikein tahdo muistaa.

Onkohan Valpio lantrannut viinaansa entisen pääministerin suosimalla suomalaisella maidolla, koska muistini alkaa mennä?

Tänään Henry’s Pubin tiloissa esiintyy rokkia myyttisestä Kalliosta.

Jericho Fuzz, solistinaan legendaarisessa maineessa oleva Suho Superstar, jolla on myös myyttinen katutappelijan ura menneisyydessään reilut 20 vuotta sitten.

Hui!

Muistan Suomenlinnan merikarhun, Havana Blackin solistin Hannu Leidénin joskus tokaisseen, että päivä on pilalla, jos joutuu siirtymään saaresta kaupunkiin.

Samaa olen joskus soveltanut itsekin Kallioon.

Kallio on kaupunginosa, jossa pesivät huorat, narkkarit, sekopäät, mielenvikaiset, juopot, rokut, dokut – ja tietysti rokudokut.

Sopiva asumisto siis entiselle kontulalaiselle suomenruotsalaiselle.

Kalliossa ei aika käy pitkäksi.

Kalliossa käy aina flaksi.

Ja jollei käy flaksi, voi aina piipahtaa thai-hieronnassa, mistä voi hakea itselleen onnen, hekuman huipun ja helpotuksen.

Jos haluaisin kirjoittaa raflaavan kohujutun Kalliosta, voisin muotoilla sen alun vaikka näin.

”Metro hidastaa vauhtia saapuessaan tunnelista valoon ja Sörnäisten metroasemalle. Heti liukuportaiden yläpäässä pari vartijaa on kantamassa yksinäistä laitapuolen kulkijaa turvasäilöön. Mies näyttää laskeneen alleen. Metroaseman aulasta nousemme ensimmäiset liukuportaat ylös. Saavumme Vaasanaukiolle, jolla on myös useita lempinimiä. Kuten Piritori. Kuten Ikuisen vapun aukio. Tämä on Helsingin huumekaupan keskus.”

”Vaasanaukiolla päivystävä jäätelöauton mallinen poliisin pakettiauto saa kutsun. Auto kaartaa pillit vinkuen pois. Aukio täyttyy välittömästi oudosti ympärilleen pälyilevistä epämääräisistä hahmoista. Nämä henkilöt eivät herätä kansalaisluottamusta. Tuskin he myöskään sitä nauttivat. Kolmen minuutin jälkeen saamme ensimmäisen tarjouksen. Huumeista.”

”’Olisi MDPV:tä tarjolla. Kolmekybää gramma. Kaks grammaa viidellä kybällä.’ Kieltäydymme kohteliaasti. MDPV. Aakkoset. Seksihuume. Design-huume. Huume, josta puhutaan. Huume, josta kohutaan. Huume, joka ei oikeasti ole huume. Vielä. Lainsäädäntö seisoo ja huumekauppa kukoistaa. Kalliossa kauppa on avointa ja sitä harjoitetaan paljon sekä näkyvästi. Virkavalta ummistaa silmänsä eikä tee mitään. Miksi?”

”Jos tätä teatteria haluaa seurata turvallisen matkan päästä, voi hakeutua Hämeentien Kurvin näköalaravintolaan Kolmeen kaisaan, jossa näyttämö avautuu kaikessa kauneudessaan ja rappiossaan kuin entisen mallikaunottaren ja nykyisen prostituoidun mätä ja haiseva emätin.”

En taida jaksaa vaivautua, sillä onhan markkinoille juuri tupsahtanut Liken kustantama ”se rankempi” matkaopas, Hevi opas Helsinkiin.

Selailen sitä hetkisen.

Löydän nimeni kirjan kiitoslistasta.

Mukavaa.

Ki-tois!

Dokaamisesta teoksessa puhutaan yllin kyllin, mutta oudosti huumeet ja huorat loistavat poissaolollaan.

Miksi?

Jos tehdään todellinen hevi opas Helsinkiin, niin kyllähän laittomuuksiin vetoa tuntevat haluavat tietää, mistä niitä saa. No toisaalta, alan ihmisille on aina omat verkostonsa.

Ihmettelen myös, miksi tatuointistudioita listatessaan ”hevi opas” on jättänyt kokonaan noteeraamatta erään suomalaisen suuren hevisankarin, Sentencedistä, Chaosbreedistä ja The Black Leaguesta tutun solistin Taneli Jarvan Kalliossa pyörittämän One Eye Tattoon tykkänään.

Anteeksiantamatonta.

Tällaisia ajatuksia opus herättää viiden minuutin selailun jälkeen.

Kymmenen minuutin selailun jälkeen ihmettelen, miksi moinen masentava kyhäelmä on ylipäätään pitänyt julkaista.

Aaarrrggghhh!”, kuten englantilainen laulu- ja soitinyhtye Venom aikoinaan virkkoi.

Hevi opas Helsinkiin?

Pikemminkin Harmiton ja tyhjänpäiväinen huuhaa opas Helsinkiin.

Tämä on miltei yhtä huono teos kuin Mikko Rimmisen Kalliosta ja kallioelämästä kertova Pussikaljaromaani.

Nakkaan pumaskan roskiin ja lähden seikkailemaan pitkin Kallion räkälöitä ja varjoisia kujia. Niitähän on tarjolla yllin kyllin.

Aikoinaan Internetin ihmemaailma tarjosi Baarikierros-nimisen sivuston, jossa neljä sankaria pyrki kiertämään kaikki Kallion kapakat oluen merkeissä ja kirjoittamaan jokaisesta juottolasta pienen arvostelun.

Nyt Baarikierros.Com-osoitteesta löytyy Lime24-merkkinen sivusto, jolla ei ole enää mitään tekemistä Baarikierroksen kanssa.

Tätäkin on kehitys.

Silti Kalliossa on tälläkin hetkellä reilut 100 ainakin B-oikeuksilla varustettua kapakkaa, joissa neljän desilitran kolmostuopin hinta on yleisimmin 2,50 euroa.

Niissä juottoloissa kelpaa työttömyyskorvauksilla ja sossun rahoilla elävän rokkarin juopotella.

Kallio Rock City.

Kallioon linkittyy useita yhtyeitä, joista osa on menestynytkin sangen mukavasti.

Toiset taas ei.

Kalliolaisiksi yhtyeiksi voidaan varmasti laskea tavalla tai toisella ainakin Briard, Flaming Sideburns, Smack, The Fishfaces, Jimsonweed, Vanity Ink, Black Magic Six, Sonic Roots, Kakkahätä-77, Vaasankatu SS, Scumbag, MC Vittumeitsi, Cantry D.D. King Band, Cesar Legba Band, Sir Elwoodin hiljaiset värit, Neljä ruusua, Vast Eilen, Rälläkkä, Superchrist, Liquid Sisters, Dallapé, Pelle Miljoona, Problems, Balls, Pertti Kurikan nimipäivät, Rami Raski Band, God Given Ass, Plastic Tears sekä tietysti myös Suomen paras yhtye The Heartburns.

Sekä lukuisia muita, joiden nimiä ei löydy edes googlaamalla.

Kultaisella 1980-luvulla Vanhan kuppila oli myyttinen kapakka, missä helsinkiläiset rokkarit pitivät hovia.

Kallion suurimmat ja kovimmat rokut löytyvät etupäässä Roskapankista tai Heinähatusta.

Näissä kapakoissa nousuhumalaiset ja muilla substansseilla hankitut suuret puheet ja maailmanvalloitussuunnitelmat muuttuvat sankaritarinoiksi ainakin niiden rokkareiden mielessä, jotka omiin satuihinsa haluavat uskoa. Ulkopuolisten silmissä moinen rehvastelu ja starailu näyttäytyy yksinomaan traagisena, koomisena ja tragikoomisena.

Roskapankissa on hyvä jukeboksi. Hyvä siksi, että kahdella eurolla pääsee kuulemaan viisi biisiä. Laitetaan Ismo Alankoa jytisemään, sillä Rappiolla on hyvä olla.

Kolmostuoppi, kaksi ja puoli!

Ki-tois!

”Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla. Antaudu sinäkin suosiolla taikka anna meidän olla.”

Vittu rappiolla jee jee haistakaa vittu meitsi on päällikkö te ette vain tajua lisää Ismoa Ismo tietää nää jutut on mulla unelma rocktähteys vitusti massia viivaa viinaa huoria urheiluautoja kamaa vittu mä haluun kamaa NYT antakaa mulle kamaa kamaa kamaa kamaa nussimaan nussitaan nyt nussitaan vittu kamaa viagraa kamagraa mä haluun kamaa nyt NYT NYT sitä kamaa haistakaa kaikki vittu ette vain tajua mä näytän teille persettä ja nostan kytkintä heti kun mulla on kunnolla massia vittu!

”Mä pyyhin perseeni siniristilipulla. Ja panen LSD:tä syömään Suomen leijonan. Mä haluun elää ja kuolla. Tulla tanssaan tänne päälle maan. Valaa mä en vanno mitään.”

Aziaa helvetin hyvä helvetin hyvä vittu mä pyyhin perseeni siniristilippuun vitun kelamassit meni taas ens viikkoon no onnex fatimasta saa ilmaiset aurinkolasit ja ne maksaa myös respat millä mä saan bentsoja jotka mä voin trokaa vittu piritorilla vittu niillä masseilla mä voin taas ostaa vittu piriä ja aakkosia vittu onks subuja hei mennään vetään parit linjat tost vessanpöntön kannest venaa mä laitan vain Fisuja soimaan mä maksan mä maksan vittu meitsi hoiti meitsi hoiti!

”Well I’m bright white and I’m wide awake, I’m gonna go as far as the night will take, gonna move pretty fast gonna make it last. The night is dark and the night is cruel, she’s a queen and am a fool, we are ghosts with silver tools.”

”Yes, I’m pale grey and am all wired-up on my way to the highest top, gonna move pretty fast gonna make it last. Wonders of a winter and joys of a spring, we have tonight, we have everything, feel the rush inside my veins.”

Voi vittu Claude oli nero saatana vittu et se oli hyvä jäbä vittu Mezola vittu seki meni delaan ja Saikki saatana voi perkeleen vittu saatana onks prätkäinvaa näkyny ai on mitä sille kuulu okei helvetin hyvä nyt alkaa snadisti jo päriseen vittu meitsi hoiti meitsi hoiti vittu meitsi hoiti meitsi hoiti vittu mä paan prätkäinvan bändii soimaan!

”Mä en haluu asuu missään asuntolassa, mä en haluu asuu missään laitoksessa, mä haluan asua Kalliossa, pommisuojassa rauhassa. Kalliossa on hyvä olla, Töölöössä on tyhmä olla, Kalliossa on aina hauskempaa, ja enemmän paikkoja harrastaa.”

Vittu Kalliossa on todellakin aina hauskempaa no niin vittu onki saatana lähetään vittu käymään kulman takana hatseilla häh mitä ny en mä oo vetäny mitään ai et myy vai mitä vittuu mitä vittua sä lässytät ÄLÄ SÄ VITTU LÄSSYTÄ mikä vitun porttari ime nyt jo munaa voi vittu vittu vittu en mä oo vetäny mitään mä oon ihan skarppina no venaa mä vedän tän stoben loppuun vittu meitsi alkaa taas olla ihan käpiksessä vittu meitsi hoiti meitsi hoiti vittu nyt toimii nyt toimii mä paan kostoks Happoradioo soimaan!

”Päästäkää minut pois Kalliosta. Viekää vaikka maalle, kalliolle kukkulalle. Päästäkää minut pois Kalliosta. Pornokauppiaan poikakin, myy kultaa Euroopassa.”

Huhhuh, mikä trippi.

Punaista kaljaa ryystävä nainen toteaa, että Kalliossa elvistelevät ja leikkivät rocktähtiä kaikki ne stadilaiset rokut, jotka eivät koskaan ole menestyneet kaupallisesti – eivätkä tule koskaan menestymäänkään.

Pohdin hetkisen punaista kaljaa ryystävän naisen sanoja.

Oikeassahan hän taitaa olla.

Kallion tunnetuimmat rokkarit taitavat tällä hetkellä olla Tehis-Otto ja Hybrid Childrenin Jasse, ja hekin kokivat suurimmat menestyksensä vuodet jo 1990-luvulla.

Nyt Jasse pitää hovia Henry’s Pubin terassilla juoden Wallun ilmaisia drinkkilippuja. Jassen seurassa istuu tumma kaunotar, joka osoittautuu suomirockin hovivalokuvaajan Ville Juurikkalan entiseksi tyttöystäväksi. Edellisellä viikolla hän on vetänyt Ville Juurikkalaa kuonoon.

Kaunotar ja Jasse.

”Mä hermostuin sille, koska se kuvasi muita muijia. Mä sanoin sille et kuvaa mua, miksetsä kuvaa mua. Sit mä löin sitä!”

Nauramme.

No, mutta muiden kuvaaminenhan on sen duuni!

”Mä vähän hermostuin.”

Tummalla kaunottarella on näköjään temperamenttia.

Wallun klubilla on Kalliotakin halvemmat hinnat!

Ainakin, jos saa juoda Wallun drinkkilippuja.

Hyvä, itse asiassa helvetin hyvä!

Ki-tois!

Jericho Fuzzin keikka on ilmoitettu alkavaksi kello 22.00, mutta vielä yhteentoista mennessä bändi ei ole noussut lauteille.

”Vittu, eihän nuo pääse koskaan lavalle, koska koko ajan jonkun pitää käydä tupakalla jossakin”, kuulen Wallu Valpion huokaavan.

Henry’s Pubin sisätilan täyttää rasvan käry. Se tulee ravintolan keittiöstä, missä valmistetaan tulisia kanansiipiä janoisille asiakkaille. Tunnelma on kuin saunassa, jonka kiukaalla käristetään kuollutta lihaa.

No niin, siinä se suomalaiskansallinen saunaviittaus nyt tuli!

Pitäisikö ottaa kossusnapsi tämän kunniaksi?

Njääh.

Tapan aikaa kuvaamalla Jericho Fuzzin kitaristin Mike Acidin efektilautaa. Se on vaikuttava näky.

Nappulat.

Vastapäätäni istuva The Virtanen Bandin ja The Death of Gagarin-yhtyeen basisti resupekka partasuti Boas Örn laskee, että Hidria Spacefolkissakin soittavan kitaristin efektilaudan pedaaleissa on 52 eri nappulaa.

Montako nappulaa Mike Acid ehtii painaa Jericho Fuzzin keikan aikana?

Wallun ilmaisia juomalippuja ryystäessä on hyvää aikaa pohdiskella Suho Superstarin uraa. Onhan miehellä myös ristimänimensä, mutta koska hän ei halua sitä käytettävän julkisesti, on minun ja lukijoiden tyytyminen Suho Superstariin.

Muussa tapauksessa voi saada kuonoonsa.

Suho Superstar kuuluu niihin Kallion rokkareihin, jotka ovat tehneet varsin pitkän ja perusteellisen uran. Silti moni ei tunne ja tiedä miestä Kallion rajojen ulkopuolella.

Olkoonkin, että mies on ollut avittamassa vuosien mittaan yhtyeitä kuten Him ja The 69 Eyes.

20 vuotta sitten Suholla oli yhtye nimeltään Nasty Needs.

Siinä vaikutti kovia tekijöitä.

Esimerkiksi armoitettu kitaristi Marko ”Kivis” Kiviluoma, joka myöhemmin löytäisi tiensä Suomen The Black Crowesiin, The Milestonesiin.

Sekä rumputaiteilija Mika Simo, joka myöhemmin tulisi paukuttamaan rumpua tuottajaguru Mikko Karmilan johtamassa Moon Cakesissa.

Basson varressa bassovirtuoosi Pasi Heikkilä, joka tulisi myöhemmin soittamaan bassoa myös edesmenneen valtakunnansovittelijan Jorma Reinin pojan Kari Reinin 45 Degree Woman-yhtyeessä sekä säveltämään kappaleita Idols-hevari Ari Koivuselle.

Unohtamatta miehen panosta viulistina Ultra Bran Vapaaherran elämää-levyllä!

Tuntemattomin kaveri tässä kokoonpanossa taitaa tätä nykyä olla säveltävä kitaristi Joni Dubin, muttei lainkaan vähäpätöisin.

Päinvastoin.

Nasty Needs oli mahtava yhtye.

Tuohon aikaan Suho Superstar oli hetken aikaa täydellinen suomalainen rocktähti.

Tumma, kuuma, eksoottinen ja seksikäs supertähti.

Olen onnellinen, sillä omistan edelleen yhden Nasty Needsin demon Suho Superstarin omatekoisella kannella varustettuna.

Solistin piirtämässä kasetin kannessa tumma ja eksoottinen kiharapää vetelee maassa makaavaa valkoista nallekarhua perseeseen.

Symboliikkaa sekin.

Ki-tois!

Se on helvetin hyvä demo.

Jonkun pitäisi melkein ladata se YouTubeen tai MySpaceen.

Kukahan sen voisi tehdä?

Nasty Needs oli yhtye, jolla olisi ollut täydelliset mahdollisuudet maailmanlaajuiseen läpimurtoon.

Jos Nasty Needs olisi ollut Amerikan Los Angelesista ja vaikuttanut siellä samaan aikaan kuin Guns N’Roses, olisi se varmasti päässyt Gunnareiden vanavedessä maistamaan maailmaa ja mammonaa.

Suomen Helsingissä siitä tuli harvojen muistama kulttibändi.

Kuinka moni tämän blogin lukijoista muistaa Nasty Needsin?

Sen verran kovassa suosiossa Nasty Needs oli Helsingissä aikoinaan, että esimerksi tammikuussa 1993 Amorphis lämmitteli Nasty Needsiä Tavastialla, eikä toisinpäin.

Hajottiko Nasty Needsin katkeruus tai menestyksen puute?

Sitä voisi kenties kysyä Sinisen Hevosen ja Amorphiksen silloiselta basistilta Olli-Pekka Laineelta, jonka isosiskon kanssa Suho seurusteli tuohon aikaan.

Muistetaanhan Suho Superstarin lausuneen Amorphiksen saatua levytyssopimuksen amerikkalaiselta Relapselta, että ”meidänhän se sopimus piti saada”.

Tiedä häntä, oliko lausahduksessa ironiaa tai ei.

Kysykää Opulta.

Itse harmittelen edelleen sitä, ettei Nasty Needs koskaan ehtinyt tehdä omaa Appetite For Destructioniaan.

Sellainen olisi eittämättä voinut syntyä.

Jos yhtyeelle olisi annettu mahdollisuus.

Mutta jälleen kerran suomalaiset levy-yhtiöt kulkivat onnensa ohi ja päättivät kiinnittää sen sijaan onnettomia grunge-viritelmiä Nirvanan ja Alice In Chainsin menestyksen innoittamina.

Suho teki omat johtopäätöksensä ja antoi hienon katurock-yhtyeensä ajautua manan majoille, perustaen uuden yhtyeen.

Jimsonweedin.

Jimsonweed murjoi raskasta rockia Corrosion Of Conformityn, Alice In Chainsin ja Black Label Societyn hengessä aikana, jolloin Black Label Society ei edes ollut pilkkeenä Ozzy Osbournen kitaristin Zakk Wylden silmäkulmassa.

Raskasta rockia isolla kädellä ja suurella sydämellä, jonka biisit jättivät silti harmillisesti toivomisen varaa.

Ehkä sen vuoksi Jimsonweedistäkään ei tullut kalliolaista kulttibändiä suurempaa nimeä.

Jimsonweedin tunnetuin jäsen oli eittämättä Smackissa kannuksensa kerännyt rumpali Kinde, raskaalla kädellä rumpujaan takonut paukuttaja, jonka soiton fyysisyys ja rumpusetin suuruus teki vaikutuksen kaikkiin miehen rumpuihin tutustuneisiin henkilöihin. Toimittihan miehen tuplasetissä pikkutomin virkaa lattiatomi ja lattiatomeina toimivat puolestaan bassorummut!

Ohhoh!

Jimsonweedin näyttävin hahmo oli puolestaan massiivinen mörssäri ja partasuu Marco ”Kämex” Kämäräinen. Kämexin habitus oli niin uhkaava ja pelottava, että kun miehen näki astelevan pitkin Kallion Helsinginkatua, oli parasta vaihtaa suosiolla kadun puolta.

Veihän miehen fyysinen habitus ja henkinen olemus vähintään puolet Hesarista.

Huhhuh!

Kun Jimsonweed sai Kari Hynnisen ja Tomi Leppäsen Zen Garden-tallin taakseen, olivat pullat hyvin uunissa. Olivathan kehissä miehet, jotka olivat keränneet ja keräisivät kannuksia muun muassa Apocalyptican, Suburban Triben, Kingston Wallin, Smackin ja Egotripin kanssa.

Silti Jimsonweedinkään ura ei lähtenyt suurempaan lentoon, vaikka Suho kävi tuottamassa Ville Valon lauluja Himin debyyttialbumilla Greatest Love Songs vol. 666 ja laulamassa taustalauluja 69 Eyesin Wrap Your Troubles In Dreams-albumille.

Miksi?

Ei lähtenyt lentoon, vaikka Jimsonweedin vuonna 1996 ilmestyneeltä Invisibleplan-albumilta löytyi yksi hyvä kappale.

Sen nimi on Bride.

Suhon ja Joni Dubinin sävellys, jossa on Suhon teksti.

Joni Dubin, tuttu jo Nasty Needs-yhtyeestä.

Ki-tois!

Nasty Needsin jälkeen Joni Dubin keräsi kannuksia 1990-luvun alkupuolella Little Big Little-yhtyeessä, jonka riveistä löytyi muun muassa Lasse Kurjen ja Jan Pethmanin kaltaiset sankarit, jotka myöhemmin tulisivat ansioitumaan muun muassa Maija Vilkkumaan, Emmin, Egotripin, Von Hertzen Brothersin. Anna Puun ja Rami Raskin kanssa.

Eksentriseksi erakoksi ja ”Suomen Syd Barretiksi” kutsuttu Dubin on sittemmin viettänyt hiljaiseloa julkisuuden valokeilasta ja suuremmilta estradeilta.

Harmi.

Suho Superstar tuntuisi kaipaavan hyvää biisientekijää.

Marco Kämäräinen puolestaan päätti laittaa hedonistiset elämäntavat musiikin edelle, jonka seurauksena mies sai lopulta lähtöpassit Jimsonweedin riveistä.

Tosin oma osuutensa saattoi olla myös sillä kitaralla, joka eksyi luvatta kitaristin matkaan eräästä helsinkiläisestä musiikkiliikkeestä.

Niin traagista, niin traagista.

Jimsonweedin riveissä tultaisiin vartin verran näkemään myös eräskin Marco Hietala, jonka bassonsoittoa voi kuulla Jimsonweedin joutsenlauluksi jääneen Hippies From Hell-ep:n Bird Song-kappaleella.

Sittemmin Hietala on luonut hieman näkyvämpää uraa Nightwish-nimisen yhtyeen riveissä.

Lopulta myös Kinde päätti jättää Jimsonweedin. Syitä voi kysyä vaikka Kyyriassa, Lullacryssa, Gandalfissa ja Blakessa kannuksia keränneeltä Kimmo ”Fuzz” Aroluomalta, joka on sittemmin luonut uraa muun muassa The Rasmuksen kitarateknikkona.

Jimsonweedissä kävivät pyörähtämässä vielä Janne ”Teltta” Parviainen sekä Sami Yli-Sirniö, tuttuja muun muassa Waltarista, Notkeasta Rotasta ja Kreatorista, mutta magia oli kadonnut jo aiemmin.

Jo Kämexin eron tai potkujen myötä.

Ja viimeistään Kinden lähdettyä bändistä.

Wikipedia kertoo Jimsonweedin aloitettua uransa 1994 ja lopetettua sen 2003. Kymmenen vuoden aikana yhtye sai aikaiseksi yhden albumin ja kaksi ep:tä.

Aika laiha saldo.

Olkoonkin, että Suholla on kymmeniä – ellei satoja – levyttämättömiä lauluja pöytälaatikossaan.

Yksi niistä päätyi jopa Ninja Sarasalon levyttämäksi ja Euroviisuihin asti!

Battlefield of Love.

Ninja Sarasaloa ei näy tänään Henry’s Pubissa.

Ei näy myöskään Suho Superstarin parasta ystävää ja hengenheimolaista Kalliossa.

Henry Lee Rootsia.

Nenneä.

Olkoonkin, että Henry’s Pub on mitä ilmeisimmin nimetty Spihan ja Sonic Rootsin solistin mukaan.

Ki-tois!

Julkisuuteenhan Nenne putkahti Ninja Sarasalon rokkaripoikaystävänä.

Nykyään Nenne muistetaan aina mainita hänestä kirjoitettujen lehtijuttujen yhteydessä Ninja Sarasalon entisenä rokkaripoikaystävänä.

Mahtaa vituttaa.

Rokkaat täysillä Kalliossa ja ainoa asia mikä mainitaan on täysin epäolennainen yksityiskohta.

Vaikka on tehnyt jo kolme mainiota stadilaista rocklevyä, joista yhtä voi kutsua jopa klassikoksi.

Spihan Egoreactorin ja Spiritual Hallucinationin sekä Sonic Rootsin Kill Street Bluesin.

Mitä Suho Superstarista muistetaan mainita?

Tunnetaanko Suho Superstaria Kallion ulkopuolella?

Sitä näytetään pohtivan ainakin tasostaan tunnetun ja aina luotettavan Suomi24-foorumin eräässä keskusteluketjussa, missä etsitään Stadin parasta mieslaulajaa.

Internetin Reittiopas kertoo, että suorin matka Roskapankista Henkkaan on 2,9 kilometriä. Henkinen matka Pitkäsillan yli Kalliosta Kamppiin on huomattavasti pidempi.

Millainen on matka Henkasta Tavastialle? Reittiopas väittää sen olevan 600 metriä, mutta suorin reitti on varmasti vajaan parinsadan metrin luokkaa.

Silti henkinen matka Tavastialta Henkkaan on huomattavasti pidempi kuin Roskapankista tai Kurvista Henkkaan.

Vielä 1990-luvulla Suho Superstar oli juhlittu stadilainen laulaja, jonka keikat Jimsonweedin kanssa vetivät järjestään 500-600 henkeä Tavastialle, elleivät olleet loppuunmyytyjä.

Nyt arviolta 50-60 henkeä on saapunut seuraamaan ilmaiseksi Suho Superstarin nykyisiä edesottamuksia Jericho Fuzzin kanssa Henkan lavalla. Tai sitten vain juomaan ilmaisia tai 3,50 euron tarjoushintaisia hanatuotteita.

Kultaisia, keltaisia ja harmaita.

Sentään muutama tuttu kasvo Kalliosta on saapunut paikalle. United Underworldin basisti Tommi Polon ja räppäri MC Vittumeitsi eli Tema.

Suho Superstar muistetaan kenties parhaiten siitä uskomattoman kuuloisesta tarinasta, jonka mukaan aikoinaan maailman suurimman rockyhtyeen Guns N’Rosesin solisti W. Axl Rose eksyi Gunnareiden Hartwall Areenan keikan jälkeen koputtelemaan Suhon ovea kahden naisen ja kahden samppanjapullon kera, koska oli kuullut Soundgardenia ikkunasta ohi kulkiessaan. Oven avauduttua päätti Axl Rose liittyä Suhon ja Teman seuraan bailaamaan yön pikkutunteina.

Uskokoon ken haluaa.

Missä valokuvat, missä muut todistajat?

Onko tämä Suhon suurin meriitti suomalaisessa rockskenessä?

Tuleeko Suho Superstarista koskaan suurta suomalaista rocktähteä muualla kuin Kalliossa?

Kieltämättä Suholle pitäisi antaa työn sankarin arvomitali, sen verran paljon hän on auttanut tuttuja ja tuntemattomia rokkareita Helsingissä eri tavoin. Silti suuri suosio on karttanut miestä. Valitettavasti työn sankareille annetaan suomirockissa fyrkan sijasta vain lämmintä kättä, taputus olalle ja potku perseelle.

Haluaisikohan Suho Superstar olla suuri suomalainen rocktähti?

Ainakin miehen taiteilijanimen perusteella voisi olettaa näin.

Mutta se suuri kansainvälinen läpimurto taisi mennä Nasty Needsin myötä.

Olkoonkin, että Jericho Fuzz on ollut valmistelemassa ja viimeistelemässä debyyttialbumiaan viime aikoina Suomenlinnassa Blaken Aaro Seppovaaran kanssa.

Tuleekohan Suhosta sen myötä viimein suuri ja arvostettu suomalainen rocktähti maailmalla?

Sanooko kolmas kerta viimein toden?

Tuoko Jericho Fuzz rokkilotossa jackpotin Suholle?

Alea iacta est.

Arpa on heitetty.

Kello on 23.18, kun Wallu Valpio saapuu lopulta spiikkaamaan Suhon kumppaneineen lavalle.

Lavalla ovat Suho Superstar, Mike Acid, Tim Torpedo ja Moses Psychosis.

Suho laulaa hienosti, upeasti suorastaan. Aina ei ole ollut näin. Nyt Suho on vedossa.

Harmi, ettei Jericho Fuzz ole.

Jericho Fuzz leipoo.

Bändi esiintyy flegmaattisesti ja introvertisti.

Olkoonkin, että lavan edessä heiluva ja epämääräisesti tanssiva naispuolinen kalliohörhö on varmasti eri mieltä kanssani.

Mutta mitä olisi aidon kalliobändin keikka ilman lavan edustalla heiluvaa naispuolista sekopäätä?

”Tupakka, viina ja villit naiset, ne tekee sut hulluks, ne sotkee sun pään. Tupakka, viina ja villit naiset, ne tekee mut hulluks, ne sotkee mun pään.”

Seuraavaksi naispuolinen hörhö haluaa nousta lavalle esiintymään ja tanssimaan Suhon kanssa.

Hänet poistetaan ystävällisesti, mutta määrätietoisesti lavalta.

Ki-tois!

Bändi jatkaa leipomista.

Kaikki Jericho Fuzzin kappaleet kuulostavat täysin samalta.

Samat tempot, sama henki, samankaltaiset riffit, samankaltaiset laulumelodiat.

Jericho Fuzzin ongelma on, ettei sillä ole hyviä biisejä.

Tai se yksi biisi, jota varioidaan, ei ole hyvä.

Tämä lienee sitä stoner rockia.

Mutta pelkkien kannabistuotteiden polttelu ei tee vielä musiikista hyvää stoneria.

Sen luulisi näiden miesten heidän yhteisillä työvuosillaan jo ymmärtävän.

Silti Jericho Fuzz ei ole ilmeisesti ymmärtänyt esimerkiksi Black Sabbathin, Kyussin ja Fu Manchun tavoin, kuinka kappale ja sävellys voi olla matka.

Että kappaleiden nousuilla ja laskuilla voidaan jokaiselle keikalle luoda oma ainutlaatuinen kaarensa.

Jos Jericho Fuzzin Henry’s Pubin keikka pitäisi määritellä sydänkäyränä, olisi se suora viiva.

Suho Superstar laulaa hienosti, mutta se ei auta.

Kuka alkaisi säveltää Suholle hyviä biisejä?

Kuka voisi ryhtyä Suholle Joni Dubiniksi Joni Dubinin paikalle?

Kuka voisi ryhtyä Suho Superstariksi Joni Dubinille?

En tiedä, en todellakaan tiedä.

Suho kaipaisi ja tarvitsisi kipeästi hyvän biisintekijän.

Jotain eloa keikalle saadaan sen loppuvaiheissa, kun Tim ”Hellis” Torpedo hermostuu oikuttelevaan bassovahvistimeensa ja nakkaa bassonsa seinään.

Onneksi paikalla on stadilaisen katurockin veteraani.

Vanha mestari.

Grand old man.

Johnny Lee Michaels.

Johnny Lee Michaels ottaa ripeästi homman haltuun, saaden Helliksen basson taas kuulumaan.

Hyvä Johnny, nappaa siitä sheriffin tähti itsellesi vaivanpalkaksi!

Mutta vahinko on jo tapahtunut.

Jericho Fuzz ei tästä nöyryytyksestä enää tänä iltana nouse.

Keikka kestää kolmen vartin verran ja jää mitä ilmeisimmin tyngäksi.

Saan myöhemmin kuulla, että tunnelmat takahuoneessa ovat äityneet nyrkkitappelun asteelle.

Hyvä meininki!

Pohdin mielessäni Kallion henkeä.

Makustelen hetken mielessäni punaista kaljaa juoneen naisen ajatuksia ja muotoilen niistä ajatuksista liudan kysymyksiä.

Tappaako Kallio luovuuden ja imaisee kaikista luovista yksilöistä hengen ennen pitkää?

Vai etsiytyykö Kallioon jo valmiiksi luusereita, joille myyttinen taiteilijaelämä on vain tekosyy päästä sekoilemaan rocktähteyden varjolla?

Rocktähteyden, joka ei tule koskaan toteutumaan muualla kuin näiden oman elämänsä supertähtien päihdehuuruisissa kuvitelmissa.

”Taiteilijaelämää, minä, Melleri ja Morrison. Taiteilijaelämää, nimeni historian kirjoissa pian on. Taiteilijaelämää, niin kuin Eino, Pena sekä John. Taiteiljaelämää, historian kellastuneet lehdet puista putoaa, ja lumi peittää maan.”

Kuka on Kallion suurin elossa oleva rocktähti?

Jasse Salonen? Otto Grundström? Suho Superstar? Henry Lee Roots? Cantry Palovaara? Ali Ahtaaja? Miqu December? Kari Aalto? Mikko Karmila? Jukka Taskinen? Teemu Bergman? Björn Österman?

Miksi kukaan todella suosittu suomalaisen rockin supertähti ei asu Kalliossa?

Paitsi Sofi Oksanen.

Sofi Oksanen taitaa tätä nykyä olla Kallion suurin rocktähti.

Missä Sofi Oksanen asuu?

Kaipaatko Sofi päiväkahviseuraa?

Keitätkö kahvit?

Minä voin ostaa kahvileivät.

Pääseekö kalliolainen Kalliosta koskaan eroon, vaikka ylittääkin Pitkäsillan?

Tekeekö kalliolaisuus kalliolaisista rokuista automaattisesti hörhöjä sekopäitä, vaikka he kuinka yrittäisivät skarpata?

Makustelen mielessäni Happoradion laulun tekstiä matkatessani bussilla takaisin Kallion sydämeen ja naisen kainaloon.

”Joku näistä päivistä, joku näistä öistä, joku näistä teistä vie minut pois Kalliosta. Ja rakennan minä majani kauas, kauas pois.”

Bussi vie keskustasta takaisin Kallioon viidessä minuutissa.

Ki-tois!

Piritorilla ei näy jäätelöautoa.

Myös hörhöt ja huorat loistavat poissaolollaan.

Outoa.

Panttilainaamon kello näyttää 1.32.

Kallio näyttää nukkuvan.

Jossakin Kallion yössä majailee Sofi Oksanen.

Lisää luettavaa